Nuorena kuolleesta runon mestarista vaietaan yhä

Färding oli vastakohtainen - valon ja pimeyden ihminen

Suomalaisen proosakirjallisuuden historiassa on muutamia puoliksi kirjoitetuja sivuja, yksi erityisen ei-toivottu sivu. Siitä on vaiettu 13 vuotta ja sen nimi on Leif Färding.

Hippisukupolven runoilijaksi sanottu Leif (Lefa) Färding (1951 - 1983) oli äärimmäisyysihminen, joka etsi kiihkeästi jumaluutta mutta löysi itsensä valottomasta pimeydestä. Hän päätti päivänsä marraskuun lopulla 1983 sielullisessa eristyneisyydessä, harhojen vankina. Kulttirunoilijan otsalla paloi kynttilä merkkinä itsemurhan kulttiluonteesta.

Tämä merkillinen 1970-luvun kirjallisuuspersoona ei ole saanut elämänkertaa, vaikka sellaisia Suomessa väsätään lähes jokaisesta keskitason puoluepukaristakin, puhumattakaan misseistä ja urheilujohtajista. Runoilijaelämänkerran kautta Lefan elämä voisi luoda valoa myös aikamme henkiseen etsintään liittyviin ongelmiin. Miehen tie näet oli kaikessa ainutlaatuisuudessaan kuitenkin eräänlainen kouluesimerkki henkisestä harhautumisesta.

Pääsyy vaikenemiseen piilenee siinä, että kellään ei ole ollut riittävästi rahkeita Färdingin kummallisen elämän analysointiin - koska se oli kummallisen kiihkeä ja epätietoinen matka. Kirjallisuustutkimus sen enempää kuin Pavlovin koiramallitkaan eivät selitä Lefan kohtaloa. Hänestä on parempi vaieta - huutaen, tai vaikka vaivautuen.

Monet viimeisistä ystävät sanovatkin, Lefa oli itsekeskeisin ja vastakohtaisin tuntemamme ihminen. - Hänen elämänsä oli kuin nuoteista soitettu sinfonia, kuten joku sanoi.

Kuinka elämää voi sinfoniaan verrata, haluan vastata siihen kysymykseen. Vauhtiin päästyään Lefa puhui ihmiset pyörryksiin kuin konsanaan nuoteista. Kun hän sanoi, että kunniansa menettäneellä, epäonnistuneella samurailla oli oikeus itsemurhaan, se uskottiin.

Todellisuudessaan tässä ruumissaan hän oli varmuudella vain vaasalainen runoilija, jolla tuskin oli kulttuuritaustastaan irrotettuja oikeuksia tehdä kultti-itsemurhaa.

Tämän kuoleman tapauksen analysointi jäi salamyhkäisiksi puheiksi pienissä piireissä Kosmoksen suunalla. Tuohon maailman aikaan itsemurha oli vielä varsin arka asia, miltei tabu. Lefan nimenomaisesta vaatimuksesta kuitenkin itsemurhan perustelut julkaistiin (myös teon kuvauksen) sisältäneestä kirjeestä.

Kirje avautui itsemurhaajan maailman ymmärryksen ja mietteet hyvin tuntuneille kanssaihmisille, ja tietenkin miehen erittäin vähälukuiselle ystäväpiirille. Lefan analyysikyky oli loistava. Näyttää siltä, että hänen viestiinsä uskottiin tuttujen keskuudessa. Se ei ollut mikään sairaskertomuksen liite mielisairaalan mapissa.

Analyysi alkaa

Lefan tapaus vaiettiin yhtä Ritva Enebäcking radio-ohjelmaa lukuunottamatta. Myöskään jäähyväiskirjeestä julkaistut osat eivät herättäneet sanottavaa huomiota. Vasta vuosien kuluttua kirjallisuus- ja kulttuuritutkijoilla heräsi kysymyksiä Färdingin kohtalosta. Kuinka näinkin merkittävän intensiivisen elämän, rakkauden ja valon etsijän tie saattoi johtaa lamautuneeseen pimeyteen ja itsemurhaan?

