TEP-tiedote 3/00

Ympäristönormit sanelevat energiapolitiikkamme suunnan

Näillä sanoin EU-komission Suomen edustuston uusi päällikkö Timo Mäkelä kuvasi Suomen ja EU:n energiapolitiikan tulevaisuutta Keskisuomalaisessa23.7. Tähän toteamukseen on vahvat perusteet. EU:n energiastrategia vuodelta 1995 perustuu kolmeen tukijalkaan: ympäristön suojelu, huoltovarmuus sekä kilpailukyky. Energian säästö ja uusiutuva energia ovat ainoat vaihtoehdot, jotka voivat täyttää kaikki tavoitteet kaikkialla EU:ssa.

Energian säästö

EU:n, OECD:n, Kauppa- ja teollisuusministeriön ja monet muut tutkimukset ovat arvioineet energiansäästön teknis-taloudelliseksi potentiaaliksi jopa kolmasosan nykyisestä energiankulutuksesta. OECD-maissa 15-20 % säästö sähkönkulutuksessa olisi mahdollista alle 3 vuoden takaisinmaksuajalla. EU:ssa 20 % sähkönkulutussäästö merkitsisi 20 miljardin markan vuotuista säästöä fossiilienergian tuonnissa, 160 miljardin markan kokonaissäästöä sähköntuotantoinvestoinneissa ja vuotuisten hiilidioksidipäästöjen vähentymistä 100 miljoonalla tonnilla. Olemassaolevan teknologisen potentiaalin hyödyntäminen kuitenkin edellyttää monien taloudellisten, kasvatuksellisten ja psykologisten esteiden purkamista. Tämä oli komission tarkoituksena vuoden 1995 energiansäästödirektiivin suunnittelussa. Valitettavasti EU ei vieläkään ole tätä direktiivia hyväksynyt, mutta se on hyväksynyt lukuisia direktiivejä, joissa määrätään normit erilaisten laitteiden energiankulutukselle. Se on myös hyväksynyt vuonna 1998 yleisen energiansäästöstrategian ja vuonna 1997 strategian sähkön ja lämmön yhteistuotannon käytön kaksinkertaistamisesta vuoteen 2010 mennessä.

Komission direktiivityö on nyt edennyt laitteiden energiankulutusnormistoista komponenttitason kulutusnormistoihin, erityisesti viihde-elektroniikan valmiustilatekniikkaan ja sähkömoottoreihin. Televisioiden valmiustila, eli toiminto, joka mahdollistaa TV:n sulkemisen ja aukaisemisen kaukosäätimellä, saattaa viedä yhtä paljon sähköä kuin jääkaappi. Markkinoilta löytyy tekniikkaa saman ominaisuuden rakentamiseen sadasosalla nykyisten laitteiden sähkönkulutuksesta, mutta sitä ei käytetä, koska elektroniikkavalmistajat eivät maksa laitteiden sähkölaskuja ja koska laitteiden ostajat eivät tiedosta energian säästön ekonomistakaan merkitystä ekologisesta puhumattakaan: paremman tekniikan ylimääräinen investointikustannus voitaisiin säästää jo muutamassa kuukaudessa sähkölaskuissa. EU:n direktiivityössä intressikonfliktin ongelma ratkaistaan siten, että kielletään huonon tekniikan käyttö ja siis vaaditaan parhaan saatavissa olevan tekniikan käyttöä. Tämän vaatimuksen seurauksena parempi tekniikka pääsee hyötymään sarjavalmistusedusta ja hinta putoaa nopeasti vanhan, huonomman tekniikan tasolle.

Tällä hetkellä työn alla on sähkömoottoridirektiivi, joka on erityisen tärkeä siksi, että sähkömoottorit mm. pumpuissa kuluttavat noin puolet EU:n sähköstä. Niiden hyötysuhteen parantaminen ja käytön optimointi tarjoaa suurimman sähköenergiansäästöpotentiaalin.

Suomessakin on tehty ja on tekeillä paljon energiansäästön edistämiseksi, esim. tällä hetkellä valmistellaan hallituksen uutta energiansäästöstrategiaa. Paljon enemmän on kuitenkin mahdollista saada aikaan. Kuitenkin koska uusiutuva energia ja muut energiantuotannon lisäämisvaihtoehdot ovat juuri nyt Suomessa ajankohtainen keskusteluaihe, tämä kommenttiartikkeli painottuu energian säästön sijaan uusiutuviin energialähteisiin.

