Koti
kuva: L. Packalen

Sirkka-Liisa Peltola: Seurantamatkalla Njombessa

Suomi-Tansania-Seuran hiv/aids-projekti pyöri kaksi vuotta Njomben alueella. Saimme tänä aikana kuulla innostavia uutisia valistustiimin matkoista kouluihin, suurista Ukwatan kokouksista, joissa aids-asiaa oli pidetty esillä, seminaareista, joissa opetettiin uutta suhtautumista aids-potilaisiin.

Maaliskuussa 2005 pääsin vihdoin näkemään, mitä kaikkea projektissamme oli tapahtunut. Taloudenhoitajamme Pertti Vanne lähti mukaan talousraportteja varten. Ulkoministeriö vaatii tarkkoja selvityksiä, miten kehitysyhteistyörahat on käytetty.

kuva

Hiv/aids hankkeen koordinaattori pastori Isaak Chengula työhuoneessaan Njombessa.

Marja-Liisa Swantz kirjoitti Tule ja auta lehdessä 2/2005:"Kehityshankkeissa pitäisi jättää enemmän tilaa ihmisten omalle tavalle hahmottaa tilannetta. Ihmiset ovat tottuneet konkreettiseen ajatteluun. Se muotoutuu käytännöstä eikä teoreettisen suunnittelun pohjalta. Nykyinen perustason osallistava suunnittelu tähtää siihen." Olen miettinyt samaa asiaa tässä hiv/aids-projektissamme. On vaikea suunnitella projektia kahdeksi vuodeksi nuorten kanssa. Projekti etenee omaa tahtiaan, tulee uusia haasteita, joihin on vastattava, mutta kun näitä haasteita ei ollut vielä projektisuunnitelmassa, niin mitä tehdä?

Projektimme suunniteltiin vuosiksi 2003-2004. Vuonna 2003 meille sanottiin, että hyvä projekti, mutta ei ole rahaa siihen. Tansaniassa yhteistyötiimi lähti liikkeelle jo 2002 opetusseminaarilla, josta monet opettajat sanoivat, että se on ollut ensimmäinen seminaari, missä he ovat oppineet asiallista tietoa aidsista. Vuoden 2003 alussa valistustiimit lähtivät liikkeelle. Onneksi eteläinen hiippakunta lainasi rahaa tiimien matkoihin. Projekti lähti liikkeelle, valistustiimit kiersivät kouluilla, aidsista uskallettiin puhua.Vasta heinäkuussa 2003 saimme tiedon, että projektille oli myönnetty hankeapurahaa. Projekti kohtasi uusia haasteita. Uusia yläasteita syntyi alueelle. Kun projektimme alkoi, Njomben alueella oli 34 yläastetta, lukiota ja ammattikoulua, tänä vuonna kouluja on 60.

kuva

Sairaanhoitaja Atu Bange hiv/aids neuvonta-asemalla työtoverinsa kanssa.

Kun aidsista puhuttiin, nuoret tahtoivat testauttaa itsensä. Aids-testaustilanteita järjestettiin varsinkin suurten kokousten yhteyteen. Sairaanhoitaja Atu Bange oli korvaamaton apu näissä testauksissa. Onneksi aidsiin sairastuneita löytyi vielä vähän koululaisten keskuudesta. Kidugalan Pääsiäiskokouksessa oli 1100 opiskelijaa, joista 150 tahtoi testauttaa itsensä ja yksi tyttö löytyi aids-positiivisena. Keskustelimme Atu Bangen ja tytön kanssa. Hän oli yläasteen viimeisellä luokalla, orpo, koulumaksut oli maksamatta ja hyvin epätoivoinen tiedosta. Yritimme saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että kannattaa jatkaa koulua ja hän voisi saada ilmaisia lääkkeitä Iringan sairaalasta. Sovimme, että hän tulee Njombeen sairaanhoitaja Atu Bangen luo ja he yhdessä käyvät Iringassa hakemassa lääkkeet. Valitettavasti hän ei ole käynyt Njombessa tähän mennessä.