Kohutun 1970-luvun hippirunoilijan julkinen koko ura: nousu, lasku ja tuho mahtui vajaaseen 13 vuoteen.

Kun Färding katsoi itsensä surmaamiseen unilääkkeillä kohdallaan eettisesti täysin oikeutetuksi, teko oli myös erittäin hyvin ja tarkkaan valmisteltu. Se lukeutunee kaikkein perusteellisimmin pohjustettuihin kirjailijaitsemurhiin. Asiaa ei siitäkään syystä pitäisi haudata.

Tunsin tämän vastakohtaisuuksien ruumiillistuman, miehen, joka arvosteli esimerkiksi minua "kukonpoikamaiseksi". Ehkä tuo hassu rinnastus kuvastaa välejämme, jotka olivat hieman kitkaiset. Näin hänen kehitystiensä sellaisena, joka oli mennyt perseelleen, ja usein sanoin sen suoraan.

Mutta nyt tunnen olevani valmis kirjoittamaan häntä itseään koskevan zen-tyyppisen analyysin. Tehtäväni ei ole helppo, se vaati pohtimista, muistelua. Ennen muuta se vaati omakohtaisen kasvun ulos samankalaisista karman pyörteistä. Toivon, että tämä on virike perusteellisemmille pohdinnoille.

Lefa ehti jättää jonkun huomaamattoman vinkin aikeistaan melkein kaikille ystävilleen. Vinkkinsä hän muotoili vain viittaukseksi tulevasta, nero kun oli.

Näin silloinkin, kun tapasin hänet viimeisen kerran Kasviksen ovella syksyllä 1983. Viimeiset sanat olivat testamentaalisia kuin kuolin vuoteelta lausutut. Sanansa hän tosin osoitti vaimolleni. Poismenon jälkeen Lefan olen tavannut unenomaisessa tilassa - kuten monet muutkin hänen viimeisten aikojen ystävistään. Minulle vanha tuttu ilmestyi musta kruunu päässä. Kruunushakra päälaella oli auki, mutta valon tilalla oli epämiellyttävää mustaa harsoa. Tapausta muistellessani mieleeni nousee sitaatti Matteuksen evankeliumista - tuosta maailman esoteerisista opetuksista esoteerisimmasta. "Jos se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys (Matt.6:23)."

Uudessa Testamentista löydän yllättäen muutakin mielenkiintoista: "Autuaita olette te, kun ihmiset vihaava teitä ja erottavat yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne kuin jonkin pahan - ihmisen pojan tähden (Luuk. 6:22.)." Tämän kaltaisia vaikuttavia sitaatteja Leif luki iltaisin, ja osasi lauseita ulkoa Johanneksen Ilmestyksen lopusta.

"Arvoni runoilijana on laskenut"

"Koska en enää kykene toimimaan sielutietoisuudessa, joka on synnyttänyt parhaat runoni, elämälläni ei ole enää merkitystä. ... Epäonnistumiseni myötä on arvoni runoilijana laskenut ihmisten silmissä ja koska myös luova inspiraationi on ehtynyt, en näe mielekkääksi jatkaa elämääni.", Lefa tilitti jälkeen jääneissä papereissa.

Jäähyväiskirjeen hän kirjoitti Huutoniemen mielisairaalassa Vaasassa. Pääosin nämä kauniit lauseet kylläkin olivat sitä samaa okkulttista, itsekeskeistä paatosta, jota mies kelasi jo vaikeina vuosinaan 1970-luvun lopulla.

Lefan hoitoon joutumisesta minulle kertoi Juha Olavinen. Sitäkin aristeltiin. Myös minä tiesin, ettei hän ollut hullu, mitä mies itsekin korostaa kirjeessään. Asiantilasta eräänlaisesta okkulttisesta diagnoosista hän veti johtopäätöksiä, joita puolestaan seurasivat perustelut. Niitä piisasi viitisen liuskaa.

