Arvostelu: Daktarin lapset

Vuoden 2000 kristilliseksi kirjaksi valittiin Leena Pasasen Daktarin lapset.

Turun Sanomat luonnehti valintaperusteita seuraavasti : "Daktarin lapset-teoksen sivuilla välittyy puhutteleva ja realistinen kuva Tansanian terveydentilanteesta ja yksittäisen lääkann palvelevasta työstä aidsin runtelemien ihmisten keskuudessa. Kirjoittaja kuvaa arkielämää, jossa ihmisen tuska ja hätä on todellisuutta. Teoksen kristillinen sanoma välittyy lukijalle ilman sanahelinää. Tyyli on vaatimaton, siinä on nöyrä ote elämää kohtaan.".

Näihin sanoihin on helppo yhtyä. Daktarin lapset kertoo ennen kaikkea lapsista: Johnista, joka neljä ja puoli vuotiaana joutuu kantamaan vastuuta kaatumatautia sairastavasta äidistään ja yksivuotiaasta aliravitusta sisarestaan Mariasta. Kirjassa seurataan heidän vaiheitaan yhdeksän vuoden ajan. Heidän lisäkseen kuvataan myös Ashan, lepratautia sairastavan Petron ja kehitysvammaisen äidin tyttären vaiheita Ilembulasta Mafingan orpokodin kautta Moshin Chapel lastenkotiin ja oppilaskotiin, jonne myös John ja Maria pääsevätät äidin kuolernan jälkeen. Rakastavassa hoidossa Asha, John ja Mana pääsevät kehitttymään tasapainoisiksi onnel-lisiksi nuoriksi.

Leena Pasasen vaatimattomuutta kuvaa se. että hän antaa tunnus-tuksen monelle lasten elämään vaikuttaneelle lähimmäiselle: mama Farajalle, hänen uskolliselle apulaiselleen, mama Farajan tyttärelle Upendolle, jonka per-heestä tuli lasten tukiperhe Mosh-issa, Ilembulan sairaalan monille työntekijöille, joita Leena Pasanen kuvaa hyvin lämpimästi ja ar-vostaen ja meille lähettitovereille, jotka saimme olla seuraamassa lasten elämää.

Leena Pasanen kuvaa kirjassaan lastenlääkärin kohtaamista afrik-kalaisen kulttuurin kanssa. Hän kuvaa myönteisesti, miten otetaan osaa toisen suruun ja keskinäistä solidaarisuutta. Mutta Leena Pas-anen uskaltaa sanoa myös kriittisesti, millä tavalla lastenlääkäri kohtaa työssään poppamiehen työt, viiltelyt sairaiden lasten ruumiissa, naisten ympärileikkaukset, kouris-tusten estohoidot.

Suosittelen kirjaa Tansaniasta kiinnostuneille ja niillekin, jotka suhtautuvat kriittisesti lähetys-työhön.

Leena Pasanen on työskennellyt Ilembulan sairaalassa 14 vuoden ajan ja hän itse sanoo työstään: "Oma osuuteni on kuin pisara valtameressä, mutta työn tekee mie-lekkääksi yksityisten, nimeltä tun-nettujen lasten kohtaaminen ja aut-taminen. Niin, minä. voin koskettaa vain yhtä lasta kerrallaan ja osaan rukoilla vain yhden puolesta kerrallaan.

Sirkka-Liisa Peltola

Leena Pasanen: Daktarin lapset, 179 s. Relsinki, Suomen lähetys-seura 2000. ISBN 951-624-271-5

Ilembulan keskusaukio.

Sivujen toteutus: Joonas From (voxel(at)mbnet.fi) ja päivitys: Andrea Fichtmüller, 2007. Suomi-Tansania seura on koonnut tämän sivuston tiedot eri lähteistä eikä vastaa niiden paikkansapitävyydestä.



