Parinkymmenen viime vuoden aikana olen havainnut, että eräät kotimaiset, taiteita harrastelevat, sitä museoivat ja työkseen tutkistelevatkin tahot katsovat kauneuden olevan poliittisesti tyystin epäkorrektia. Taiteen pitää näet yököttää, ei miellyttää katsojaa. Taiteilijan on oltava myös kunnolla paheellinen käydäkseen poliittisesti korrektista nykytaiteilijasta. Pelkkä juopottelu ei enää riitä kuten Saarikosken aikoihin. Ei, nyt taiteilijan pitäisi sukeltaa paljon syvemmälle paheiden valtakuntaan. Tavallinen hetero, homo tai lesbo on myös aivan liian normaali ja ikävystyttävä ollakseen oikea taiteilija, ei, nyt on parasta olla kinky ja pervo, on syytä vähintäänkin harjoittaa SM:ää tai prostituutiota tai veistellä omaa lihaansa kuten Sinervon romaanin taiteilija, toisinaan myös toisten (kuten Teemu Mäki aikoinaan). Jo 1989 Tiina Nyrhinen kirjoitti Hesarissa innoittuneesti silloisesta kissan kidutuksesta "taiteen alttarilla" universaalin totuuden hyväksi. Siitämisin olen kuunnellut ihan kyllikseni samantyyppistä kvasifilosofiointia taide-elämän siipeilijöiltä ja wannabeavantgardisteilta.

Tämä anti-intellektuaalinen hurmosliike on minusta sekä naurettava että säälittävä.