Joka kokemuksestaan tietää sen mielettömän erillisyyden tunteen, kun korkeampi henkissielullinen olemus jättää sielun, voi samaistua Färdingin megatasoiseen hengentuskaan.

Hänen aidot ilmaisut määrittelivät tunnetta monelta kantilta. "Elävä ruumis", oli yksi sattuvimmista, joilla hän määritteli itseään loppuaikoina. Tuskaa ja vaikeuksia lisäsi vuonna 1981 tapahtunut autokolari, jonka jälkeen hän joutui palaamaan Helsingistä Vaasaan, lapsuuden maisemansa ja vanhempiensa vaikutuspiiriin.

"Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla ja lakata olemasta tämä kipu", kuvaa runo.

Lefan olemuksessa henki jätti minän, persoonallisuuden kokemaan tyhjyyttä. Kiirastulesta hän ei päässyt ulos, vaan lisäsi taakkaansa kuten edempänä kerrotaan. On myös arvioitu, että hänen tietonsa ja muistonsa edellisistä elämistä olivatkin poikkeuksellisesti todellisia, ja sivupersoonat sekoittivat tämän elämä tulviessaan esille - runouteen saakka.

Mieleen tulee erän arvostetun psykoanalyytikon sanat: - Emme me ihmismielestä loppujen lopuksi vielä paljonkaan tiedä.

Runoilijan kehto

Mutta mistä kaikki oikein alkoi? Viisaiden toteamus "runoilijan kehto ei ole ruusuista tehty" kävi tässa tapauksessa toteen. Maailmaan Leif putkahti Vaasassa 1953 tavalliseen virkamiesperheeseen. Hän oli Färdingien ainoa lapsi.

Koulumenestys oli kohtalainen, mutta työnteko tai yliopistoura eivät ottaneet onnistuakseen. Vanhempien (ja kustantajan) arvion mukaan Färdingiä riivasi syvä muukalaisuuden tunne maailmassa.

Runoilijan oman arvion mukaan hänestä olisi voinut tulla viisauden mestari mutta elämä ohjelmoitui tuhoon. Todellisuudessa hän oli kaukana inhimillisestä täydellisyydestä. Monet pitivät häntä itsekeskeisimpänä koskaan tapaamanaan ihmisenä. Pönäkkä ego täytti helposti tilan kuin tilan, vaikkei mies olisi puhunut mitään.

Färding astui elämään varsin valmiina runoilijana. Runoudesta ilmenee, että valon hän koki nuorena. Hybristä täynnä hän syöksyi magian maailmaan, valitettavasti vain ilman egon hallintaa. Universaalin opin säännön mukaiseen henkiseen kehitykseen, itsekkäästä egosta luopumiseen hän ei vakavasti edes pyrkinyt.

Valaistuksen polku, josta hän puhui, taas olisi vaatinut täydellisen egon hallinnan ja vanhan itsen kuolettamisen. Mielestäni hänen tapauksessaan se näytti mahdottomalta, ja siksi se myös osoittautui. Yksilön elämän piiri kapeni ja kaikki kiertyy omaan itseen - ja lopulta aiheutti mielisairautta muistuttavia oireita.

Nuori Färding oli innostunut amerikkalaisen beat-runoudesta. Mutta varsin nopeasti hän kiinnostui itämaisvaikutteisesta magiasta ja ennen muuta Helen Petrovna Blavatskyn teosofisista perusdoktriineista. Pian legendaarinen HPB sai rinnalleen myös kirjainyhdistelmän LSD. Happokokeilut tapahtuivat Ruotsissa. - Oli kovat vibat, Lefa retosteli.

Todellisuudessa matkoista yksi oli paha, hyvin paha. Yhden ystävän arvion mukaan paha matka, yhdessä 1980 tapahtuneen auto-onnettomuuden jälkeisen taantuman ja masennuksen kanssa vaikutti lopullisiin ratkaisuihin.

