Nimimerkki Utelias Kirsi Pihan Lukupiirissä (jossa on käsitelty romaaniani Valeikkuna) suositteli minulle Mario Livion kirjoja, kun kysyin häneltä, matemaatikolta, miten maallikko voisi parhaiten opetella matematiikkaa. Olen jo ostanut puhelimeeni (puhelimeeni, aivan oikein!) Livion teoksen The Golden Ratio, jossa on kysymys myös matematiikan estetiikasta.

Tänään olen viettänyt pitkiä tuokioita auringonkukkien luona seuraten niissä ahertavia ja aterioivia olentoja: kimalaisia, kukkakärpäsiä, pieniä kuoriaisia ja lepattavia neitoperhoja. Miten sovussa ne osaavatkaan aterioida, millaisen ruhtinaallisen elokuun lautasen loistava kukka niille tarjoaakaan! Ja millaisen elämää hehkuvan näyn minun vanhoille likinäköisille silmilleni!

Kuinka voisin lakata ylistämästä kauneutta tällä keittiökasvimaalla elokuun yltäkylläisyydessä. Mieleni tekee kysyä taiteilijalta, joka paheksuu kaunista proosaa ja jonka mielestä kauneus ei ole enää aktuelli aihe, haluaisiko hän poistaa kauneuden myös muilta elämän alueilta kuin taiteesta? Valitseeko hän mieluummin ruman kuin kauniin kampauksen? Arvostaako hän enemmän rumaa, tuhottua tai laiminlyötyä ympäristöä kuin kukkivaa niittyä tai näkymää autereiselle ulapalle? Haluaisiko hän lisätä rumuutta kaupunkiin? Lisää kirveellä katkottuja puita katujen varsille, vandalisoituja leikkipaikkoja, sotkettuja puistonpenkkejä, haisevia virtsanoroja... Ei, enpä usko, että hän haluaa, en usko, että kukaan haluaa.

Ihmisellä on luonnostaan kauneuden jano ei vain saksalaisten humanistien kehittämän estetiikan vuoksi, ei, vaan siksi, että kauneus nousee itse luonnon alkulähteistä. Kultaisen leikkauksen harmonia säilyy vielä silloinkin kun ei ole ihmisen silmää sitä näkemässä.

Matemaatikko ei ujostele puhua kauneudesta toisin kuin monet taiteilijat. Livio kirjoittaa myös auringonkukista, niiden heteiden kierteistä ja spiraaleiden lukumäärien matemaattisista merkillisyyksistä.

Kauneus on arvoitus, myös matemaattisesti.