Vainoa paratiisisaarella

Indonesiaan kuuluvalla Papuan saarimaakunta uhkaa ajautua sekasortoon. Vuonna 2001 laajan autonomian saanut provinssi aiotaan jakaa osiin ja Indonesian armeijan ottaa yhteen sissiliikkeen kanssa.

Papualainen Yapenas Murib joutui Indonesian miehityspolitiikan uhriksi huhtikuun puolivälissä. Yapenas ja Kanius Murib pidätettiin kotonaan Länsi-Papuan Wamenasta 6.4.2003. Reilu viikko myöhemmin heidät siirrettiin poliisin selleistä kolme kilometriä Ilekman kylään. Yapenasin kaulaan oli sidottu köysiä, joista indonesialaiset sotilaat kiskoivat eri suuntiin kaataen hänet useita kertoja. Kanius piestiin matkan aikana. Yapenas nähtiin elävänä viimeisen kerran 14. huhtikuuta ja hänen uskotaan kuolleen poliisien käsiin.

Yapenasin ruumiinavauksen tehnyt lääkäri totesi miehen kuolleen tukehtumalla. Ruumista hakemaan tulleet perheenjäsenet pakotettiin allekirjoittamaan sitoumus, että he eivät pidä armeijaa vastuullisena Yapenasin kuolemaan.

Indonesian armeijan kovat otteet

Vähintään kaksikymmentä ihmistä oli Yapenasin tapauksen aikaan pidätettynä Jayawijayan tukikohdassa Wamenassa Papualla. Alueen sairaalassa hoidetaan useita papualaisia aktivisteja, jotka ovat kärsineet kidutuksesta.

Yapenasin pidätys liittyi Indonesian armeijan ratsioihin, joissa etsittiin paikallisen sissiliikkeen tulijoita ja näiden aseita. Ilmeisesti Papuan vapautusliikkeen (Organisasi Papua Merdeka, OPM) sissit tappoivat ratsioiden yhteydessä kaksi sotilasta, mikä kärjisti tilannetta entisestään.

Human Rights Watch on vedonnut Indonesian viranomaisiin, että pidätetyt siirrettäisiin poliisin huostaan tai vapautettaisiin välittömästi. Järjestö on raportoinut indonesialaisten turvallisuusjoukkojen rikkoneen Länsi-Papualla ihmisoikeuksia sissiliikkeen vastaisissa operaatioissa.

Pidätettyjä on kidutettu ja hakattu, Papuan itsenäisyyttä kannattavia mielenosoittajia ja siviilejä ammuttu, journalisteja ja ihmisoikeusaktivisteja uhkaillaan. Viranomaiset syrjivät papualaisia järjestelmällisesti. Papualaisista poliittisista johtajista monet, jotka tukevat väkivallatonta itsenäistymistä on joutunut pidätetyiksi tai istuvat vankilassa.

Irian Jaya

Länsi-Papua oli aikoinaan Hollannin siirtomaa, joka liitettiin Indonesiaan vuonna 1963. Yhdistyminen vahvistettiin kyseenalaisella kansanäänestyksellä vuonna 1969. Maakunnan itsehallinto syntyi vuosituhannen vaihteessa osin Indonesian johdon pelätessä maan hajoamista.

Länsi-Papua tai Irian Jaya, kuten Indonesia maakuntaa on nimittänyt, on valtava alue, jonka asukkaat edustavat satoja eri alkuperäiskansoja, joilla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Lisäksi saarelle on muuttanut runsaasti väkeä Indonesian muista osista etupäässä työskentelemään saaren kaivos- ja öljyalueille.

Maakunnan jakamista suunniteltiin jo 1980-luvulla, mutta tuolloin saari pysyi armeijan tiukassa otteessa eikä jakamiseen ollut tarvetta. Vuonna 1999 sata papualaisjohtajaa uskalsi aloittaa poliittisen dialogin Jakartan hallituksen kanssa, jonka johdosta maan pitkäaikainen diktaattori Suharto oli syrjäytetty ja tilalle noussut presidentti Habibie.

