Salapoliisiromaanin puolustajat yleensä väittävät, ettei niillä ole vahingollisia vaikutuksia - lukijat kyllä tietävät, ettei se ole totta, eikä se mitenkään jäljittele rikollisia teoksia, olletikin kun rikolliset oikeassa salapoliisikertomuksessa aina jo utuvat kiinni ja saavat rangaistuksensa. On vielä psykologinen suunta joka väittää näiden teosten vähentävän rikoksia, koska agressiiviset taipumukset näin lukemalla puretaan ja silloin vapaudutaan kiusauksesta niitä suorittaa. Samasta syystähän väitetään olevan hyödyksi jos lapset lukevat vallattomuuksista, eivät silloin tee niin hurjia tekoja eivätkä siihen kohdistuvat halut myöskään pääse muodostumaan vaarallisiksi alaspainetuiksi ehkä joskus jossakin muodossa sairauksina puhkeaviksi patoutumiksi. Viel ä on väitetty puzzle-tyylisten salapoliisikertomusten kehittävän älyä. Parhailla todetaan olevan melkoisia kirjallisia ansioita, taitavaa miljöökuvausta ja keskitettyä, nasevaa tyyliä.
Keskustelu näistä on kai päättymätön ja vaikea on jyrkästi sanoa, onko niistä vaaraa kulttuurille tai moraalille. Kuitenkin epäilee varsin suuresti sitä, onko niistä hyötyä. Kyllähän ne ilmeisesti pitäisi todeta siksi ajankuluksi miksi ne on kirjoitettuki n - eivät ne ole taidetta eikä tietokirjallisuutta. Mutta eihän ajankuluksikaan ole sopimatonta lukea kirjoja ja kieltämättä tällä keinolla paeta arkielämää ja rentoutua esim. tieteellisen ajattelutyön rasituksista on puolensa. Tietysti toivoisi, että muu ta kirjallisuutta luettaisiin enemmän - kyllä todellinenkin kirjallisuus voi viihdyttää, tuottaa vaihtelua ja johdattaa ajtukset pois ikävistä asioista. Omasta puolestani en usko uudensuuntaisella selvennettävän rikosten syitä, jos ne tehdään hyvin, synty y taideromaani.
Meille muodostuu pääongelmaksi se, onko näitä kirjoja hankittava kirjastoihin - ja jos hankitaan, missä kulkee raja.
Tästä on erilaisia mielipiteitä esitetty ja on myös hyvin erilaista käytäntöä. Anglosaksisissa maissa on kirjastoissa paljon ja tuntuu olevan Ruotsissakin. Saksassa ollaan varsin pidättyväisiä, Neuvostoliitossa on näihin aikoihin saakka tuskin saatu julka istakaan. Meillä toisiin kirjastoihin otetaan verraten runsaasti, toisiin ei lainkaan, moniin yritetään valita vain parhaat.
Elgström sanoo tätä kirjallisuudenlajia koskevassa huomattavassa kirjoituksessa Biblioteksbladetissa 1952 n:o 5 lyhyesti "eftersom detektivsromanen naturligtvis ska finnas in biblioteken". Jorma Etto Kirjastolehdessd 1954, s.201 on myös puolella.
Mutta ei tämä ole lainkaan selvää. Sehän on puhdasta ajanvietekirjallisuutta ja oikeastaan sellaisen paikka ei olisi kirjastossa, kysynnästä huolimatta. Ei sitä voi edes pitää askeleena parempaan kirjallisuuteen, sillä toiset lukevat tätä yksinomaan, tois et lukevat joka tapuksessa muutakin, tämä on vain välipala.
Olisi varmaan helpompi olla hankkimatta lainkaan kuin ottaa valikoiden. Voi hyvin olla sitä mieltä, että kunkin on itse tällainen kustannettava kuten tupakka ja korttipakka. Vaikka se ei olisi vaarallista, se on turhaa. Jos jotakin otetaan, vaaditaan lisä ä.
Mutta jos valitaan, ei ainakaan raakoja eikä kuivia. Tuskin on syytä erityisesti suosia kotimaista.