Re: [puhekupla] Jepulis
From: Anita Vedenpää (anita_vedenpaa@hotmail.com)
Date: 19.02.2002 - 20:11:11
Kära vänner,
Tätä Ollikaisen Teemun meiliä on kyllä pakko kommentoida! Eli:
Tuli muuten mieleen tästä,
>että sarjakuvissa tuntuu olevan jopa elokuvia yleisempää sen tyylinen
>hahmonkehittely, että jokaisen hahmon taustalta löytyy jonkin sortin
>psykopatologiaa...varsinkin hc-taidesarjakuvassa...
Pitää paikkansa, ainakin minun *HYVIN* vaatimattoman sarjakuvantuntemukseni
perusteella. Täytyy sanoa, että tämä on minun näkökulmastani välillä (ei
aina!) ihan jumalattoman rasittavaa. Ihan kuin ns. psykopatologia toisi
itsessään hahmoihin lisää syvyyttä! Usein sellaiset tarinat ovat
äärikliseisiä ja niiden tavoittelema synkkyyskin jää vain säälittäväksi
pintaraapaisuksi. Yleistinkö liikaa? Toivottavasti!
nythän on kovasti
>jaariteltu siitä, miten elokuvien puolella pystejä kahmivat
>sosiaalipornahtavat "päähenkilö on skitsofreenikko tai vähintään maanikko
>ja
>kaikki muutkin ovat joko masentuneita tai persoonallisuushäiriöisiä"
>-kehitelmät.
Joo, paitsi että niitä leffoja ei loppujen lopuksi ole ollut kovin montaa ja
se ainut näkemäni (Loisto) oli hyvä elokuva. Samaa ei voi sanoa niistä
muutamasta teemoja sivunneista sarjakuvista, joita olen lukenut (minulle voi
muuten suositella hyviä sarjakuvia tästä aihepiiristä!). - Aijoo, vielä yksi
juttu: miksi ne leffat kertovat yleensä selviytymistarinoita? Tai miksi ne
kertovat niin usein sellaisista lahjakkaista poikkeusyksilöistä? Siksikö,
että ne tarinat ovat kiinnostavampia kuin keskivertotarinan ankeus?
Mielisairaudet ovat kiinnostaneet kansaa aina, nyt ne
>ovat lähes muodikkaita.
Tämäkin taitaa pitää paikkansa. Tai sitten media yms. kuvittelevat, että ne
kiinnostavat kansaa ja nostavat asioita esiin. Sinänsä kyllä on mielestäni
hieno homma, että esimerkiksi masennuksesta puhutaan nyt ihan eri lailla
kuin aikaisemmin (vaikka näkökulma onkin kovin biologinen/psykiatrinen).
Mutta kovin pinnallista se keskustelu tiedotusvälineissä tuppaa yleensä
olemaan.
Eli: jos käsikirjoituksesi tökkii laimeiden
>hahmojen takia, lainaa kirjastosta kirja "Psykiatria" (Lönnqvist et al,
>1999) ja hae sieltä syvyyttä hahmoihisi. Päälle pari oikkua tai piintynyttä
>tapaa, tai kenties hankala päihdeongelma, niin johan film noir -sarjis
>alkaa saada muotoa.
Hih. EIH! Älkää! Pyydän!!! :) Siltä varalta, että joku nyt on jo pää
kolmantena jalkana juoksemassa kirjastoon: "Psykiatriasta" voi ehkä saada
ideoita tai kiinnostavia piirteitä hahmoihin, mutta syvyyttä siitä kirjasta
ei löydy juuri sen enempää kuin ruohonleikkurin käyttöohjeesta. Ei se
juurikaan auta ymmärtämään mielenterveysongelmaisen maailmaa. Tosin
"Psykiatria" on siitä hyvä, että sen perusteella voi ainakin tavoittaa jokun
oirekuvan kannalta olennaiset piirteet EIKÄ ammentaa niitä esimerkiksi
virheellisistä kliseistä.
Minua joskus (=liian usein) nimittäin kiusaa se, että niin elokuvat,
tv-sarjat kuin sarjakuvatkin kliseisiin turvautuessaan vain pönkittävät
sellaisia virheellisiä käsityksiä, joita ihmisillä vaikkapa skitsofreniasta
on - ja vaikuttavat siten yleisiin asenteisiin. Sillä on yhteiskunnallisia-
ja yksilötason seurauksia, jumalauta!
Mutta kokonaan toinen kysymys - ja tärkeä kysymys - tietysti on, tarvitseeko
hahmojen ylipäänsä lainkaan olla uskottavia!!! Tästä on varmaan monenmoista
mielipidettä niin tekijöiden kuin lukijoidenkin keskuudessa.
- Tämmöisiä tuumailee kevään kuluessa psykologian maisteriksi valmistuva ja
jo ajat sitten film noiriin kohtalokkaasti rakastunut Anita V
_________________________________________________________________
MSN Photos is the easiest way to share and print your photos:
http://photos.msn.com/support/worldwide.aspx