Opiskelijat kantoivat huolta luokkatoveristaan, jotka olivat aids-orpoja. Valitettavasti projektissa ei ollut rahaa heidän auttamisekseen. Furahini oli esimerkki aids-orvosta. Hän oli menettänyt vanhempansa, sitten enonsa, joka oli ottanut hänet huollettavakseen ja sitten vielä enon vaimokin kuoli aidsiin. Tyttö erotettiin koulusta maksamattomien koulumaksujen takia ja sairastui vatsahaavaan. Tässä tilanteessa luokkatoverit tulivat pyytämään hänelle apua ja hänen koulu- ja sairaalamaksunsa maksettiin projektin rahoista. Furahini on kaunis, hento tyttö. Hän päättää yläasteen syksyllä. Hän haluaisi valmistua toimittajaksi. Sain viestin, että hän on taas sairaalassa malarian ja lavantaudin takia. Pelkään, että hänellä on aids, mutta hän taistelee rohkeasti tulevaisuutensa puolesta ja voi saada apua. Mutta kuinka paljon on näitä ujoja, kilttejä, kauniita, köyhiä koulutyttöjä, joita miehet käyttävät hyväkseen ja tartuttavat aidsin? Kuka auttaa heitä, kun heidät erotetaan koulusta? Kuka auttaa, kun he sairastuvat ja tarvitsisivat lääkkeitä, hyvää ruokaa ja hyvää hoitoa? Kirkon diakoniatyöllä olisi kysyntää Tansaniassa.

kuva

Internet-kahvilan avajaisissa Eteläisen Hiippakunnan piispa Cleopa Lukilo avasi ja siunasi kahvilan.

Iloinen yllätys oli nähdä internet-kahvila hiippakunnan toimiston mäellä parhaalla paikalla lähellä piispojen hautoja. Pari päivää Pertin kanssa mietimme, oliko pieni, kaunis kahvila rakennettu projektimme rahoilla. Mutta iloksemme meille kerrottiin, että hiippakunta oli maksanut rakennuksen. Kun neuvottelimme internet-kahvilasta, erityisesti piispa Mgeyekwa toivoi, ettö sellainen rakennettaisiin nuorisoa varten. Hiippakunta lupasi toimiston. Vuonna 2002 Njombessa ei ollut ainuttakaan internet-kahvilaa ja siellä oli kolme lukiota ja runsaasti muita kouluja. Toimisto oli joutunut muuhun käyttöön, mutta hiippakunta piti sanansa ja rakensi uuden, kauniin rakennuksen internet-kahvilaksi, johon projektimme rahoilla asennettiin internet ja hankittiin 9 tietokonetta.

Internet-kahvila avattiin juhlallisesti meidän Njombessa ollessamme ja piispa Lukilo siunasi sen juhlallisesti käytettäväksi Jumalan kunniaksi ja nuorison parhaaksi. Suomi-Tansania seuralle lahjoitettiin hieno kunniakirja tästä tilaisuudesta kiitokseksi projektista. Njombelaiset eivät olleet uskoa korviaan, kun sanoin, että valitettavasti meillä ei ole toimistoa, jonka seinälle voisimme tämän kunniakirjan ripustaa.Se on nyt puheenjohtajamme seinällä.

Saimme vierailullamme kokea runsaasti afrikkalaista vieraanvaraisuutta ja yhteisöllisyyttä. Olimme majoittuneina Njomben kuurojen koulun vierashuoneisiin ja yksi koulun kokeista oli varattu laittamaan meille maittavaa, hyvää ruokaa. Usein iltaisin meidät kutsuttiin syömään projektimme toimijoiden ja hiippakunnan työntekijöiden koteihin.

kuva

Vierailulla Mahongolen koululla, mukana seuran taloudehoitaja Pertti Vanne.

kuva

Mahongolen koulun kellonsoittaja.

kuva

Polkupyörillä kouluun (Mahongole).

Saimme vierailla muutamassa koulussa ennen Kidugalan Pääsiäiskokousta. Mahongolen uusi valtion koulu oli erämaassa. Koulun pihalla oli kymmeniä polkupyöriä puun alla. Rehtori kertoi, että monet oppilaat tulevat 13 km:n päästä, ovat päivän koulussa, jossa valitettavasti ei ole ruokailua ja polkevat 13 km takaisin kotiin. Rehtori esitti meille pyynnön tyttöjen majoitusrakennuksesta, johon hän toivoi Seuraltamme avustusta. Hän kertoi, että tytöt saattavat joutua seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi, jos he majoittuvat yksityisperheisiin kylällä ja siksi he haluaisivat rakentaa tytöille majoitustilat. Siinä olisi hyvä projekti jollekin kansalaisjärjestölle.

kuva

Waniken yläasteen ja lukion oppilaita hiv/aids luennolla.