Taakka odotti sovitusta

Esikoisteos Maailmaa minä rakastan (1971) vakuutti vielä positiivisella energiallaan. Siinä oli jotakin, jossa eli arkielämän kokemuksen ylittävä maailman henki. "läpi historian kuljen, missä tehdään rauha". Tällä lauseella hän hahmotti maailmankuvaansa. Saatoin jakaa sen sielunkokemuksen hänen kanssaan. Tunsin saman sarjan sovitusta odottavan taakan harteillani.

Myötäsyntyinen henkinen herkkyys avasi nuorelle runoilijalle tien mystiseen luonnon kokemiseen. Vastaavaa metaforaa metaforaa ei ehkä kukaan Suomessa vielä ollut saanut aikaiseksi.

Hänen metaforansa oli oman sielun kokemuksen läpäisemä. Näin muodoin se poikkesi ratkaisevasti kauniita korulauseita nikkaroivista tusinarunoilijoista.

Lefa oli aito runoilija. Myöhemmin eri yhteyksissä mm. lukion kotimaisen kirjallisuuden kurssissa hänet mainittiin Risto Rasan ohella 1970-luvun merkittävämmäksi luonnonkuvaajaunoilijaksi. Salaperäisistä kirjailijakuolemista Lefalle vetää vertoja ehkä vain Arto Kytöhongan hämärä kuolema vuonna 1992 - vain viikko häidensä jälkeen.

Menestyksen huumaan päässyt Färding oli Helsingissä perustamassa kasvisruokatottumuksia markkinoinutta ja Uuden Ajan Aura -kulttuurilehteä julkaissutta Oraan Suojelija ry:tä. Hän kirjoitti tälle ekoyhteisölle mm. säännöt ja tavoiteohjelman 1976.

- Se oli yritys ratkoa henkilökohtaisia ongelmia toiminnan kautta, vaikka puhuttiin maailman ongelmista. Lefalle se oli runo, sanoo Jan Kenneth Weckman kasvisprojektista..

Liian tosi mustaksi messiaaksi

Viimeiseksi jääneessä kokoelmassa Aivan kuin ihminen kuuntelisi (1983) valo loistaa jo poissa olollaan. - Ei siinä valoa tarvita, kun sitä ei ole, kerrotaan Färdingin tokaisseen ihmettelijöille.

Runoilijana hän oli selvästi sukua pimeyden messiaille, kuten Aleister Crowley. Samaa kaliberia. Näillä ihmisillä psyyken jengat pyörivät vasta päivään.

Kukapa ei tuntisi jota kuta, jolla kaikki elämän tapahtumat pienistä suuriin kulkevat nurin päin. Se saa läpäistä kaiken, ja ilmetä esimerkiksi lukutottumuksissa: lehti avataan takakannesta.

Usein mustan viitan runoilija kirjoittaa pääteoksensa nuorena suuren intensiteetin vallassa. Sanotaan, että tämä on tunnusomaista ihmisille, joilla on synnynnäistä taipumusta henkisten voimien väärin käyttöön.

Färding oli vastapäivään kulkija puhtaimmillaan. Hänen lähtökohtainen asenteensa elämään sanoi, kaikki tai ei mitään. Ja kaikki kerralla. Osittain tämä lienee juontunut ainoan lapsen osasta, osittain se oli syvempää.

Hänen energiakentässään yliaistiset lootuskukat pyörivät vastapäivään kuin jollakin muinaisella noidalla. Näin hänen järjen intuitionsa oli myös hallitsematon. Itse hän selitti, hajanaisuuttaan karmaksi, joko johtui menneiden elämien sotilasinkarnaatioiden itsekkäistä teoista. Mammona ei selvästikään ollut enää hänen ongelmansa.

