Pilvi ja luumupuu

Nuoren luumupuun alimmat oksat hipovat maata runsaan sadon raskauttamina. Voin ihailla portailla istuessani kypsyvien luumujen violettia hohtoa ja samalla nähdä puun latvuksen läpi elokuun lopun taivaan poutapilven.

Silloin muistan Bertolt Brechtiä, joka kirjoitti runon toisesta luumupuusta ja toisesta pilvestä. Sen nimi on Marie A:n muisto ja sen suomensi Brita Polttila. Kirjaa ei minulla ole täällä, etsin taas muististani.

Syyskuussa kerran sinenkuultavassa

vaieten alla nuoren luumuuun

syliini suljin kainon lemmittyni

ja huulillani tunsin hennon suun.

Ja pääni päällä, taivaan kirkkaudessa,

ui pilvi, jota pitkään seurasin.

Se oli valkoinen ja huiman korkealla

ja häipyi pois, kun sitä katselin.

---

Kukoistaa voivat vielä luumupuut,

on nainen ehkä äiti lapsen seitsemän.

Vain pilvi yksin kukki hetken verran,

kun katsoin sitä, näin sen haihtuvan.

Rakkaus unohtui ja Marie A. unohtui. Se, mikä jäi pysyvimpänä Brechtin muistiin, oli juuri pilvi, se kaikkein katoavin.