TEP-tiedote 1/01

Rauhanneuvottelun eettinen ulottuvuus

Professori Reijo E. Heinonen puhui Konfliktista kohti kestävää rauhaa -tilaisuudessa aiheesta Rauhanneuvottelujen eettinen ulottuvuus. Hänen esityksensä lähti liikkeelle nobelisti John Humen ehdotuksesta, että konfliktialueille tulisi lähettää filosofeja. "Inhimillisyys on suurempi yhteinen nimittäjä kuin eroavuudet, ja tämä ajatus olisi vietävä ihmisten keskuuteen", perustelee Hume. Esityksessään professori Heinonen pohti mm. millaisen laajemman ihmiskuvan pohjalta nousevaa neuvottelutoimintaaa tarvitaan luomaan kestävä kasvu rauhaan. Toisaalta hän etsi arviointikriteerejä ja valmiuksia, joita filosofeilla tulisi olla.

Heinonen käytti laajemman ihmiskuvan selventämiseen kaikkien hyvin tuntemaa kohtaa Saint-Exuperyn Pikku Prinssi -teoksesta, jossa kettu ja pikku prinssi keskustelevat siitä, mitä tarkoittaa kesytetty. Se sopi myös hyvin UNESCOn mottolauseeseen, jonka mukaan niin sota kuin rauhakin syntyvät ihmismielessä. "Olennaista yhteisymmärryksen syntymisessä on ajattelutottumustemme kyseenalaistaminen ja uusien myönteisten ratkaisuvaihtoehtojen etsiminen", toteaa Heinonen

Samoin kuin kesyttäminen, myös rauhanneuvottelu on prosessi, sanoo Heinonen. Siihen liittyy hänen mukaansa menneen oikeudenmukainen arviointi, tilanteen herkkä ja vastuullinen tajuaminen ja yhteydenpidon jatkuva huoltaminen. Saint-Exuperyn neuvo tämän saavuttamiseksi on varmasti tuttu kaikille: "Vain sydämellä näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä." Heinosen mielestä tässä puhutaan luovien henkisten mielikuvien voimasta todellisuuden hahmottajina. "Mielikuvien avulla luomme kuvamme menneisyydestä ja nykyhetkestä", toteaa Heinonen. Tässä Saint-Exuperyn ajattelu perustuu hänen mukaansa vuosisatoja vanhalle jesuiittapedagokiikalle, jonka mukaan kaikki syvällisempi oppiminen rakentuu henkilökohtaisten imaginaatioiden pohjalle. "Parhaimmillaan ne toimivat holistisesti ja innovatiivisesti tietoja ja havaintoja kokonaisuuksiksi hahmottaen. Olisiko niin, että me tarvitsisimme rauhankasvatuksessa ja rauhanneuvottelluissa juuri tällaista epälineaarista etenemistä ajattelun laatumme muuttamiseksi?" hän kysyy.

Heinosen mielestä olisi tärkeää, että rauhanneuvotteluihin valmistauduttaessa analysoitaisiin lähimenneisyyden kuvauksessa käytettävät analogiat ja metaforat. "Niiden eettisen sanoman pohjalta voitaisiin suunnistaa tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Arvopohjan ja moraalisen latauksen paljastuessa uusi lähtökohta neuvotteluille voi olla mahdollinen."

"Se, miten osapuolet tulkitsevat lähimenneisyyttä, mitä menneisyyttä he kantavat muistissaan on tärkeää neuvottelujen onnistumisen kannalta. Jokainen rauhanneuvottelija on eräällä tavoin historian, erityisesti lähihistorian tulkitsija. Hirstorian tulkinnassa arvojemme osuus on usein kätketty, koska tosiasioita on riittävästi verhoamaan perimmäiset arvostuksemme ja asenteemme."

"Erityisen vaikeaksi eettisten elementtien tiedostaminen muodostuu, kun meillä itsellämme on omakohtisia muistikuvia tai kokemuksia tapahtuneesta. Osin tämä johtuu siitä, että omia virhetulkintoja ei olla valmiita myöntämään, osin kykenemättömyydestä nähdä vaihtoehtoja, tietystä havaintokentän lukkiutuneisuudesta. Omat kokemukset näyttävät tekevän meistä asiantuntijoita. Kuinka paljon koulun erityisasiantuntijoita meidänkin maassamme on! Historiantutkija, jolla on tutkimuskohteestaan omia kokemuksia on vielä erityisasemassa, sillä hän uskoo koulutuksensa perusteella osaavansa kriittisesti tarkastella lähimenneisyyttä kuin arkistossa työskennellessään."

"Tulkintaratkaisut tehdään usein tiedostamatta niiden eettisiä ulottuvuuksia. Analogiat ja metaforat ovat tavallisia historiantutkimuksen työvälineitä. Niiden avulla yksinkertaistamme monimutkaisia kehityskulkuja", sanoo Heinonen.

