Mitäpä jos me naisetkin virastojen ja konttoreiden asiakkaina alkaisimme vaatia miespuolisilta virkailijoilta nuoruutta ja kauneutta? Paljon on yhteiskunnassa hyvin näkyvilläkin paikoilla miehiä, joiden kasvot ovat ryppyiset ja hiukset harmaat (mikäli heillä hiuksia enää onkaan). On harmittavaa nähdä aina samoja ukkoja virkapaikoilla, vieläpä heidän kuviaan sanomalehdissä. Kyllä on nuoria tulossa tilalle ja voivathan vanhat miehetkin löytää kotona jotakin näpertelyä.
Sellainen ajatus ja siihen perustuva menettely, että vanhenevat naiset ovat toimissa vastenmieliset ja vältettävät, pohjautuu matalaan käsitykseen naisista yleensä ja naisten työstä erittäin. Naispuolisten virkailijain suorittamia töitä pidetään niin helppoina ja typerän yksinkertaisina, että kuka tahansa pystyy suorittamaan ne yhtä hyvin. Taito ja kokemus eivät mitään merkitse. (...)
Eivätkö tällaiset mielenilmaisut todista, että naisten on työoikeuksiaan puoltaakseen oltava valppaina ja koottava voimansa. Nuorten on pidettävä myös vanhempien puolta, naimattomien naineiden. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, etteikö työkyvyttömien, sekä miesten että naisten, olisi sopivaa vapaaehtoisestikin jättää tointaan ajoissa nuoremmille (...). On myös ymmärrettävää, että uuteen ammattiin valmistettavia valittaessa nuoremmat yleensä täytyy asettaa vanhempien edelle. Mutta näissäkään suhteissa ei miehiä ja naisia ole sallittava eri tavalla kohdeltavan. Eikä naisille armopaloina töitä yhteiskunnassa jaeta suuremamssa määrin kuin miehillekään, sama oikeus ja velvollisuus heillä siihen on iästä ja perhesuhteista riippumatta.
(H.C.:n kirjoituksesta Naisten Äänessä 13-14/1934)