Eräät varhaiset ihmisoikeussopimukset eivät sisällä varsinaisia valvontajärjestelmiä, vaan sopimuksen osapuolina olevat valtiot valvovat toisiaan. Ihmisoikeussopimukset ovat kuitenkin sikäli erikoislaatuisia kansainvälisiä sopimuksia, että ne luovat oikeuksia yksilöille eivätkä niinkään sopimuksen muille osapuolille (valtioille). Siksi YK:n ihmisoikeussopimuksiin on 1960-luvun puolivälistä lähtien säännönmukaisesti liitetty nimenomaiset valvontajärjestelmät, joiden avulla voidaan arvioida, kuinka sopimuksessa yksilöille turvatut oikeudet toteutuvat.

Raportointimenettely liittyy kaikkiin keskeisiin YK:n ihmisoikeussopimuksiin. Niillä tarkoitetaan tässä vuoden 1966 yleissopimuksia yhtäältä kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista (KP-sopimus), toisaalta taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista (TSS-sopimus) sekä vuoden 1965 rotusyrjinnän vastaista yleissopimusta, naisten oikeuksien sopimusta vuodelta 1979, vuoden 1984 kidutuksen vastaista sopimusta sekä vuoden 1989 lapsen oikeuksien sopimusta.

Kukin sopimusvaltio laatii määräajoin (kahdesta viiteen vuotta sopimuksen mukaan) kertomuksen siitä, miten sopimusta on toteutettu ja mitä ongelmia mahdollisesti on ilmennyt. Kertomus käsitellään sopimuksen noudattamista valvovassa riippumattomassa asiantuntijaelimessä. Esimerkiksi KP-sopimusta valvoo YK:n ihmisoikeuskomitea, lapsen oikeuksien sopimusta taas lapsen oikeuksien komitea. Sopimusvaltio lähettää komitean kokoukseen valtuuskunnan, joka vastaa suullisesti komitean jäsenten kysymyksiin, jotka koskevat valtion kertomusta ja muuta käytettävissä olevaa informaatiota. Käsittelyn lopuksi komitea hyväksyy maakohtaiset päätelmät, joissa mm. annetaan tarvittaessa suosituksia lainsäädännön muuttamiseksi.

Kolmeen edellä mainittuun sopimukseen liittyy myös valitusmenettely: KP-sopimus, rotusyrjinnän vastainen sopimus ja kidutuksen vastainen sopimus sisältävät mahdollisuuden yksilövalituksiin. Valituksen johdosta annettava päätös ei ole sinänsä velvoittava, vaan se edustaa kansainvälisen asiantuntijaelimen arviota siitä, mihin valtio on sopimuksen nojalla velvollinen. Yksilövalitusmenettelyillä on tärkeä merkitys sopimusmääräysten sisällön tulkitsemisessa. YK:n piirissä keskustellaankin myös muiden ihmisoikeussopimusten täydentämisestä erillisillä lisäpöytäkirjoilla, jotka mahdollistaisivat yksilövalitukset myös esimerkiksi naisten oikeuksien komitealle.

KP-sopimukseen, rotusyrjinnän vastaiseen sopimukseen ja kidutuksen vastaiseen yleissopimukseen liittyy myös valtioiden mahdollisuus valittaa toisen sopimusvaltion menettelystä. Menettelyyn ei ole kuitenkaan turvautunut yksikään valtio. 

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.