Pohtiessaan kulttuurien ja uskontojen merkityksestä sotien ja konfliktien synnyssä Heinonen puhuu fundamentalismin suhteesta valtakulttuuriin. Hänen mukaansa olennaista fundamentalismin protestille on kommunikaation perspektiivissä se, että fundamentalismi ei pysty tuomaan asiaansa päätöksenteon piiriin kulttuuikanavien ja yhteiskunnallisen keskustelun kautta. "Uskonnoton kulttuuri luo kulttuurittoman uskonnon eli fundamentalismin."

Keskeinen vaikeus neuvoteltaessa fundamentalistisesti orientoituneiden ryhmien kanssa on Heinosen mukaan yhteisen kielen, tai pikemminkin yhteisen abstraktiotason puuttuminen. "Uskonnolliset ja kulttuuriset symbolit tulkitaan sananmukaisesti, mistä on usein seurauksena yhteismitattomia perusteluja. Usein toisen osapuolen neuvottelija ei edes tiedä tarpeeksi uskonnosta tai kulttuurista voidakseen kontrolloida esitetyn väitteen asiallista oikeellisuutta puhumattakaan, että hän pystyisi antamaan asialle laajempaa tulkintaa. Uskontojen ja kulttuurien tuntemuksella ei kuitenkaan ristiriitoja voiteta, vaikka siitä onkin hyötyä."Uskontojen ja kulttuurien historiallisesti kehittyneet opit eivät olekaan keskeisesti erottavia, vaan se taso, millä niitä tulkitaan."

"Rauhanneuvottelija on siinä vaikeassa tilanteessa, että hänen tulee löytäää kumppaniensa kanssa yhteinen symbolointitaso ja ymmärtää, millä abstraktiotasolla kannattajat keskustelevat. Puhuttaessa esim. käsitteestä 'pyhä maa' rauhanneuvottelijan olisi hyvä tiedostaa, millä tasolla pyhyydestä osapuolet puhuvat ja mitä se merkitsee vaatimusten sitovuuden kannalta. Joskus yhteinen symbolointitaso voi parhaassa tapauksessa johtaa etsimään sitä, mikä eri uskonnoissa ja kulttuureissa on yhteistä. Ihmiskunnan yhteisen eettisen perustan etsiminen on 1990-luvulla kanavoitunut globaalin etiikan tutkimiseen ja muotoiluun. Globaalilla etiikalla tarkoitetaan tässä perustavia eettisiä eriaatteita, jotka esiintyvät kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa. Tällaisia ovat esimerkiksi kultainen sääntö ja elämän kunnioittamisen periaate. Rauhanneuvotteluissa on tärkeä tuntea nämä, sillä niiden avulla voidaan rakentaa yhteisymmärrystä silloinkin, kun historiallinen kehitys on johtanut osapuolet ilmeisen suuriin eturistiriitoihin. Uskonnot voivat kärjistää konflikteja tai ne voivat luoda vastuuta yhteisiä globaaliin näkökulmaan avautuvia eettisiä näkökulmia korostamalla."

"Globaalin etiikan avulla olisi mahdollista tiedostaa eri valtioiden ja kulttuurien toisiaan täydentävä merkitys. Pieniä valtioita tarvitaan eri tehtäviin kuin suuria, mutta kullakin on oma, kokonaisuuden kannalta korvaamaton merkityksensä."

"Rauhanneuvottelijan suuriin koetinkiviin kuuluu se, miten hän arvioi neuvottelutilanteessa toisen osapuolen motiiveja. Luottamus on helpompi saavuttaa luonnollisesti asioissa, jotka ovat tarkistettavissa. Vaikeammaksi luottamuksen saavuttaminen muodostuu asioiden yhteydessä, joita ei voida todentaa välittömästi. Karl Jaspersin mukaan eksistetiaaliseen kommunikaatioon kuuluu rohkeus hypätä yli tuntemattoman luottamuksen eli yli sen pelottavan, jota koskaan ei voida jälkikäteen tarkistaa tai jäännöksistä dokumentoida. Tätä hyppyä tuntemattomaan tuskin voi suorittaa ilman, että tse on valmis kärsimään siinä tapauksessa, että toinen osapuoli pettää. Se on vastuukykyisyyttä, joka nousee ajatuksesta, että on parempi itse kärsiä kuin epäilyllä pilata neuvotteluilmapiiri."

"Kyky aavistaa se, mihin toinen ihminen parhaimmissa ajatuksissaan pyrkii edellyttää mielikuvien herkkyyttä, uudenlaista ajattelua. Sitä rauhanneuvottelija tarvitsee. Me emme kuitenkaan usein tiedä, miten tämä olisi saavutettavissa, mutta joskus riittää, että meillä on syvästi koettu mielikuva tavoitteesta, johon pyrimme."

Tätä kuvaamaan Reijo Heinonen lainasi esityksensä päätteeksi Viktor Franklin sanoja: "Jos haluat, että joku rakentaa laivan, älä anna hänelle vasaraa ja nauloja ja lautoja sekä lankkuja, vaan opeta hänet uneksimaan meren aavasta ulapasta, niin hän on sen tekevä - omalla tavallaan."