Vuonna 1917 Helle Kannila kirjoitti kirjastolehdessä artikkkelin, joka oli otsikoitu "Kavahtakaa nukuttavaa kirjallisuutta". Siinä hän puolusti sellaisia kirjoja, jotka saavat ihmisen pohtimaan syvällisiä ristiriitoja. "Lipila arikirjat" eivät olleet hänen mielestään ihmisen kasvulle hyödyksi, joskaan hän ei niitä kokonaan tuominnut. Hän palasi jatkossakin usein ajanvietekirjallisuuden problematiikkaan. Hän kirjoitti salapoliisiromaaneista ja kevyi stä rakkausromaaneista ja pyrki luomaan niille laatukriteereitä. Hän ei asettunut sille kannalle, ettei kevyttä kirjallisuutta olisi kirjastoissa oltava, mutta sen määrä ja laatu ovat kokoelman avainkysymyksiä. Vuonna 1924 Kansanvalistus ja Kirjastolehden numerossa 1 hän kuitenkin toteaa ajanvietekirjallisuudesta ykskantaan: "sitä on hankittava niin vähän kuin suinkin mahdollista" mutta toteaa kuitenkin: "Tällä ei ole sanottu, että ajanvietekirjallisuus kokonaan olisi karkoitettava, sillä se oli si todennäköisesti jo kirjaston populariteetillekin vaaraksi."
Kokonaisuusajattelu edellytti Hellen mukaan kylmäveristä ja asiallista pohdintaa: mikä on kyseisen kirjaston "ohjelma", siis toiminta-ajatus, ketkä ovat sen asiakkaita, paljonko rahaa on käytettävissä, millaista kirjallisuutta ilmestyy. Mitä pienempi kirj asto, sen vaikeampaa on valinta: "rajoituksessa mestari tunnetaan". Kysyntä on otettava huomioon, mutta sitä on myös kriittisesti arvioitava.
Teoksessaan "Kirjavalinnan ongelmia", joka ilmestyi vuonna 1967, Helle Kannila paneutuu laajasti ja ykstyiskohtaisesti näihin asioihin. Tämän teoksen merkitys kirjastoalan kurssikirjana on ollut hyvin keskeinen suomalaisten kirjastonhoitajien amma ttikuvan ja -identiteetin muovaajana. Teoksessa on oman aikamme perspektiivistä vanhahtavaa ainesta esimerkiksi mitä tulee pornografisen kirjallisuuden kriteereihin, mutta myös aina ajankohtaista perustietoa, kuten luettelo kirja valinnan yleisimmistä virheistä.