Papualaisjohtajien tavoitteena oli Länsi-Papuan itsenäistyminen ja he allekirjoittivat julistuksen, jota levitettiin ympäri maakunta perustetuissa tiedotustoimistoissa, poskoissa. Indonesian joukot sulkivat poskot, aktivisteja ja julistuksen allekirjoittaneita johtajia pidätettiin. Tässä vaiheessa hallitus rupesi ajamaan provinssin jakamista kolmeen osaan ja Indonesian parlamenttikin hyväksyi asiaa koskevan lain. Samaan aikaan Itä-Timorilla äänestettiin maan itsenäistymisestä.

Wahidin liennytyspolitiikka

Vuoden 1999 lopussa Indonesiassa valta jälleen vaihtui ja Habibien tilalle presidentiksi noussut Abdurrahman Wahid pysäytti provinssin jakamiseen tähdänneen lain toimeenpanon. Laki oli tulkittu Papualla Jakartan hallituksen hajota ja hallitse -politiikaksi ja Wahid pyrki saamaan itsenäisliikkeen toimimaan yhteistyössä Indonesian hallinnon kanssa. Hän korosti demokratian ja hyvän tahdon merkitystä.

Niin Papualla kuin Acehissakin Wahidin liennytyspolitiikasta seurasi kehitys, jossa paikalliset johtajat ottivat ensin kiitollisena vastaan avokätiset lupaukset demokratian vahvistamisesta. Osa jopa tulkitsi ne tueksi itsenäistymiselle. Tämän jälkeen armeija ja jakartalaiset poliitikot asettuivat vastustamaan uudistuksia separatismin pelossa, mikä pakotti presidentin perääntymään. Tämä johti puolestaan vastarintaan provinsseissa ja turvallisuusjoukkojen koveneviin otteisiin.

Wahidin presidenttikaudella kuitenkin Papua sai erityisautonomian, joka vahvisti alueen omia instituutioita. Sen tuloksena provinssi nimettiin virallisesti Papuaksi ja sai oikeuden niin omaan lippuun kuin kansallislauluunkin, joita ei kuitenkaan saanut käyttää itsenäisyyden symboleina. Sopimuksen taloudellinen merkitys oli myös valtava: papualaisille saavat 70 prosenttia öljy- ja kaasutuloista ja 80 prosenttia kaivosten tuloista. Lisäksi erityisen talousavun turvin luvattiin kehittää maan terveydenhoitoa, infrastruktuuria ja koulutusta 20 vuoden ajan.

Samalla syntyi Papuan kansankongressi, Majelis Rakyat Papua eli MRP, joka koostuu papualaisten uskonnollisista ja heimojohtajista sekä naisista. MRP:n tehtävänä on toimia Papuan alueparlamentin neuvonantajana ja valvoa alkuperäiskansojen oikeuksia. Myös provinssin jakamiseen tarvitaan MRP:n suostumus. Laki hyväksyttiin syksyllä 2001.

Autonomiaa vastustivat kovan linjan indonesialaispoliitikkojen lisäksi Papuan itsenäisyysliikkeen johtajat. Kolme viikkoa lain hyväksymisen jälkeen Indonesian Kopassus-erikoisjoukot surmasivat itsenäisyyttä kannattaneen Theys Eluayn. Murhaoikeudenkäynnissä upseerit sanoivat teon syyksi sen, että Theys oli uhannut julistaa maan itsenäiseksi 1.12.2002. Papuan tilanne oli ollut pitkään poikkeuksellisen rauhallinen ja murha nähtiin armeijan yrityksenä provosoida väkivaltaa.

Maltilliset papualaispoliitikot kannattivat autonomiaa, joka antoi papualaisille mahdollisuuden kehittää omia instituutioitaan ja hallita saaren resursseja ilman jatkuvaa konfliktia Jakartan hallituksen kanssa. Itsenäistyminen olisi huomattavan vaikeaa eikä maa ollut esimerkiksi infrastruktuurinsa puolesta siihen valmis.

