TEP-tiedote 1/00

 

YHTEENVETO TEPIN KEHITYSYHTEISTYÖSTÄ 1999

Vuosi 1999 oli 'Soveltuva teknologia'-projektin yhdeksäs ja toinen vuosi syksyllä 1997 laaditun vuosien 1998-2000 suunnitelman toteuttamisessa. Periaatteiltaan toteutus vastasi suunnitelmia, mutta käytännössä opetusmateriaalin tuottamisen sijasta työ painottui valmiin opetusvälineistön ja materiaalien toimittamiseen sekä opettajainvaihtoon.

Oppilaitoksista projektiin sisällytettiin uutena Okakarara Vocational Training Centren ammattikoulu, joka todettiin sopivaksi kohdekouluksi Eengedjo Senoir Secondary School- koulun jäätyä pois. Okakararan koulun rehtori, Penson Mootu vieraili Suomessa lokakuussa, josta seurauksena solmittiin yhteistyösopimus Espoon Matinkylän-Leppävaaran ammattikoulun kanssa.

Toisena yhteistyökouluna oli edelleen Valombola Vocational Training Centre, jonka talousopettaja Lourdes Motoomull ja käsityönopettaja Martha Hashilelo vierailivat Suomessa keväällä viiden viikon ajan Haukiputaan ammattioppilaitoksen vierailevina opettajina.

Kaikille kouluille tilattiin huomattava määrä soveltuvaa teknologiaa ja jonkin verran perusteknologiaa käsittelevää kirjallisuutta.

Onayenan kylää avustettiin kovaäänislaitteiden hankinnassa ja alueen uuden puheenjohtajan, Marx Nekongon kanssa suunniteltiin jatkoyhteistyötä.

Laatikkoaurinkokeittimien valmistui jatkui mm. Windhoek'in Pendukassa ja Keniassa Kagamegan kylään toimitetun mallikeittimen jälkeen. Suomessa rakennettiin mm. kahdeksan suurta paraboloidi-keitintä (D = 1000 mm), joista toimitettiin kaksi Keniaan ja Namibiaan, yksi Tansaniaan ja Ugandaan. Ohjekirjaa "Manual TFL-2 for solar cookers" täydennettiin ja jaettiin 175 kpl., joista lähetettiin ulkomaille 35 kpl.

Vertailumittauksia ja materiaalikokeita suoritettiin Suomessa.

Akkupolkupyörä, jonka lataaminen voi tapahtua aurinkokennoilla, rakennettiin Jyväskylässä.

Oman soveltuvan teknologian edistämiskeskuksen, Green Namibia Technology Centre, toteutusta valmisteltiin ja sitä varten Kyösti-Ville Venermo suoritti työmatkan Namibiaan lokakuussa.

Risto Kekkonen suoritti projektin arviointimatkan Namibiaan helmikuussa.

Projektin kokonaismenot kohosivat 201.190 markkaan (133.659:- vuonna -98), vapaaehtoistöiden ja lahjoitusten arvo oli 25.190- (20.870:-), tukimaksut 16.065:- (17.335:-). Ulkoministeriöltä saatu avustus oli 160.000:- (100.000:-).

Projektivastaavana toimi Risto Kekkonen hoitaen myös projektin kirjanpidon.

Risto Kekkonen