Off offroad!

Ilokseni olen saanut Suomen luonnonsuojeluliitosta tukea offroad-harrastuksen vastustamiseksi. Olen myös oppinut, että liitto on 2000-luvulla tehnyt viisi aloitetta maastoliikennelain muuttamiseksi. Tähän astihan kysymys on ollut lähinnä moottorikelkoista ja mönkijöistä, kelkkaurista ja kelkkailun aiheuttamasta melusaasteesta. Maastoautot metsässä ovat uusin vitsaus, johon ollaan vasta havahtumassa.

Suomalainen metsänomistaja saa tällä hetkellä sallia maillaan näinkin tuhoisan "harrastuksen". Ruotsissa offroad-tyyppistä urheilua onnistuttiin lakiteitse rajoittamaan jo 1975. Valitettavasti meidän ympäristöministeriömme on ollut erittäin passiivinen maastoliikennelain suhteen.