TEP-tiedote 2/00

 

TEP MAHDOLLISUUKSIEN TORILLA 20. -21.5.2000


Mahdollisuuksien Tori

TEP oli jälleen kerran esittelemässä toimintaansa Mahdollisuuksien torilla, joka tänä vuonna järjestettiin Lattarit Läheisiksi -tapahtuman yhteydessä Wanhassa Satamassa.
Esittelyn tukena oli Risto Kekkosen Soveltuva teknologia-projektista tekemä posteri sekä Mia Leskisen tekemä nimikyltti. Mukaan oli otettu myös esitteitä ja TEP-tiedotteita. Tiedotteet menivätkin kaupaksi erittäin hyvin, kun hinta oli täydet 0 markkaa. Myynnissä oli VIPU-lehtiä ja Aurinkokeitinmanuaaleja, joita myös molempia myytiin ahkerasti.
Mukana ollut paraboloidikeitin keräsi taas magneetin lailla ihmisiä TEPin standille. Yleisin kysymys, "Toimiiko se?", alkoi pikkuhiljaa ihmetyttää esittelijöitä sen verran, että päätimme kysyä, mitä sillä oikeastaan tarkoitettiin. Miksi ihmeessä olisimme esittelemässä torilla jotain laitetta, joka ei ollenkaan toimi? Ilmeni, että ao. kysymyksellä haluttiin selostus siitä, missä olosuhteissa laite toimii, ja miten tehokkaasti; aivan kuten olimme aavistelleetkin. Valitettavasti keitintä ei tällä kertaa saatu lainkaan vietyä ulos. Tämän esti toisaalta tasaisena jatkunut yleisövirta ja toisaalta se, että ulkona oli melko tuulista, eikä siellä oikein ollut sopivaa paikkaakaan keittimen pystyttämiseksi.
Mahdollisuuksien tori on esittelijälle innostava paikka, koska ihmiset ovat todella kiinnostuneita kuulemaan eri asioista. Tunnelmaa parantaa myös se, että voi tauoilla käydä nauttimassa erilaisista etnisistä ruuista tai vaikkapa reilun kaupan kahvista tai suklaasta. Rahaa on varattava mukaan, koska kuitenkin mukaan tarttuu jos jonkinlaista tuliaista.
TEP sai taas uusia jäseniä ja uusia kontakteja mahdollisiin keittimienvientikohteisiin. Keittimien toiminnasta levitetty tieto ei liene myöskään merkityksetöntä.