Saimme seurata hiv/aids opetusta, jota antoivat pastori Chengula Mahongolessa ja Makambakossa ja evankelista Noah Wanikessa. Aidsista kerrottiin suoraan, sen tarttumistavoista, oireista, mutta myös uusista lääkkeistä. Keskusteltiin, miten nuoret voivat välttää tartunnan. Kehoitettiin nuoria huolehtimaan terveydestään ja välttämään riskikäyttäytymistä. Kondomien käyttöä suositeltiin, mutta korostettiin enemmän nuorten vastuullista sukupuolikäyttäytymistä ja uskollisuutta seurustelussa ja avioliitossa. Puhuttiin myös itsensä testauttamisesta ja aids-potilaista välittämisestä ja heidän hoitamisestaan.

Opiskelijat osallistuivat aktiivisesti opetukseen, kyselivät ja vastasivat myös toisilleen. Erityisesti kiinnitti huomiotani tyttöjen aktiivinen osallistuminen ja rohkeat kannanotot ja kysymykset. Hiv/aids-projekti on luonut opiskelijoiden keskuuteen avoimen ilmapiirin, vaikeista asioista uskalletaan puhua. Opetuksen avoimuuteen vaikutti varmaan myös käytetty kieli. Opetus oli swahiliksi, jolla nuoremmatkin koululaiset pystyivät ymmärtämään opetuksen ja keskustelun.

kuva

UKWATAn pääsiäiskokoukseen osallistui yli 1100 koululaista ja opiskelijaa. Musiikin opettaja I. Nyato.

Kielikysymystä mietin entisen piispan Juda Matata Kiwovelen hautajaisisa, joihin osallistuimme. Hautajaisissa korostettiin hänen pyrkimyksiään nostaa afrikkalaisten koulutusta. Hänen aloitteestaan rakennettiin Njombeen oppikoulu, josta oli tarkoitus kehittyä kirkon yliopisto. Mutta vuonna 1970 kaikki koulut kansallistettiin ja Njomben oppikoulu otettiin valtion kouluksi jopa ennen valmistumistaan. Kirkon yliopisto Tumaini aloitti toimintansa vasta v. 1996 Iringassa, Makumirassa ja Moshissa.

Iringan Tumainin yliopistosta tuli voimakkaasti amerikkalaistyyppinen yliopisto amerikkalaisten rakennuttajien ansiosta. Englannista tuli ainoa hyväksytty kieli, vaikka monen raamattukoulupohjalta lähteneen teologin swahilin kieli olisi tuottanut paljon paremmat gradutyöt. "Teologian taso laskee jos sitä opetetaan swahiliksi", oli peruste yksistään englannin käytölle.

Kirkko on taas saman ongelman edessä kuin ennen kirkon yliopiston perustamista. Mistä saada pappeja tavalliseen seurakuntatyöhön, kun yliopistoteologit eivät enää tahdo syrjäkylille tavallisiin papinvirkoihin. Piispa valitti, että Iringaan ja Makumiraan on niin kovat vaatimukset papeille, ettei helposti saada vaatimukset täyttäviä opiskelijoita ja pappeja jatkokoulutukseen. Hiippakunta on lähettänyt monta pappia jatkokoulutukseen Keniaan ja moni evankelista suorittaa Kidugalassa lukiota, että pääsisi pappiskoulutukseen.

Mietin hautajaisissa, olisiko Njomben kirkon yliopistosta voinut kehittyä afrikkalainen yliopisto, jossa afrikkalaista kulttuuria olisi kunnioitettu ja ja tutkittu ja jossa opiskelu olisi voinut tapahtua swahilin kielellä ja jopa heimokielillä, joita piispa Kiwovele suosi.

kuva
kuva
kuva

Pääsiäiskokouksen kilpailussa Ilembulan sairaanhoitajaopiston tytöt voittivat Shairin, lauletun runon, aidsista. Heidän pienoisnäytelmänsä Njonjera puhutteli. Se alkoi aidsiin kuolleen hautajaissaatolla ja jatkui nuorten seurusteluongelmilla, kun selviää, että tyttö sairastaa aidsia

Downage -_-

Sivujen toteutus: Joonas From (voxel(at)mbnet.fi) ja päivitys: Andrea Fichtmüller, 2007. Suomi-Tansania seura on koonnut tämän sivuston tiedot eri lähteistä eikä vastaa niiden paikkansapitävyydestä.