Hiroko Suenobu kääntää Valeikkunaa japaniksi.Käännöksen julkaisee Shinhyoron-kustantamo.

Onko olemassa kaikelle viestinnälle yhteinen perusta? Tiedämme nyt, että jopa sokerimuurahaisetkin "puhuvat". Näihin asti on kuviteltu, että muurahaisten viestintä on vain kemiallista. Sokerimuurahaisten puhetta on nauhoitettu pienoismikrofonein. Hätäviestit eroavat suuresti normaalista muurahaisten välisestä "keskustelusta".

Jos muualla universumissa on elämää (ja unohtakaammenyt käsite "älyllisyys", jota me tulkitsemme vain inhimillisen omahyväisyytemme kautta), senkin on pystyttävä viestimään. Hans Freudenthal on antanut yhteiselle universaalille kielelle nimen: Lingua cosmica. Se on minusta äärettömän kiehtova käsite.

Puutarhassa, talon seinustalla ja perennapenkissä leviää mustakoiso (Solanum nigrum), hento köynnösmäinen kasvi. Siihen puhkeaa tähtimäisiä valkeita kukkia, joiden keskusta on sitruunankeltainen. Mustakoison marjat ovat kiiltävänmustat. Mustakoiso on sukua tomaatille ja perunalle, se on myrkyllinen ja englanniksi sitä kutsutaan myös nimellä "deadly nightshade", yön kuolettava siimes.

Mutta se mikä on myrkyllistä, myös usein lääkitsee. Niinpä mustakoisoa on käytetty kansanlääkinnässä märkivien haavojen hoidossa. Solaniini, jota se sisältää, kelpaa nykyään myös lääketeollisuudelle.

Mustakoisolle on sukua Hullukaali (Hyoscyamus niger), edellistä vankempi ja vielä myrkyllisempi kaksivuotinen ruoho, jota on suosittu aikoinaan myös narkoottisena aineena. Väitetään, että keskiajalla sitä käytettiin noituuteen. Nykyään tyhmänrohkeat nauttivat hullukaalia huumaavassa tarkoituksessa kohtalokkainkin seurauksin.

Olen kirjoittanut luvun hullukaalista romaanissa Pereat mundus. Kirjan käännöksen piti ilmestyä jo kesäkuussa Kaliforniassa, mutta käännöksessä ilmenneiden ongelmien vuoksi ilmestyminen lykkääntyy elokuuhun.

Ilokseni olen saanut Suomen luonnonsuojeluliitosta tukea offroad-harrastuksen vastustamiseksi. Olen myös oppinut, että liitto on 2000-luvulla tehnyt viisi aloitetta maastoliikennelain muuttamiseksi. Tähän astihan kysymys on ollut lähinnä moottorikelkoista ja mönkijöistä, kelkkaurista ja kelkkailun aiheuttamasta melusaasteesta. Maastoautot metsässä ovat uusin vitsaus, johon ollaan vasta havahtumassa.

Suomalainen metsänomistaja saa tällä hetkellä sallia maillaan näinkin tuhoisan "harrastuksen". Ruotsissa offroad-tyyppistä urheilua onnistuttiin lakiteitse rajoittamaan jo 1975. Valitettavasti meidän ympäristöministeriömme on ollut erittäin passiivinen maastoliikennelain suhteen.

Metsään meni!

Tänään Vartti-lehdessä ilmestyi vastineeni artikkeliin Offroad valtaa alaa:

Metsään meni!

Aamukahvi kylmeni ja jäi juomatta isnäsiläisessä aamiaispöydässä luettuani Vartti-lehdestä 8.7. juttunne Offroad valtaa alaa. Masentavampia uutisia itäiseltä Uudeltamaalta ei ole kuultu sitten Fennovoiman suunnitelmien.

Onhan se hienoa, että ihmisillä on harrastuksia, mutta ei sentään ihan minkälaisia harrastuksia tahansa. Ympäristöä kuluttavampaa, meluisampaa ja saastuttavampaa hobbya on vaikeampaa kuvitella kuin offroadiksi nimitetty metsäluonnon raiskaaminen. Onpa siinä metsänomistaja löytänyt oivan markkinaraon! Lauhkeat ja hiljaiset märehtijät ovat vaihtuneet mönkijöiden ja maastureiden haisevaan ja metelöivään laumaan. 

Tämä artikkeli luo kauhistuttavan vision suomalaisen maaseudun tulevaisuudesta. Se ei siis vielä riitä, että vesiskoottereilla tärvellään hiljaisten järvien ja merenlahtien rauha ja että moottorikelkat ujeltavat keväisillä hangilla ympäri Suomennientä. “Viikonloppuna ei kannata lähteä metsään samoilemaan”, kirjoittaa Marko Wahlström. 

Jos tällainen harrastuksen irvikuva pääsee leviämään, tässä on tosiaan samoilun ja retkeilyn, marjastuksen ja sienestyksen loppu. Haluaisinpa (tai tarkemmin ajatellen en ollenkaan haluaisi) nähdä, millaiselta maasto näyttää vuorokauden kestävien offroad-suunnistuskisojen jälkeen. Reitistö on 30 kilometrin pituinen ja ulottuu ilmeisesti myös järven rantamille. Pois tieltä risut ja männynkävyt, mutta myös linnusto ja muut metsän elävät! Missä ovat kisojen jälkeen kallioiden sammaleet ja jäkälät, kosteikkojen sananjalat ja niittyvillat, sienet ja marjat? Näin sitä maakunnat kehittyvät! Haluavatko askolalaiset todella kotikunnastaan Suomen offroad-paratiisin? 

Minusta on vastuutonta, että Vartissa hehkutetaan tällaista mielettömyyttä. Jos ihmisten on pakko hankkia maastureita, pysykööt ne edes yleisillä teillä. Aion selvittää, voidaanko tällainen toiminta lopettaa lakiteitse.