Todellinen tie, jota hän etsi, kulkee kaukana jossakin siellä missä ihminen hylkää itsekeskeisen egonsa, luopuu kaikista sidoksista mammonaan, ja löytää rauhan riippumattomuudesta. Lefa teki - tietenkin - kaiken päin vastoin.

Onkin hienoinen ihme, että egoistiset lahkot ja satanistit eivät ole häntä ainakaan vielä omineet gurukseen. Pieni ihme sekin, että uuden ajan runoilijan rakkauden julistukset eivät menneet läpi New Age -liikkeessä, joka vasta rantautui Suomeen. Ehkä ne eivät olleet tarpeeksi äitelöitä ja siirappisia, ihmisten kusettamiseen.

Jokaisella oma vastuunsa

Vastavoimat nostivat hänen eteensä harhanomaisia kulisseja, joista hän alinomaan puhui, ja vielä viimeiseksi niistä kirjoittikin. Ne ovat rankkoja kertomuksia mielen toiminnasta, kun sen annetaan ilman suitsia villinä laukata.

Runoilijan jalat eivät koskaan laskeutuneet maan päälle, ei millään elämän alueella. Hän oli rasittava ihminen, eräänlainen uhri. Ikään kuin hän sanoisi: "Näin käy, jos alat leikkiä vakavilla asioilla".

Lefan rakkaus oli karua - ja varsin lihallista - jopa pakkomielteenomaisuuteen saakka.

Vasta nyt 13 vuotta Färdingin kuoleman jälkeen pystyn analysoimaan kaoottisia lopun aikoja kaverin elämässä. Olimmehan vuosikymmenen vaihteessa asuneet jopa samassa huoneessa erään antroposofisen yhteisön vieraina ja opiskelijoina.

Varsinkin Lefa sai tärkeilevän ja suorastaan sikamaisen kohtelun. Hän saattoi laimin lyödä joitain tehtäviään, mutta hän ei syyllistynyt hämärähommiin, esimerkiksi kehitysvammaisten lapsien seksuaaliseen hyväksikäyttöön jonkun muun tapaan.

Sen sijaan Lefa vietteli härskisti nunnamaiset naiset ja tuli siinä sivussa itsekin väärin ymmärretyksi. Sen hän myöntää, mutta kieltää katkeruuden, myös meiltä maailmaa tarkkailemaan (ja kirjoittamaan) jääneiltä.

"Jokainen ymmärtäjistä kantaa omaa karmallista lastiaan ja siihen minulla ei ole puuttumista", hän kirjoitti itsemurhaviestin sisältäneessä jäähyväiskirjeessään, joka julkaistiin Suomi-lehdessä 7/1984

Kerron kuitenkin, että lyheksi jääneessä avioliitossa Leif sai pojan, jonka kasvatusta hän tunsi lyövänsä laimin. Syyllisyys oli kova, eikä sitä helpottanut kielto tuoda poikaa yhteisöön vieraaksi. Muutenkin olisi paljon sanottavaa. Yhteisö, jossa elimme osasi murtaa ihmisen itsekään minuuden, mutta ei sitten juuri muuhun kyennytkään. Tie itsetietoiseen eheyteen kulki toisaalla.

Maaginen flirtti hiipui

Muuten Färdingin viimeiseksi jäänyt tyttöystävä asui tässä lahtelaisessa yhteisössä. Tämä nainen M-L Leinonen yritti ottaa Färdingin "sisään yhteisöön". Siinä prosessissa Lefan suuri ego olisi murtunut, ja tilalle olisi astunut yhteisön henki. Näinhän he siis tekivät muutenkin. Ego murrettiin, mutta mahdollinen tunnesairaus jätettiin riehumaan hajanaiseen tietoisuuteen.

