YDINASESOPIMUKSET

Ydinsulkusopimus  -  Ydinkoekieltosopimus  -  ABM-sopimus  -  START- sopimukset  -  Moskovan sopimus

Tarvitaan sitovia sopimuksia

Sopimusjärjestelmä on valmiiksi olemassa, luonnos ydinaseet kieltäväksi sopimukseksi on valmis, valtaosa maailman ihmisistä haluaa ydinaseriisuntaa. Puuttuu vain ydinasevaltojen poliittinen tahto. Ydinasevallat on saatava tajuamaan vastuunsa maailman turvallisuudesta.

Ydinasevallat: Yhdysvallat, Venäjä, Ranska, Kiina, Iso-Britannia
Kynnysvaltiot: Israel, Pakistan, Pohjois-Korea

Ydinsulkusopimus

Joukkotuhoaseita on säädelty ja kielletty erilaisilla kahden- ja monenkeskisillä sopimuksilla. Keskeisimpiä ydinaseita rajoittavia sopimuksia on vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus. Sen tarkoituksena on estää ydinaseiden leviäminen. Ydinasevallat (Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ranska ja Iso-Britannia) sitoutuivat olemaan luovuttamatta ydinaseita tai niiden valmistamiseen tarvittavaa teknologiaa ydinaseettomille maille ja ydinaseettomat maat hankkimasta niitä. Sopimus myös velvoitti sopimusosapuolet aloittamaan neuvottelut täydellisestä ydinaseriisunnasta, mutta teot puuttuvat.

Vuoden 1995 tarkistuskonferenssissa sopimus muutettiin pysyväksi ja konferenssin loppuasiakirjaan liitettiin joukko sitovia tavoitteita. Sopimusta tarkistetaan viiden vuoden välein. Vuoden 2000 tarkistuskonferenssissa jouduttiin toteamaan, että vuoden 1995 päätöksiä sitovista tavoitteista ei oltu saavutettu ja loppuasiakirjaan liitettiin 13-kohtainen toimintaohjelma. Sopimuksen ulkopuolella ovat Intia, Pakistan ja Israel. Ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssi pidettiin keväällä 2000 New Yorkissa ja se onnistui ennakoitua paremmin. Loppuasiakirjaan saatiin kirjattua yksiselitteinen sitoutuminen ydinaseriisuntaan ja siihen liitettiin lista konkreettisista toimenpiteistä. Vaatimuksena on muun muassa ydinkoekieltosopimuksen voimaan saattaminen mahdollisimman pikaisesti ja ydinkokeista pidättäytyminen siihen asti. Ydinaseisiin soveltuvan materiaalin tuotantoa ja vientiä rajoittavat neuvottelut tulisi käynnistää mahdollisimman pikaisesti YK:n aseidenriisuntakonferenssissa. Ongelmana on, että minkäänlaisesta aikataulusta ei sovittu.

Suurimman kiitoksen ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssin onnistumisesta ansaitsee New Agenda Coalition, joka työskenteli ja lobbasi ansiokkaasti New Yorkissa. Keskeistä ydinsulkusopimuksen jatkon kannalta on, että edes osa konkreettisista toimenpiteistä saataisiin toteutettua ennen seuraava tarkistuskonferenssia vuonna 2005. Ilman sitä sopimuksen uskottavuus on vaakalaudalla taas neljän vuoden päästä. New Agenda Coalition aikookin työskennellä ydinsulkusopimuksen eteen muun muassa neuvottelemalla ydinasevaltioiden päättäjien kanssa.

Ydinkoekieltosopimus

Ydinkoekieltosopimusta tarvitaan uusien ydinaseiden kehittämisen estämiseksi ja siitä päätettiin syksyllä 1996 YK:n yleisistunnossa. Sopimuksen voimaan saattamiseen tarvitaan 44 ydinteknologiaa käyttävän valtion ratifiointi, mutta 13 vielä puuttuu. Näiden joukossa ovat mm. Iran, Israel, Pohjois-Korea ja Yhdysvallat. Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on ilmoittanut, ettei sillä ole aikomusta liittyä sopimukseen lähiaikoina. Venäjä ratifioi viivyttelyjen jälkeen sopimuksen keväällä 2000.

