RAUHANASEMAN HISTORIA

Pitkä matka Kannakselta Pasilaan

Rauhanasema rakennettiin vuonna 1915 Vammeljoen rautatieasemaksi Kannakselle, Uudenkirkon pitäjään. Uusklassista tyyliä edustavan rakennuksen on suunnitellut ilmeisesti Valtion Rautateiden virkamiesarkkitehti.

Vuoden 1918 tapahtumissa talo toimi Punakaartin esikuntana, koska paikallinen työväentalo oli tarkoitukseen liian pieni. Vammeljoelta asemarakennus siirrettiin vuonna 1923 pääkaupunkiin, Pasilaan. Kannaksen rantaradan liikenne oli kuihtunut Suomen itsenäistyttyä. Rajan yli ei enää tullut kesävieraita eikä käyty kauppaa. Talo purettiin Vammeljoella ja rakennettiin hirsi hirreltä uudelleen luonnonkiviperustalle.

Pasilan asemarakennuksen merkittävyyttä kuvaa, että rautatiehallituksen ylijohtaja asui sen yläkerrassa. Muutenkin asema oli ajan tasalla. Sen valvontaan asennettiin Suomen ensimmäiset sähkö-vaihteet, joilla junat ohjailtiin kahden raideparin pääradalle.

Pasila kasvaa

Itä-Pasilan kaupunginosa rakennettiin kerralla miltei valmiiksi 1970 -luvun alussa, jolloin sinne syntyi noin 11 000 uutta työpaikkaa lähinnä toimistotaloihin. Asukkaita aikaisemmin harvaan asuttuun Pasilaan muutti noin 5 000. Myöhemmin rakennettiin Länsi-Pasila ja Pasilat yhdistävä silta yli ratapihan. Helsingin pääkirjasto ja lääninhallituksen massiivinen talo rakennettiin samaan aikaan Rauhanaseman kanssa.

VR oli jättänyt jo aikaisemmin asemansa tyhjilleen ja aloittanut uuden suuren asemakompleksin suunnittelun. Lähinnä nousevan vihreän liikkeen aktivistit, paikallinen yhdyskuntatyöntekijä ja asiaa ajamaan perustettu osuuskunta vaativat aseman säilyttämistä, johon kaupunki ja VR sitten suostuivatkin.

VR halusi vanhan asemarakennuksen nopeasti pois uuden alta, ja avasi alkuvuonna 1984 tarjouskilpailun aseman purkamisesta tiukalla aikataululla. Tarjouksia tehtiin kuusi, niistä neljä sitoutui säilyttämään rakennuksen Itä-Pasilassa. Rauhanliitto voitti kilpailun 15 000 markan tarjouksellaan. Kerrotaan, että joku oli ottanut vanhan asematalon ostamisen esiin toimiston väen kahvipöytäkeskustelussa, eikä ideaa enää yksinkertaisesti voinut pysäyttää, koska kukaan ei tuntenut rakennusalaa alkuunkaan.

Ajatuksen aseman siirtämisestä uudelle sijalleen kokonaisena esitti ensimmäisenä Museovirasto, jonka Rauhanliitto oli kutsunut valvomaan perinnearvojen säilyttämistä. Pääkirjastoa rakentavalla rakennusliike HAKA-YIT:llä oli tietoa kuusikerroksisen Izvestijan kivisen toimitalon siirtämisestä, ja he lähtivät mukaan hankkeeseen. Helmisen kuljetusliikkeeltä löytyi silloin Suomen suurin, Euroopan toiseksi suurin autolavetti, jonka kantavuus oli 700 tonnia.

Liikekannallepano rauhan puolesta

Elo-syyskuun vaihteessa talo sahattiin irti perustuksistaan, nostettiin tukipalkeille, vedettiin tunkkien avulla sivuun ja 8. syyskuuta kuorma-auto peruutti lavetin sen alle. Oli järjestetty oikea siirtojuhla. Rauhanliiton puheenjohtaja, professori Göran von Bonsdorff otti päähänsä aseman viimeisen päällikön punaisen virkalakin, ja antoi aseman merkinantoviitalla siirtäjille lähtökäskyn. Ikkunassa oli rauhanmerkki ja banderolli: Liikekannallepano rauhan puolesta. Suomen siihen asti suurin kokonaisena siirretty rakennus hinattiin nykyiseen paikkaansa. Talo painoi 150 tonnia eli 10 tonnia vähemmän kuin sinivalas, kuten muuan pikkupoika asian totesi.

Kesästä lähtien keskeisenä työvoimana olivat talkoolaiset. Työtunteja kertyi päiväkirjojen mukaan ehkä 15 000. Kansainvälisiä työleirejä oli yhteensä seitsemän. Viisi ulkomaalaista oli töissä pitempään mahapalkalla. Kaksi heistä teki kirvesmiehen töitä peräti vuoden palkatta. Yhteensä talkoolaisia oli noin 30 maasta.

Kellariosasto ja perustukset saatiin valmiiksi vasta myöhemmin talvella. Tammikuun 3. päivänä talo vedettiin tunkeilla uusille perustuksilleen. Pakkasta oli 25 astetta. Asemalaitureilla kerättiin tukea rakennustyölle. Junista nousevat ohikulkijat kiiruhtivat toimistoihinsa ja sanoivat, että oli liian kylmä laittaa edes kättä taskuun. Rakentaa tarkeni.

Syyskuun 26. päivänä 1986 asema valmistui ja vihittiin käyttöönsä. Vasta seuraavina vuosina Rauhanliitolla oli varaa kalustaa taloa. Rautatiehallituksen kollegion lujat kaariselkäiset tuolit ja pöydät - Eliel Saarisen suunnittelemat - olivat pitkään kunniakkaasti käytössä kunnes ne siirrettiin liiton perustamaan Itämerikeskukseen.

Valtion Rautatiet luovutti kaupungille vanhan museohöyryveturin, joka sijoitettiin aseman itäpuolelle. Veturi oli jatkuvan ilkivallan kohteena, joten VR siirsi sen 1994 rautatiemuseon suojiin. Veturitorin kiveys, puustot, istutukset ja kalusteet tulivat 90-luvun alussa. Toritoiminta käynnistyi, ja talo on tarjonnut torimyyjille tauko- ja huoltotilaa. Tori ja kaunis talo muodostavat elävän toimintakokonaisuuden. Ohi kulkevaa väylää torille, asuintaloihin ja kauppoihin sekä pääkirjastolle ja uudelle asemalla käyttävät päivittäin tuhannet ihmiset.

Ala- ja yläkerran huonejako on sama kuin aseman Pasilan-vuosina. Kellaritilaan on rakennettu kokoustiloja ja sauna pukuhuoneineen. Rauhanaseman suuri seinäkello on kuoriltaan alkuperäinen, kellolaite on uusittu. Asema nurkalla kasvaa omenapuu, joka on psykologien rauhankonfe-renssin lahja vuodelta 1986.