MIINAKAMPANJA

Henkilömiina on humanitäärinen katastrofi

• miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä
• miinat jatkavat kaiken tielleen osuvan tappamista sodan jälkeenkin
• miinavaara rajoittaa liikkumista ja toimimista laajoilla alueilla
• miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina onkin näennäisesti "halpa" ase
• miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta
• miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden jälkiseurauksiin siviiliväestölle

Ottawan miinakieltosopimus

Lukuisten kansalaisjärjestöjen ja hallitusten yhteistyöllä saatiin vuonna 1997 aikaiseksi henkilömiinat kieltävä Ottawan sopimus. Miinaongelma voidaan ratkaista vain kieltämällä henkilömiinojen tuotanto, levitys, myyminen ja käyttö täysin. Kansainvälisen miinakampanjan uraauurtava toiminta palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla samana vuonna.

Vuonna 2004 miinasopimuksessa on 143 jäsenvaltiota.Yhteensä tämä tekee kolme neljäsosaa maailman maista. Suomi ei ole yksi näistä. Syksyllä 2004 Suomen hallitus esittää turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossaan liittymisen siirtämistä vuoteen 2012, vaikka vuosikausia oli esitetty sen tapahtuvan vuonna 2006. EU-maista kaikki ovat mukana lukuunottamatta Suomea ja Latviaa, joka valmistelee pikaista liittymistä. Puola on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei vielä ratifioinut sitä. Syksyllä 2004 Puolan puolustusministeriö ilmoitti, ettei näe estettä sopimuksen pikaiselle ratifioinille.

Suomi ja miinat

Suomi on alusta lähtien tukenut Ottawan sopimuksen tekemistä maailmanlaajuiseksi ja ilmoittanut vuodesta 2001 virallisilla foorumeilla tavoitteekseen liittyä vuonna 2006. Kun vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa valmisteltiin, hallitus kuitenkin käveli tavoitteen yli ja siirsi liittymisen vuoteen 2012. Nykyinen hallitus ei kuitenkaan voi tehdä seuraavia sitovia päätöksiä, ja vaarana on, että tämä sitoumus osoittautuu yhtä valheelliseksi kuin edeltäjänsä.

Henkilömiinat ovat enemmän humanitäärinen kuin sotilaallinen kysymys. Suomen puolustusvoimat on perustellut ratkaisua muun muassa sillä, että miinat ovat kustannustehokas ratkaisu asevelvollisuusarmeijalle ja maamme pitkä itäraja pitää pystyä miinoittamaan. Myös korvaavien järjestelmien kalleutta on käytetty perusteluna päätöksenteon lykkäämiselle.

Suomalaisessa keskustelussa miinat on esitetty hyvänä ja halpana asejärjestelmänä - miksi niitä korvaamaan? Miinojen sotilaallinen hyöty nykyisessä sodankäynnissä on kuitenkin erittäin kyseenalainen. Useat sotilasasiantuntijat arvioivat, että nykyaikaisen armeijan etenemistä miinat tuskin estävät. Strategisten iskujen torjunnassa niillä ei ole merkitystä. Lähinnä miinat vahingoittaisivat siviiliväestöä. Miinojen uhrit lasketaan miljoonissa, ja useissa osissa maailmaa niitä pidetään joukkotuhoaseena, josta halutaan lopullisesti eroon.

Samaan aikaan Suomi on aktiivinen miinanraivaaja eri puolilla maailmaa, mikä on sinänsä positiivista. Suomi tekee laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja tukee kehitysmaiden omaa miinanraivaustoimintaa, kehittää niille sopivaa tekniikkaa ja harjoittaa uhreiksi joutuneiden avustamista.

Miinakieltoon liittymättömyydellämme jarrutamme tärkeän kansainvälisen sopimuksen voimaansaattamista. Suomen politiikka murentaa EU:n yhtenäisyyttä ja kansainvälistä humanitääristä oikeutta. Miinapolitiikkaamme vaarantaa maamme maineen rauhaa edistävänä, demokraattisena maana. Toiminnallaan Suomi osoittaa olevansa valmis sitoutumaan kansainvälisiin normeihin vain silloin kun uhraukset eivät ole liian suuria. Mihinkään muuhun kuin normien kunnioittamiseen ja yhteisten sopimusten noudattamiseen ei kansainvälinen järjestelmä kuitenkaan voi perustua. Tähän näkemykseen suurin osa suomalaisista varmasti yhtyy.

Rauhan, ihmisoikeuksien ja kehityksen puolesta työtä tekevät kansalaisjärjestöt vaativat, että Suomen pitäisi pikimmiten raivata omat miinat varastoista ja tiensä Ottawan sopimuksen jäsenmaaksi. Valtionhallinnossa kaavailtu aikataulu (vuonna 2012) on aivan liian myöhään.

Levitä tietoa, kirjoita ministereille, paasaa kavereille ! Kampanjoinnista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Suomen Rauhanliittoon.

Pääministeri Matti Vanhanen
Ulkoministeri Erkki Tuomioja
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Lisätietoja:
Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2004

Rauhanliitto ja Sadankomitea: Miinasopimusta ei voi lykätä.
Lehdistötiedote 2.9.2004