Katsoin eilen hiukset pystyssä Ajankohtaisen kakkosen raporttia Olkiluoto 3:n rakennustyömaan loputtomista ongelmista, virheistä ja laiminlyönneistä. Ällistelin myös TVOn projektipäällikön haastatteluvastauksia, jotka alkoivat useimmiten öö- tai ee-äänteillä. Kun toimittaja tivasi, onko projektipäällikkö huolissaan, kuului vastaus: "En ole huolissani."

Öö, eiköhän olisi pieni syy olla? Tässä kansalaisliikkeiden ja ympäristöjärjestöjen kannanotto, johon myös Loviisa-liike on yhtynyt:

Suomen luonnonsuojeluliitto tiedottaa 6.5.2009

OLKILUODON YDINVOIMALATYÖMAA PYSÄYTETTÄVÄ LOPULLISESTI

Suomalaiset ympäristöjärjestöt ja kansanliikkeet vaativat Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamisen pysäyttämistä välittömästi ja lopullisesti.

"Tiedot Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamisen jatkuvista laadun, valvonnan ja turvallisuuskulttuurin puutteista johtavat vain yhteen johtopäätökseen: Maailman suurinta EPR-prototyyppireaktoria ei voida käynnistää turvallisesti", toteaa Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Järjestöt muistuttavat, että julkisuuden tiedot ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu. Pahimmat puutteet eivät välttämättä ole edes paljastuneet Olkiluoto-hankkeessa vallitsevan salailukulttuurin vuoksi. Ilman onnettomuuksiakin uraanikaivokset, ydinvoimaloiden käyttö ja ydinjätteen loppusijoitus uhkaavat saastuttaa puhtaan luonnon ja vedet tuhansien suomalaisten elinalueilla.

TV2:n Ajankohtainen Kakkonen raportoi jälleen tiistaina 5.5. Olkiluodon turvallisuuden laiminlyönneistä. Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen on jo yli vuoden vaatinut Arevalta kuvausta siitä, miten ydinturvallisuuden perusperiaatteet täytetään prototyyppilaitoksen hallinta- ja suojajärjestelmissä. Kuvausta ei ole vieläkään toimitettu, vaikka Teollisuuden Voiman mukaan automaatiojärjestelmien suunnittelun olisi pitänyt valmistua jo vuosia sitten.

Arevan piittaamattomuus ydinturvallisuudesta ja viranomaismääräyksistä ei rajoitu rakennustöihin. Ohjelmassa haastatellun STUK:in pääjohtajan mukaan Arevan edustajien asenneongelmat ja ammatillisen osaamisen puute estävät automaation ongelmien ratkaisemisen eikä edes ilmeisiä suunnitteluvirheitä korjata.

Hallinta- ja suojajärjestelmät ovat ydinvoimalan haavoittuvin ja vaativin osa. Järjestelmät säätävät esimerkiksi reaktorin tehon, säätösauvojen asennon sekä jäähdytysjärjestelmän toiminnan. Niiden täytyisi pystyä takaamaan voimalan turvallinen jäähdytys eri onnettomuustilanteissa.

"Eduskunnan vuonna 2002 tekemä periaatepäätös siitä, että ydinvoimala on yhteiskunnan kokonaisedun mukainen, on osoittautunut kaikilta osiltaan perusteettomaksi. Turvallisuus, edullisuus, työllisyys, ydinjäteongelman ratkaiseminen ja ilmastopäästöjen vähentyminen ovat kaikki jääneet tyhjiksi lupauksiksi", Tapio Solala Maan ystävistä sanoo.

Olkiluoto 3:n myöhästyminen maksaa teollisuuden arvion mukaan kolme miljardia euroa pohjoismaisille sähkön käyttäjille. Myös ydinjätteen loppusijoitushankkeen tulevaisuus näyttää uusimpien tietojen valossa yhä synkemmältä.

Suomalaiset uraanivoiman vastaiset kansalaisliikkeet ja luontojärjestöt vaativat, että Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentaminen pysäytetään välittömästi ja lopullisesti. Jatkaminen johtaisi yhä pahempaan kiireeseen ja suurempiin riskinottoihin, mikä ei ole tällaisessa hankkeessa hyväksyttävää.

"Suomi elää metsästä", olemme kuulleet kyllästymiseen saakka. Sillä tarkoitetaan puun tuottoa ja metsäteollisuutta, mutta ei sitä, että metsä on sekä Homo sapiensin että lukemattomien muiden eläinlajien tulevaisuuden välttämätön ehto. Maailma elää metsästä. Puiden humina on planeetan hengitystä.

Siemenpuu-säätiö on julkaissut tätä tosiasiaa monilta eri puolilta valottavan erinomaisen kirjan Metsän jäljillä, kertomuksia etelästä ja pohjolasta. Sen ovat toimittaneet Mira Käkönen ja Elina Venesmäki.

Metsän jäljillä kertoo erityyppisten metsien kohtaloista "metsäosaamisen" kuristuksessa Intiassa, Indonesiassa, Thaimaassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Suomen Lapissa. Teoksen eetos on vahva, monet kirjoittajista ovat syventyneet metsien henkiseen ja kulttuuriseen merkitykseen. Heillä on metsään henkilökohtainen, elinikäinen ja luovuttamaton suhde. Parinkymmenen kirjoittajan joukossa on hunajankerääjä Karnatakasta, Intiasta, Malissa asuva ympäristösosiologi, uruguaylainen arkkitehti, tamperelainen filosofi, adivasien oikeuksia ajava metsäaktivisti, tieteiskirjailija, keräilijä-puutarhuri ja inarilainen isoäiti ja poromies.

Esseet ovat väliin hyvinkin tuskallista luettavaa, koska teollisten puupeltojen seuraukset ovat eri puolilla maailmaa yhtä surullisia ja katastrofaalisia. Valitettavasti Suomen metsäteollisuus on vahvasti osallistunut niiden levittämiseen ja alkuperäisten ympäristöjen ja elinkeinojen köyhdyttämiseen. Tämäkö on sitä tietotaitoa, jota haluamme viedä maailmalle? Tehometsätalous, avohakkuut ja korpien ojitukset, joihin Suomessa siirryttiin toisen maailmansodan jälkeen, ovat peruuttamattomasti yksipuolistaneet ympäristöämme. Päämäärä on ollut ja yhä on puun tuotannon maksimointi.

Mutta Metsän jäljillä tarjoaa myös valoisampia näköaloja. Se kertoo ponnistuksista istuttaa uusia mangrovemetsiä hävitettyjen tilalle, metsäoikeusliikkeistä ja taisteluista eri puolilla maailmaa ja uuden tietoisuuden kasvusta.

Metsän jäljillä on myös hieno valokuvateos metsäluonnon moninaisuudesta.

Muistan tänään Helvi Juvosen runoa:

Metsään menin. Puille nöyrästi kumarsin. Nyt on astiani marjoja täynnä.