Koti
kuva: L. Packalen

Arvostelu: Karibu Tanzania

Tansania-sympatiat työvuodesta

Pirjo Raitanen: "Karibu Tanzania", Espoo 2003, 164 s.

Pirjo Raitanen toimi vuoden ajan läänin koulutuksen ja terveydenhuollon suunnittelijana Tansaniassa 70-luvulla, kun Suomen kehitysyhteistyö oli nuorta. Mukana Lindissä oli oma perhe: projektin johtajana työskennellyt puoliso ja kaksi leikki-ikäistä lasta, jotka laajensivat kosketuspintaa naapurustoon ja inspiroivat empatiaan. Näiltä pohjin Raitanen julkaisi kuvitetun teoksen, jonka otsikko toivottaa tervetulleeksi Tansaniaan.

Lindin-vuosi ja mukamatkaa saadut vaikutelmat Keniasta, Kamerunista ja Nigeriasta herkistivät kirjoittajan kehitysmaakysymyksille niin, että hän on niitä jatkuvasti seurannut, Tansanian osalta ja laajemminkin. Niinpä teoksesta suunnilleen puolet käsittelee kertomusvuoden kokemuksia - elämyksethän sitä muistaa -, loppu taas asettelee niitä ja oloja laajempaan kokonaisuuteen: maan aiempaan historiaan ja nykyisyyden taustatekijöiksi. Takakannessa aivan oikein mainitaan, että kirjassa korostetaan vauraiden maiden vastuuta kehitysmaiden selviämisestä.

Käsittelytapansa puolesta kirja voi puhutella kahdenlaisia lukijoita: Ne, joilla on omakohtaisia kokemuksia tuon ajan Tansaniasta, voivat vertailla muistoja. Millaisia olivat säädyllisen pukeutumisen säädökset? Pula-ajan puodit? (Maalla ei tosin ollut puotejakaan…) Afrikkalaisen sosialismin sovellukset? Ne, jotka tarkastelevat nykyisiä oloja, voivat päätellä, mitkä asiat ovat kohentuneet, mitkä haasteet taas suurentuneet ja miksi.

Lasten näkökulman esilläpito, selkeä jäsennys ja lyhytvirkkeinen kieli tekee kirjasta helppolukuisen, myös koulukirjastoihin tai koululaisen pukinkonttiin sopivan. Teosta voi omakustannushintaan 20 euroa tilata kirjoittajalta; puhelinnumero on (09) 412 5963 ja sähköpostiosoite p.raitanen@pp.inet.fi

Tuula Pitkänen

Takaisin

Downage -_-

Sivujen toteutus: Joonas From (voxel(at)mbnet.fi) ja päivitys: Andrea Fichtmüller, 2007. Suomi-Tansania seura on koonnut tämän sivuston tiedot eri lähteistä eikä vastaa niiden paikkansapitävyydestä.