Viimeisinä vuosinaan hän ei enää löytänyt itselleen muusaa, vaikka todella yritti. Lefa olisi tarvinnut ymmärtäjän ja asioiden hoitajan. Miehen kuuluisa "maaginen flirtti" oli menettänyt tenhonsa

Nuoren Lefan persoonassa vaikutti addikti, jota hän siirsi kohteesta toiseen. Järki liikkui omissa korkeuksissaan saamatta hallintaa villiä tunne-elämää. Laaja-alaisessa minuudessaan hän pystyi käyttämään tahtoaan lähes maagisella tavalla: liikuttelemaan ihmisiä kuin shakkinappuloita. Tästä oudosta taipumuksesta muutamat naiset ovat kertoneet sekä mm. kasvisravintolapioneeri Jan Kennet Weckman julkisuudessakin.

Tapahtumien traagisuutta lisää, että jäähyväiskirjeen hän lähetti muutamille ystävilleen jo vuoden 1983 syksyllä. Pian katoamisen jälkeen miestä etsittiin poliisien kanssa koko maasta. Ruumis löytyi vasta keväällä Vaasan läheltä vanhempien kesämökiltä.

Hän koki ammattisotilaan etiikan sisäisenä viisautena, josta kumpusi japanilaisten samuraiden aikaan sijoittuvaa runoutta. Eikä siitä huumoriakaan puuttunut: - Miten hyvän Ruotuväki-lehden päätoimittajan maa minussa menettääkään.

Vieläkin pillereillä hoidetaan sielullishenkisestä puhdistusprosessista aiheutuvaa ihmisten ahdistusta. Tässä suuressa ymmärtämättömyydessä katkaistaan heidän tiensä. Ja näin kävi Lefalle:

- Jossain minulle tuntemattomassa strategiakartassa olen ohjelmoitunut mielisairaaksi, jota minä en ole.

Tätä potilasta olisi täytynyt tukea ja opastaa oikeaan tavalla, joka on meille vieras. Ego on länsimaisella ihmiselle niin pyhä asia. Färdingin usein siteeraama Blavatsky katsoi jo 1800-luvulla, että suurta osaa idän viisaudesta ei voinut edes esittää itsekkäälle läntiselle maailmallemme.

Myös Leif Färding sokaistui maailman itsekkyydestä, niin että ei löytänyt tietä ulos illuusioista. - Me tiesimme hänen päätöksestään (julkaista postuumi) ja yritimme hänen kanssaan kaikkea, mutta mikään ei auttanut, muistelee WSOY:n kustannustoimittaja Eila Kostamo. Kostamon henkilökohtaisen arvion mukaan auto-onnettomuus laski Färdingin henkistä suoritustasoa niin paljon, että hän menetti elämänhalunsa.

Yleisesti tiedossa tuskin on edes, että ennen auto-onnettomuutta Färding ehti säveltää runojaan ja nauhoittikin niitä muistiin. Hän ei hallinnut nuotteja. Kuulemillani taltioinneilla melodiat olivat kauniita.

- Kirjoista kaikki painokset on loppu, mutta antologioissa häntä on siteerattu runsaasti viime vuosikymmeninä, Kostamo kertoo. Hänkin kokee hieman tuskallisena "paluun vanhaan asiaan" kaiken kiireen keskellä. Lefan juttu pysäyttää ehottomuudellaan. Meidän aikanamme itsemurhaa voidaan ymmärtää entistä syvemmin ja avoimemmin - esimerkiksi Färdingin tapauksen kautta.

FÄRDING BIBLIOGARFIA (WSOY):
Maailmaa minä rakastan. 1971
Luominen. 1972
Olen onnen poika. 1973
Levoton oksa, keinuva sydän. 1977
Seitsemän vuoden runot. 1979
Ihan kuin ihminen kuuntelisi. 1984

-roh-

[Julkaistu 24.11.1997 osoitteessa http://duuni.net ja kopioitu tähän tekijän luvalla. Yleensä laitan linkin ko. saittiin, mutta Duuni.net'n tapauksessa on kyseessä suljettu yhteisö, jonka jäseneksi pääsyyn tarvitaan hyväksyminen - siksi kopiointi tälle sivulle.]