Uusiutuva energia

EU:n energiastrategiaa vuonna 1997 seuranneen uusiutuvan energian edistämisstrategian tavoitteena on n. 140 miljoonaa öljytonnia vastaavan vuosituotantokapasiteetin rakentaminen 1000 miljardin markan investointikustannuksin vuoteen 2010 mennessä. Tällä kapasiteetilla kaksinkertaistetaan uusiutuvan energian osuus 6%:sta 12%:iin EU:n energiankulutuksesta. Kyseinen kapasiteetti on lähes viisinkertainen Suomen energiankulutukseen verrattuna. Investoinneista 180 miljardia markkaa käytetään demonstraatio-ohjelmaan jo vuoden 2003 loppuun mennessä. Suomen panostus on Kauppa- ja teollisuusministeriön viime vuonna ilmestyneen Valtioneuvoston hyväksymän ohjelman mukaisesti 3,1 miljoonaa öljytonnia vastaava kapasiteettilisäys 17,6 miljardin markan investoinneilla vuoteen 2010 mennessä. Kyseinen lisäys vastaa kymmenesosaa Suomen nykyisestä energiankulutuksesta ja se tulee osittain korvaamaan fossiilista energiantuotantoa ja osittain tyydyttämään energian kulutuksen kasvua.

EU:n ohjelman päättymisvuosi on myös Kioton ilmastosopimuksen tavoitevuosi. Energiantuotannon osuus kasvihuonekaasupäästöistä on yli 80 %. Ohjelman toteutuessa vuotuiset hiilidioksidipäästöt vähenevät yli 400 miljoonaa tonnia, vaikka energian kulutus kasvaa arvioiden mukaisesti. Toimintasuunnitelmalla on siis tärkeä rooli Kioton protokollan toteuttamisessa. Itse asiassa jo tämä yksittäisenä toimena riittää Kioton protokollan EU:lle asettaman 8 % vähennystavoitteen toteuttamiseen hiilidioksidin osalta. Lisäksi vähennetään merkittävästi useita muita globaaleja, alueellisia ja paikallisia ympäristöongelmia.

EU arvioi suunnitelman tuottavan 120 miljardin markan vaihtotaseen ylijäämän toisaalta koska vältytään ulkomaisen energian ostolta ja toisaalta koska uusiutuvan energian teollisuus vahvistuu. Tämä tuo myös yli miljoona uutta nettotyöpaikkaa, pääasiassa PK-teollisuuteen ja maaseuduille ja vieläpä läheisyysperiaatteen mukaisesti kaikkialle, sillä jotain uusiutuvaa energiamuotoa on hyödynnettävissä paikallisesti kaikkialla. Terveydenhoitokustannuksissa päästään 30-270 miljardin markkaa vuosisäästöihin ja lisäksi vältytään vuosittain tuhansilta fossiilienergian käytön aiheuttamilta kuolemantapauksilta.

EU:n nykyinen 50 % energiaomavaraisuus on laskemassa 30 %:iin vuoteen 2020 mennessä, ellei uusiutuvia kansallisia energiavaroja hyödynnetä. Kyseessä on siis tärkeä energiahuollon varmuutta lisäävä politiikka. Uusiutuva energiateknologia on luonteeltaan modulaarista, mikä tekee mahdolliseksi toisaalta pääoman salliman vaiheittaisen, toisaalta erittäin nopean rakentamisen. Jälkimmäisestä on esimerkkinä Kaliforniassa 4 vuoden aikana 1980-luvun alussa rakennetut 10.000 tuuliturbiinia. Mikäli tällainen projekti toteutettaisiin Suomessa 3 MW turbiineilla, esimerkiksi merituulipuistoina, niiden vuodessa tuottama sähkömäärä vastaisi Suomen vuotuista sähkönkulutusta. Alaa niiden tornit vaatisivat vain neliökilometrin verran.

Uusiutuvan energiatekniikan hajautettu luonne merkitsee myös, että teknologinen innovaatiopotentiaali voi kasvaa useilla kertaluvuilla, koska energiateknologian kehittämiseen osallistuva henkilömäärä voi kasvaa useilla kertaluvuilla. Esimerkiksi Suomessa nykyisen keskitetyn energiatuotantomallin mukaiseen teknologiakehitykseen osallistuu joitakin satoja henkilöitä, kun hajautetun energiantuotantomallin mukaiseen teknologiakehitykseen voisi osallistua kymmeniä tuhansia henkilöitä. Pienissäkin pajoissa tehdyillä innovaatioilla olisi mahdollisuus levitä maailmanlaajuisesti. Tämä ominaisuus vahvistaa maaseudun ja PK-teollisuuden roolia, mutta myös suuryritykset voivat halutessaan merkittävästi hyötyä. Tästä on merkkinä useiden suuryritysten, kuten ABB, Siemens, Shell ja BP, viimeaikaiset suurinvestoinnit uusiutuvan energian teknologian kehittämiseen.

