Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä elävät saamelaiset ovat eräs Euroopan harvoista alkuperäiskansoista. Alkuperäiskansa on usein samalla vähemmistö. Esimerkiksi Suomen saamelaiset ovat vähemmistö paitsi koko maan tasolla myös kaikissa saamelaisalueen kunnissa (Enontekiö, Inari ja Sodankylän kunnan koillisosa) saamelaisenemmistöistä Utsjoen kuntaa lukuun ottamatta.

Maailman mitassa kaikki alkuperäiskansat eivät kuitenkaan halua tulla luonnehdituksi vähemmistöksi, koska ne ovat enemmistönä omalla perinteisellä asuinalueellaan ja kiistävät nykyisten valtiollisten rajojen oikeutuksen.

Aiemmin monet valtiot harjoittivat sulauttavaa (assimiloivaa) toimintatapaa suhteessa alkuperäiskansoihin ja myös vähemmistöihin. Myös Suomen valtion toimissa saamelaisväestön suhteen on aiemmin ollut vahva sulauttava painotus, kun paimentolaisporonhoito korvattiin paliskuntalaitoksella itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä ja kun saamelaiset erityisesti toisen maailmansodan jälkeen pyrittiin asuttamaan kyläkeskuksiin. 

Nykyisin sekä kansainvälisesti että Suomessa painotetaan aiempaa enemmän ajatusta erilaisten elämäntapojen ja kulttuurien itseisarvosta. Painopiste on siirtynyt sulauttamisesta erilaisuuden suojeluun.

Alkuperäiskansojen oikeudet on turvattu ILO:n alkuperäiskansoja käsittelevällä sopimuksella numero 169. Koska useimmat valtiot eivät ole vielä hyväksyneet ILO:n sopimusta, on YK:n kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimuksen 27. artikla erityisen tärkeä. Sen mukaan vähemmistöihin kuuluvilta yksilöiltä ei saa kieltää oikeutta käyttää omaa kieltään, harjoittaa omaa uskontoaan tai nauttia omasta kulttuuristaan. 

Myös saamelaiset ovat puolustaneet oikeuksiaan vedoten YK:n ihmisoikeuskomiteaan artiklan 27 nojalla. 

Angelin saamelaisten valitus YK:n ihmisoikeuskomitealle.