Tosiasiallisesti tällä hetkellä on voimassa ydinkoemoratorio eli kukaan ei tee ydinkokeita, lukuun ottamatta laboratorio-olosuhteissa tehtäviä nk. subkriittisiä kokeita, jotka eivät aiheuta ydinräjäytystä. Pelättävissä kuitenkin on, että valtiot ryhtyvät uudestaan suorittamaan ydinkokeita mikäli sopimusta ei saada voimaan järjellisessä ajassa. Intiaa ja Pakistania ei varmasti saada sopimukseen mukaan ellei Yhdysvallat ratifioi sitä.

Maailmassa on tehty kevääseen 2002 mennessä 2057 ydinkoetta.

ABM-sopimus

Mannertenvälisten ohjusten torjuntajärjestelmiä rajoittanut Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen ABM-sopimus (Anti Ballistic Missile Treaty) lakkasi olemasta voimassa 13.6.2002, kun Bushin hallinto irtisanoutui yksipuolisesti sopimuksesta. Taustalla oli Yhdysvaltojen halu kehittää kansallinen ohjustentorjuntajärjestelmä, jolla halutaan torjua niin kutsuttujen roistovaltioiden (Iran, Irak, Pohjois-Korea, Libya) joukkotuhoasein Yhdysvaltoihin suorittama isku. Ohjuskilven rakentaminen tulee äärimmäisen kalliiksi ja se lisää varustelukierrettä myös Eurooppaan rakennettavien tutka-asemien takia. Lisäksi suunnitteilla on myös merellä ja avaruudessa toimivia torjunta-asemia, mikä rikkoisi useita avaruuden militarisointia sääteleviä kansainvälisiä sopimuksia. Tähän asti NMD ei ole vaikuttanut kovin uskottavalta, koska suurin osa testeistä on epäonnistunut ja ilmeisesti testituloksia on myös väärennetty, jotta tulokset näyttäisivät paremmilta. Taustalla on kovaa aseteollisuuden lobbausta. Kyseessä on valtavat rahasummat.

START- sopimukset

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto säätelivät strategista ydinaseistustaan Start-sopimuksilla (Strategic Arms Reduction). Start I - sopimus rajoitti kummankin valtion strategisen arsenaalin 6000 ydinkärkeen. Vuosikausia neuvotellun Start II -sopimuksen oli tarkoitus puolittaa ydinkärkien määrä, mutta sopimusta ei ole saatu voimaan. Toukokuussa 2002 Yhdysvallat ja Venäjä solmivat Moskovan sopimuksen, jossa ne sitoutuivat vähentämään ydinkärkiensä määrän 1700-2200 vuoden 2012 loppuun mennessä.

Ydinkärkien määrän rajoittaminen on hyvä asia, mutta uuden sopimuksen ongelmana on se, että kärkiä ei tarvitsekaan tuhota. Osapuolet voivat halutessaan varastoida kärjet mahdollista tulevaa käyttöä varten. Kumpikin osapuoli voi myös koska tahansa irtautua sopimuksesta ilmoittamalla siitä kirjallisesti kolme kuukautta etukäteen. Kyse on pikemminkin poliittisesta kannanotosta kuin juridisesti sitovasta sopimuksesta.

Moskovan sopimus

Yhdysvallat ja Venäjä solmivat toukokuussa 2002 nk. Moskovan sopimuksen, the Strategic Offencive Reductions Treaty (SORT). Sopimuksessa osapuolet sitoutuvat vähentämään ydinkärkiensä määrän 1700-2200 vuoden 2012 loppuun mennessä. Suunta on oikea, mutta sopimus on puutteellinen. Se ei määrää kantolaitteista irrotettavia ydinkärkiä tuhottavaksi. Ydinkärjet voidaan varastoida mahdollista tulevaa käyttöä varten. Kumpikin osapuoli voi myös itse päättää, mistä ja missä aikataulussa ydinkärjet sopimusaikataulun puitteissa poistetaan. Minkäänlaisista todentamis- ja tarkastamismekanismeista ei sovittu. Sopimuksesta irtautuminen on myös helppoa. Yksipuolinen kirjallinen ilmoitus kolme kuukautta etukäteen riittää.

Sopimusstatuksesta huolimatta kyse on enemmin poliittista julkilausumasta kuin juridisesti sitovasta sopimuksesta. Sopimus onkin hyvin herkkä poliittisille muutoksille.