"Älkäämme yleistäkö!" julisti Helle Cannelin vuonna 1931 Naisten Äänessä todeten miesten ja naisten ominaisuuksien määrittelyn tarjoavan "erittäin alttiin yleistämisalan". Hän ei epäröinyt puuttua myöskään sellaiseen yleistämiseen, jota oli harjoitettu naisasian nimissä ja sen hyväksi. Hän oli valmis kyseenalaistamaan esimerkiksi väitteet siitä, että naiset olisivat jotenkin jalompia, lempeämpiä tai oikeamielisempiä kuin miehet ja että heidän vaikutuksensa lisääntyminen yhteiskuntaelämässä saattaisi näin ollen mullistaa koko miesten luoman maailman. Vuonna 1935 julkaistussa kirjoituksessaan Unelmat naisten voimasta ja vaikutuksesta hän totesi, kuinka tällaiset käsitykset olivat varmaankin antaneet aikoinaan naisliikeen uranuurtajille intoa ja voimaa taistella. Toisaalta hän kuitenkin katsoi niiden olevan naisten kannalta vähintäinkin arveluttavia mm. siksi, että niissä oli "lähtökohta kaksinaismoraalille: jolle paljon on annettu, siltä paljon myös vaaditaan".
Jatkuvasti ja mitä erilaisimmissa yhteyksissä, mm. osallistuessaan Naisten Äänessä käytyyn keskusteluun naisten tupakanpoltosta, Helle Cannelin huomasi aiheelliseksi varoitella naisasiapiirejä kaavamaisen yleistämisen helmasynnistä ja siihen helposti liittyvästä kaksinaismoralistisesta ajattelusta. Voisi miltei väittää, että naisia (ja miehiä!) koskevien yleistysten kyseenalaistaminen oli läpikäyvä piirre hänen naisasia-ajattelussaan. Tässä kohdin hän tulee aika lähelle viime vuosikymmenten feministiajattelijoita, jotka ovat hyvin voimakkaasti kyseenalaistaneet puheen 'naisista tai naisesta yleensä' ja korostaneet naisten keskinäisiä eroavuuksia.
Helle Cannelin pyrki myös itse noudattamaan suositustaan yleistysten välttämisestä. Kirjoittaessaan naisten työstä, palkoista tai elinoloista, hän pyrki ottamaan huomioon naisten keskinäiset erot ja pohtimaan myös niiden aiheuttamia juopia naisten keskuudessa sekä lieventämään niitä. Hän näytti olevan sitä mieltä, että rajoitettuun kokemukseen perustuva puhe 'naisista yleensä' saattoi monasti olla paitsi naisia hajoittavaa myös loukkaavaa ja että naisten yhteishenkeä saattoi kasvattaa vain lisäämällä naisten keskinäisiä eroja koskevaa ymmärtämystä. Varsin usein hän otti tarkasteluun jonkin erityisen naistyöntekijäryhmän erityisiongelmat kirjoittaen milloin naispuolisista lastaustyöntekijöiden elinoloista, milloin myymäläapulaisten palkoista, milloin perheenemännistä perheenelättäjinä, milloin maalaisäideistä työntekijöinä, milloin vanhenevista naisista työkentillä.
Aikaansa seuraavana kirjoittajana Helle Cannelin tuli ottaneeksi esiin myös sellaisia naisten elinoloihin ja -ehtoihin liittyviä kysymyksiä, jotka olivat jääneet vuosisadan alkupuoliskon naisasiapiireiltä pitkälti huomiotta marginaalisina, vain harvoja, poikkeuksellisia tai suorastaan poikkeavia naisia koskevina. Vuonna 1935 Helle Cannelin oli tullut lukeneeksi Suomen Sosiaalidemokraatista arvion siitä, että uusi irtolaislaki oli omiaan saattamaan irtolaisuudesta epäillyt, eritoten naispuoliset, oikeusturvan kannalta paljon suojattomampaan asemaan kuin rikoksista epäillyt. Asiasta Naisten Ääneen kirjoittamassaan Lehtirouvan kommentissa hän toteaa: "Jos näin todella on, olemme me vartijat pahasti nukkuneet, kun emme ajoissa ole ruvenneet tätä nimenomaan naisia koskevaa asiaa tarkemmin tutkimaan".
(Lähteet: mainitut artikkelit)