Ensimmäiset kansainväliset "käyttäytymissäännöt" monikansallisille yrityksille laadittiin teollisuusmaiden yhteisjärjestössä (OECD) vuonna 1976 ja Kansainvälisessä työjärjestössä (ILO) 1977. Säännöt jäivät vapaaehtoisiksi, koska kansainvälisesti sitovaa, yksityistä yritystoimintaa säätelevää oikeudellista sopimusta ei pidetty mahdollisena. 

1970-luvulla kehitellyt säännöt syntyivät maailmassa, jossa valtiot olivat ensisijaisia toimijoita. Näin ollen pyrkimys yritystoiminnan sääntelyyn liittyi valtioiden ja yritysten välisiin eturistiriitoihin.

Nyt, 2000-luvun alussa, maailman poliittisten, taloudellisten ja yritysten toimintatavan muutosten myötä kotivaltion merkitys yritystoiminnalle on huomattavasti vähäisempi kuin 1970-luvulla. Tuotantoa voidaan siirtää paikasta toiseen, ja yrityksissä liikkuvat rahamäärät ovat usein jo suurempia kuin kotivaltioiden rahavarat. Valtioiden lisäksi nykypäivänä onkin pyrittävä suoraan säätelemään yrityksiä. 

Yritysten eettistä toimintaa kosekvia määräyksiä kehiteltiin kahdessa vaiheessa vuosina 1995–1998. Ensin YK:n sosiaalisen kehityksen huippukokouksessa vuonna 1995 määriteltiin työntekijöiden perusoikeudet ILO:n sopimusten pohjalta. Perusoikeudet ovat 

oikeus järjestäytyä ja neuvotella työehtosopimuksia
pakkotyön kielto
lapsityön kielto
tasa-arvo eli syrjinnän kielto työelämässä.

Vuonna 1998 laadittiin perusoikeuksien seurantaohjelma, ja vuonna 1999 YK:n pääsihteeri Kofi Annan esitteli yrityksille oman ohjelmansa, niin sanotun Global Compactin , joka noudattelee samaa neljää periaatetta. 

Global Compact on yrityksille vapaaehtoinen, samoin kuin kaikki muutkin yritysten eettisen toiminnan ohjeet (esimerkiksi SA8000). Miksi yritykset sitten vapaaehtoisesti rajoittavat toimintaansa? http://www.unglobalcompact.org/AboutTheGC/index.html

Yrityksillä on tarve osoittaa uusilla, maailmanlaajuisilla markkinoilla, että ne, niiden alihankkijat ja muutkin tuotantoketjun osat noudattavat eettisiä vähimmäisstandardeja. Yhä useammat kuluttajat haluavat nimittäin varmistaa, ettei heidän hankkimiensa tuotteiden valmistuksessa ole käytetty lapsi- tai pakkotyövoimaa, eikä niitä ole valmistettu kohtuuttomissa työoloissa. 

Paineet yritysten käyttäytymisen säätelyyn tulevat siis markkinoilta. Ne eivät toisin sanoen enää perustu valtioiden johtajien huoleen kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Pikemminkin ne valtiot, jotka antavat yritysten toimia maaperällään työelämän perusoikeuksien vastaisesti, ovat vaarassa joutua kielteisen kansainvälisen huomion kohteeksi, ja suorat kampanjat epäeettisesti toimivia yrityksiä kohtaan ovat saaneet monet suuret yritykset tarkastamaan toimintatapojaan. 

Valinnan vastuu on kuluttajalla. Tiedätkö sinä, kenen valmistamissa kengissä kuljet?