Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa

Abdulazis, Cabales ja Balkandali (1985): Ison-Britannian silloisen lainsäädännön mukaan maassa asuvia mies- ja naispuolisia siirtolaisia koskivat erilaiset säännöt sen suhteen, saiko henkilö kutsua maahan ulkomailla asuvan perheensä. Naisten oli paljon vaikeampi saada oleskelulupa muualta tulevalle miehelleen kuin vastaavassa asemassa olevilla miehillä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kyse oli syrjinnästä perhe-elämän alueella.

Airey (1979): Katolisessa Irlannissa avioeroa vastaavan "laillisen asumuseron" saaminen oli huomattavan monimutkaista ja edellytti asianajajaa. Rouva Aireylla ei ollut varaa maksaa asianajajan palveluista. Vaikka Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6. artiklassa oikeus maksuttomaan oikeusapuun on nimenomaisesti mainittu vain rikoksesta syytetyn oikeutena, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteudu, jos varattomalla yksilöllä ei ole mahdollisuutta saada maksutonta oikeusapua itselleen tärkeässä ja oikeudellisesti monimutkaisessa perheoikeudellisessa asiassa. Sopimuksen 6. artiklaa oli loukattu. Ratkaisun perusteluissa ihmisoikeustuomioistuin totesi, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien ja TSS-oikeuksien välillä ole mitään "vedenpitävää seinämää".

Marckx (1979): Belgian lainsäädäntö sisälsi erotteluja avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten perheoikeudellisen aseman ja perintöoikeuden suhteen. Osittain erottelut perustuivat myös sukupuoleen. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että kyseessä oli sopimuksen kieltämä syrjintä perhe- ja yksityiselämän sekä omaisuuden suojan alueella.

Schuler – Zgraggen (1993): Sveitsiläinen tuomioistuin katsoi, että koska valittaja oli pienen lapsen äiti, hän ei "yleisen elämänkokemuksen mukaan" kävisi työssä vaikka olisi terve. Siksi hänen hakemuksensa saada työkyvyttömyyseläkettä aiemmin sairastetun keuhkotuberkuloosin takia evättiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että tällaisen sukupuoleen perustuvan olettaman käyttö tuomioistuinratkaisun perusteluna merkitsi, että valittajaa oli syrjitty hänen sukupuolensa perusteella asiassa, joka koski oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

X. ja Y. v. Alankomaat (1985): Tuolloin voimassa olleen lainsäädännön mukaan sen paremmin 16-vuotias kehitysvammainen ja siksi holhouksenalainen tyttö kuin hänen vanhempansakaan eivät voineet nostaa syytettä tyttöön kohdistuneesta seksuaalirikoksesta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Alankomaat oli loukannut oikeutta yksityiselämän suojaan, kun se oli laiminlyönyt sellaisen lainsäädännön aikaansaamisen, joka tehokkaalla tavalla suojasi ihmisen yksityisyyden. Ratkaisun perusteluissa ihmisoikeustuomioistuin korosti sopimuksesta valtioille seuraavien positiivisten toimintavelvoitteiden merkitystä.

YK:n ihmisoikeuskomiteassa

Ato del Avellanal v. Peru (1988): Perun lainsäädännön mukaan avioliitossa oleva nainen saattoi kyllä omistaa kiinteistön, mutta vain hänen miehensä saattoi esiintyä tuomioistuimessa kiinteistöä koskevassa asiassa. Ihmisoikeuskomitea totesi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, sukupuolten tasa-arvon ja syrjintäkiellon loukkauksen.

Lovelace v. Kanada (1981): Kanadan lainsäädännön mukaan intiaanivähemmistöön kuuluva nainen menetti eräitä hänelle vähemmistön jäsenenä kuuluvia oikeuksia solmiessaan avioliiton ulkopuolisen kanssa, muun muassa oikeuden asua heimonsa reservaatissa. Vastaavassa asemassa olevia miehiä ei kohdannut samanlainen oikeuksien menetys. Ihmisoikeuskomitea katsoi, että valittajan oikeutta nauttia omasta kulttuuristaan yhdessä ryhmänsä muiden jäsenten kanssa oli loukattu.

Mauritiuksen naisten tapaus (1981): Mauritiuksen lainsäädännön mukaan mauritiuslainen mies saattoi vapaasti kutsua ulkomaalaisen puolisonsa asumaan maahan, kun taas vastaavassa asemassa olevan naisen puoliso tarvitsi maahantuloluvan. Ihmisoikeuskomitea totesi, että kyseessä oli KP-sopimuksessa kielletty sukupuoleen perustuva syrjintä.

Zwaan – de Vries v. Alankomaat (1987): Alankomaiden lainsäädännön mukaan miehillä oli tulotasoon ja siviilisäätyyn katsomatta oikeus työttömyysturvaan. Sen sijaan naisella vastaava oikeus oli vain, jos hän oli joko naimaton tai osoitti olevansa perheen pääasiallinen huoltaja. Ihmisoikeuskomitea totesi, että kyseessä oli KP-sopimuksessa kielletty syrjintä sukupuolen perusteella. Tämän ratkaisun kautta vakiintui tulkinta, jonka mukaan myös sosiaalisten etuuksien ja oikeuksien alalla esiintyvä syrjintä on KP-sopimuksen vastaista.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.