• etusivu • yhteystiedot • hallitus • säännöt • arkisto 2011 • arkisto 2010 • arkisto 2009 • arkisto 2008 • arkisto 2007 • arkisto 2005 • arkisto 2004 • arkisto 2000/01 • tietoa seurasta • jäseneksi? • jäsenlehti Taarifa • suomen ystävyys- kuntatoiminta • Rehema • yhteistyö- hankkeet • myytävät julkaisut • kituo cha kiswahili • kirjallisuutta • viisumit yms. • hyödyllisiä linkkejä • photo gallery (in English)	Arvostelu: Daktarin lapset Vuoden 2000 kristilliseksi kirjaksi valittiin Leena Pasasen Daktarin lapset. Turun Sanomat luonnehti valintaperusteita seuraavasti : "Daktarin lapset-teoksen sivuilla välittyy puhutteleva ja realistinen kuva Tansanian terveydentilanteesta ja yksittäisen lääkann palvelevasta työstä aidsin runtelemien ihmisten keskuudessa. Kirjoittaja kuvaa arkielämää, jossa ihmisen tuska ja hätä on todellisuutta. Teoksen kristillinen sanoma välittyy lukijalle ilman sanahelinää. Tyyli on vaatimaton, siinä on nöyrä ote elämää kohtaan.". Näihin sanoihin on helppo yhtyä. Daktarin lapset kertoo ennen kaikkea lapsista: Johnista, joka neljä ja puoli vuotiaana joutuu kantamaan vastuuta kaatumatautia sairastavasta äidistään ja yksivuotiaasta aliravitusta sisarestaan Mariasta. Kirjassa seurataan heidän vaiheitaan yhdeksän vuoden ajan. Heidän lisäkseen kuvataan myös Ashan, lepratautia sairastavan Petron ja kehitysvammaisen äidin tyttären vaiheita Ilembulasta Mafingan orpokodin kautta Moshin Chapel lastenkotiin ja oppilaskotiin, jonne myös John ja Maria pääsevätät äidin kuolernan jälkeen. Rakastavassa hoidossa Asha, John ja Mana pääsevät kehitttymään tasapainoisiksi onnel-lisiksi nuoriksi. Leena Pasasen vaatimattomuutta kuvaa se. että hän antaa tunnus-tuksen monelle lasten elämään vaikuttaneelle lähimmäiselle: mama Farajalle, hänen uskolliselle apulaiselleen, mama Farajan tyttärelle Upendolle, jonka per-heestä tuli lasten tukiperhe Mosh-issa, Ilembulan sairaalan monille työntekijöille, joita Leena Pasanen kuvaa hyvin lämpimästi ja ar-vostaen ja meille lähettitovereille, jotka saimme olla seuraamassa lasten elämää. Leena Pasanen kuvaa kirjassaan lastenlääkärin kohtaamista afrik-kalaisen kulttuurin kanssa. Hän kuvaa myönteisesti, miten otetaan osaa toisen suruun ja keskinäistä solidaarisuutta. Mutta Leena Pas-anen uskaltaa sanoa myös kriittisesti, millä tavalla lastenlääkäri kohtaa työssään poppamiehen työt, viiltelyt sairaiden lasten ruumiissa, naisten ympärileikkaukset, kouris-tusten estohoidot. Suosittelen kirjaa Tansaniasta kiinnostuneille ja niillekin, jotka suhtautuvat kriittisesti lähetys-työhön. Leena Pasanen on työskennellyt Ilembulan sairaalassa 14 vuoden ajan ja hän itse sanoo työstään: "Oma osuuteni on kuin pisara valtameressä, mutta työn tekee mie-lekkääksi yksityisten, nimeltä tun-nettujen lasten kohtaaminen ja aut-taminen. Niin, minä. voin koskettaa vain yhtä lasta kerrallaan ja osaan rukoilla vain yhden puolesta kerrallaan. Sirkka-Liisa Peltola Leena Pasanen: Daktarin lapset, 179 s. Relsinki, Suomen lähetys-seura 2000. ISBN 951-624-271-5 Ilembulan keskusaukio.