Ohjelman kokonaisinvestointikustannukset 1000 miljardia markkaa ovat vähemmän kuin pelkästään kauppa- ja terveyssektorilla syntyvät säästöt, joten ohjelmalla on negatiiviset kustannukset - se tuottaa hyötyä EU:n kansantaloudelle. Tämä johtuu siitä, että markkinat ovat nykyisin vääristyneet, koska energiantuotannon kustannuksista merkittävä osa on ulkoistettu julkisesti maksettaviksi mm. terveys- ja ympäristösektoreilla ja koska ei-uusiutuvat energiamuodot saavat edelleen ja ovat historiallisesti saaneet erittäin paljon tukiaisia: nykyäänkin suorat vuotuiset globaalit subventiot fossiilienergiateollisuudelle ovat luokkaa 1200 miljardia markkaa, siis enemmän kuin edistämisohjelman kokonaisinvestoinnin arvo. Ohjelma siis korjaa olemassaolevaa markkinoiden vääristymää.

Esteitä uusiutuvien edistämisohjelman toteuttamiselle Suomessa

PK-teollisuuden roolin vahvistuminen on nykyisen globaalisaatiokehityksen vastainen ilmiö ja siten suurin syy ohjelman vastustamiseen niin Suomessa kuin muuallakin EU:ssa.

Suomessa erityisenä haasteena on se, että täällä katsotaan yleisesti, että ohjelma aiheuttaa markkinoiden vääristymän sen sijaan, että sillä korjattaisiin olemassaolevia vääristymiä ja saataisiin tehostettua markkinoita.

Suomessa energiaomavaraisuus on jo pudonnut 1960-luvun 60 %:sta 30 %:iin, mutta sitä ei pidetä EU:n lailla ongelmallisena vaan pyritään alentamaan sitä edelleen tarjoamalla ulkomaista energiaa ainoana "realistisena" vaihtoehtona. Ei myöskään pidetä tärkeänä, että lähes kaikki suomalaisen julkisrahoitteisen energiatutkimuksen kautta kaupallistettu teknologia on myyty ulkomaille, siis sähkömoottori- ja sähkögeneraattoriteknologia, leijukerroskattilatekniikka ja selluteollisuuden soodakattilatekniikka. Se, että "suomalainen" energiateknologia on ulkomaisessa omistuksessa, ei välttämättä haittaa kansantaloutta, mikäli tuotantolaitokset pysyvät Suomessa. Tämä on kuitenkin annettu muiden ratkaistavaksi ja esimerkkinä perusenergiateknologioista akkujen, lamppujen, ikkunalasien ja tulitikkujen valmistus on jo lopetettu, mikä heikentää kansallista kriisivalmiutta. Toisaalta, vaikka Suomi on useilla uusiutuvan energian ja energiansäästön alueilla edistyksellinen, niin ulkomaisen omistuksen takia näiden teknologioiden valtavasti kasvavat maailmanmarkkinat ovat osaksi vain epäsuorasti suomalaisten ulottuvissa.

Agenda-2000:n uusi non-food-tuki antaa mahdollisuuden energiantuotannon tukemiseen ravintokasvituotannon tavoin maaseudulla. Biomassaa voidaan kasvattaa polttotarkoituksiin tai liikenteen nestemäisiksi tai kaasumaisiksi polttoaineiksi. Edellytyksenä tämän toiminnan kannattavuudelle on dieselveron poistaminen liikenteen biopolttoaineilta, jolloin verokohtelu olisi sama kuin kiinteillä biopolttoaineilla. Pelloille voidaan myös pystyttää energiantuotantolaitoksia, esimerkiksi tuuliturbiineja, jotka on mitoitettu riittäväksi maatilan energiantarpeelle ja vielä myyntisähkönä riittäväksi kattamaan jopa kaikki maatilan tulontarpeet. Edellytyksenä tälle käytännölle on ostovelvoitelaki, joka pakottaa sähköverkon operaattorin ostamaan pientuottajien ylijäämäsähkön. Sekä dieselveron poistaminen nestemäisiltä ja kaasumaisilta liikenteen biopolttoaineilta että ostovelvoitelaki ovat kohdanneet Suomessa niin kovan vastustuksen, että niitä ei ilmeisesti voida saada voimaan ilman EU:n direktiiviä. Ostovelvoitelaki on jossakin muodossa jo nyt voimassa 13 EU-maassa poikkeuksina vain Suomi ja Belgia.