Autonomia on vaarassa

Autonomian keskeiset instituutiot eivät ole vielä päässeet aloittamaan työskentelyään. Indonesian nykyjohto pelkää Papuan kansankongressin alkavan tukea itsenäisyysliikettä eikä ole antanut MRP:n kokoontua. Tämän vuoden alussa Indonesian presidentti Megawati Sukarnoputri yllätti papualaiset uudella määräyksellä, jonka tarkoituksena oli vauhdittaa haudatuksi luullutta suunnitelmaa jakaa provinssi. Hallituksen asenteesta kertoi jo sekin, että provinssia oli taas alettu kutsua vihatuksi Irian Jayaksi. Ehdotus veti maton maltillisten papualaispoliitikkojen alta, jotka olivat tukeneet autonomiaa.

- Mitä ihmettä hallitus on voinut oikein ajatella, ihmetteli papualaisen älymystön edustaja tilannetta selvittäneen Internetional Crisis Groupin tutkijalle. Virallisesti hankkeen tarkoituksena on hajauttaa hallinto lähemmäs kansalaisia mutta tosiasiassa tarkoituksena on jakaa itsenäisyysliike osiin, vahvistaa presidentin PDIP -puolueen asemia Papualla ja ohjata maasta tulevia kassavirtoja hallituksen virkamiesten taskuihin.

Papualla etäisyydet ovat todella pitkiä ja hallinnon keskittäminen provinssin pääkaupunki Jayapuraan on ongelma. Kuitenkaan kolmen provinssit rajat eivät perustu maantieteelliseen tehokkuuteen, vaan ne on vedetty kartalle kuin kakkua leikaten. Tällä hetkellä Papuan ja Jakartan välille kulkee jatkuvasti lähetystöjä, jotka tukevat jakoa mutta haluavat muuttaa provinssien rajoja tai perustaa niitä lisää. Vallan jakaminen hyödyttää monia paikallisia poliitikkoja ja tällä tavalla jo pelkkä esitys on hajottanut papualaisten rivejä.

Jos hallintouudistus toteutuu, syntyy 4000 virkaa, jotka luultavasti täytetään muualta tulevilla indonesialaisilla viranomaisilla. Näin erityisautonomian lupaama apupaketti valuukin hallintokoneistoon eikä alkuperäiskansoille. Suharton aikana saarelle muutti satojatuhansia jaavalaisia, joiden tarkoituksena oli paitsi hyödyntää saaren luonnonvaroja myös tiukentaa Indonesian otetta Papuasta. Megawatin hallitus jatkaa ilmeisesti samaa politiikkaa.

Paluu väkivallan tielle

Viimeaikaisen politiikan seurauksena on papualainen eliitti joutunut kahnauksiin keskenään aluepoliittisista syistä. Lisää kiistoja aiheuttavat uudet johtopaikat, joista käydään ankaraa taistelua lähinnä Golkar ja PDIP -puolueiden välillä. Kun jopa yksi tulevista kuvernööreistä uskoo, että hallinnonuudistuksen tarkoituksena on ollut vain lisätä saaren sekasortoa, asiat ovat pahasti pielessä.

Ongelmallisinta vuoden 2003 poliittisessa kehityksessä on se, että uudistuksia ei anneta Papuan poliittisten elinten käsiteltäväksi. Erityisautonomiaa rikotaan räikeästi, koska provinssin jakaminen edellyttää Papuan kansankongressin MRP:n hyväksymistä - nyt kongressi ei pääse edes käsittelemään koko asiaa. Maata uhkaa jälleen väkivallan kierre, jos rauhanomaiset uudistukset eivät johda mihinkään ja kansa turhautuu.

Maltillisten mukaan papualaiset halusivat itsenäistyä, koska he eivät ole hyötyneet talouskasvusta eikä heidän ihmisoikeuksiaan kunnioitettu. Itsenäistyminen nähtiin ainoana vaihtoehtona. Erityisautonomia oli kuitenkin ratkaisu, jolla vältettiin yhteenotto Indonesian hallituksen kanssa ja varmistettiin provinssin pysyminen osana Indonesiaa. Nyt rauhanomainen kehitys on jälleen vaakalaudalla.

Kalle Kallio

Kirjoitus perustuu Human Rights Watchin ja International Crisis Groupin raportteihin Papualta.