Vaikka ihmisoikeudet ovat perimmältään yksilön oikeuksia, kansainvälisessä ihmisoikeuskeskustelussa on käsitelty myös ihmisryhmiä, joiden jäsenten ihmisoikeudet tulevat erityisen herkästi loukatuiksi ja joiden suojaaminen vaatii kenties erityisiä toimenpiteitä.

Myös ryhmäkohtaisten tarkastelujen lähtökohtana on ajatus samojen ihmisoikeuksien turvaamisesta kaikille. Ajatuksen toteuttaminen saattaa kuitenkin vaatia niin sanottua positiivista erityiskohtelua, jotta esimerkiksi lasten, naisten, vammaisten, pakolaisten, erilaisiin vähemmistöihin tai alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten oikeudet saataisiin turvattua myös käytännössä.

Positiivinen syrjintä

Monissa ihmisoikeussopimuksissa vähemmistöjen oikeuksia käsitellään syrjintäkiellon yhteydessä. Onko erityisten palvelujen tai etujen suominen vähemmistölle oikeutettua, jos se on sellaista positiivista erityiskohtelua, joka tähtää oikeuksien yhtäläisyyteen? Missä vaiheessa erityiskohtelu muuttuu etuoikeuksien antamiseksi ja siten muiden syrjimiseksi? Jos erityiskohteluun ei ryhdytä, onko yhteiskunnassa esiintyvä tosiasiallinen eriarvoisuus luonnehdittavissa syrjinnäksi, vaikka vähemmistön jäseniä kohdeltaisiin muodollisesti samalla tavoin kuin muitakin? 

Viimeksi esitetty kysymys on ajankohtainen esimerkiksi tilanteessa, jossa valtio ei tarjoa tai tue mitään muuta kuin valtion virallisella kielellä tapahtuvaa koulutusta. Vaikka muodollisesti kaikkia kohdellaan samalla tavoin, käytännössä osa väestöstä saatetaan sulkea koulutusmahdollisuuksien ulkopuolelle.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.