Suomen valtalehdistössä uusiutuvien edistämisohjelma ei ole ylittänyt julkaisukynnystä. On vaikea arvioida miksi niin on, kun toinen valtava ympäristönsuojeluponnistus Natura-2000 sai liiankin paljon julkisuutta. Ehkä energiasektorin rakennemuutos on synergiaeduiltaan niin monimuotoinen, että sitä ei pystytä lokeroimaan. Tämä selittäisi osan myös julkisen hallinnon vastaanottovaikeuksista. Koulutus on ilmeinen ongelma, johon on tarvetta keskittyä myös siksi, että vapautuneilla sähkömarkkinoilla kuluttajilla on nyt mahdollista määrätä Suomen sähköverkkoon syötettävän sähkön tuotantotapa.

Uusiutuvilla energiamuodoilla tuotetun sähkön edistämisdirektiivi

Toukokuussa komissiossa valmistui tällä hetkellä lausuntakierroksella oleva luonnos direktiiviksi, jonka tarkoitus on maakohtaisin tavoittein velvoittaa jokainen EU:n jäsenmaa osallistumaan edistämisohjelmaan. Suomen tavoitteena on nostaa uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön osuutta sähkön kulutuksesta 10 %-yksiköllä vuoteen 2010 mennessä.

Kauppa- ja teollisuusministeriö ilmoitti Kauppalehdessä 11.5. "tyrmäävänsä" direktiivin. Sen Suomelle asettamia velvoitteita pidetään artikkelin mukaan KTM:n lisäksi myös Maa- ja metsätalousministeriössä ja MTK:ssa epärealistisena ja KTM:n edustajan mukaan vieläpä melkoisena kauhukuvana. Kuitenkin KTM:n uusiutuvien edistämisohjelma, jota myös MMM ja MTK olivat laatimassa, on jo lähes riittävä tämän velvoitteen saavuttamiseen, vaikka sähkönkulutus Suomessa kasvaisikin sähköntuottajien ennustuksen mukaan 92 TWh:iin vuoteen 2010 mennessä eli 18 % viime vuoden tasosta. Tällöin edistämisohjelman mukainen uusiutuvilla tuotetun sähkön lisäys olisi 9,1 % ja velvoitteen toteuttaminen edellyttää siis vain vajaan prosenttiyksikön lisäystä.

Tämä puolestaan on helppo toteuttaa kahdella tavalla. Ensinnäkin biomassan käytöstä suunniteltiin paljon käytettäväksi suoraan lämmitykseen, mikä on ilmeistä polttoaineen tuhlausta, ja polttopuu kannattaa muuttaa sähkön ja lämmön yhteistuotantokäyttöön. Toiseksi, tuulivoimatavoitteet arvioitiin reilusti alakanttiin käyttämällä vuotuista vakiomäärälisäystä kun luontevampaa olisi ollut arvioida lisäys muissa maissa tapahtuneen ja tapahtuvan prosentuaalisen kasvun kautta. Viime vuonna tuulivoima kasvoi Suomessa n. 120 % ja vaikka se jatkaisi seuraavan vuosikymmenen vain maailman tuulivoimakapasiteetin nykyisellä 40 %:n keskikasvuvauhdilla, niin komission esittämä tavoite ylittyisi yli kolmella prosenttiyksiköllä.

Pienistä puutteista huolimatta direktiiviesitys on erinomainen ja sisältää helmiä kuten viranomaisten koulutuspakon sekä vaatimuksen, että uusiutuvan energian rakennuslupa-anomusten päätösten viivästyminen merkitsee automaattisesti myönteistä päätöstä. Nämä yksityiskohdat osoittavat, että komissio on ymmärtänyt hyvin eräät psykologiset esteet. Ostovelvoitelaki kuuluu direktiiviin, mutta sitä toivottavasti saataisiin vahvistettua pientuottajien osalta.

Monista vastalauseista huolimatta tämä direktiivi ei ole sähkömarkkinoiden vapauttamisen pohjana olevan sähkömarkkinadirektiivin 96/92/EC vastainen, sillä sähkömarkkinadirektiivi antaa artiklassa 8 luvan uusiutuvien suosimiseen kansallisesti. Uusiutuvien edistämisdirektiivi täsmentää suosimismenettelyä ja myös velvoittaa siihen. On olennaista huomata, että direktiivin Suomelle asettamat normit merkitsevät käytännössä sitä, että muuta kuin uusiutuvia energiamuotoja käyttävää uutta sähköntuotantokapasiteettia ei enää tarvitse rakentaa.

Ari Lampinen