[puhekupla] Sarjakuvan kriisi, vastauksen tapaisia
From: kuvagra@nic.fi
Date: 13.06.2001 - 11:09:09
Tulee, mieleen, että pitäisi varmaan kasata joku UKK/FAQ tänne listalle.
Löytyisikö vapaaehtoista hommaan?! On niin paljon hyviä (ikuisia?)
kysymyksiä. Itse puutun tässä muutamaan, sekä harvemmin kysyttyihinkin.
- Kukunorin lopettamisen syitä
Aamulehti 12.6. Käsitteli Kukun lopettamista noin 1/2 sivun jutussa.
Mononen mainitsi siinä kännyt (kännylaskut) tietokoneet ja pelikoneet sekä
nettitilaamisen ulkomailta. Itse lisäisin listaan vielä dollarin kovan
hinnan (onhan se ihan eri asia onko $ 7 vai 4 mk!) ja nuorisotyöttömyyden
(eikös työikäisten, alle kolmekymppisten, työttmyysaste ole jossain 20%
kieppeillä?).
Hannu Rajaniemi:
>mahdollisuuksia perinteisen ruutujaon ja A4-formaatin rikkomiseen -
>Digitaalisen median kuvankäsittelyyn tarjoamat mahdollisuudet ovatkin
>sitten ihan oma lukunsa.
Kikkailu on kikkailua, tekijän kannalta se voi olla kivaa ja terapeuttista,
mutta lukija yleensä vain rasittuu. Photoshopista ei ole sarjakuvan
pelastajaksi.
McCloudista löytyy myös vinkkiä siitä miten erilaisilla paneutumisen
asteilla tai motiiveilla tekijät ovat liikkeellä. Minusta jokaisen
taide-kaupallisuus-aspekteja pohtivan kannattaisi lukea ainakin kirjan
"Sarjakuva - näkymätön taide" luku 7.
Marko Leinonen:
>Sarjakuva omaa valtavan potentiaalin ja sarjakuvan tekeminen ei ole
>kiinni rahasta.
Mutta julkaiseminen onkin kiinni rahasta! Tuntuu että aiemmin se ei ole
niinkään ollut. Mitä enemmän on ilmassa muuta tauhkaa, sitä luejmpaa pitää
huutaa. Eli käyttää aikaa, rahaa ja resursseja että tulee edes näkyviin
muun populaarikulttuurin massasta. Sanottakoon selvyyden vuoksi, että tämä
ei ole mielestäni pelkästään negatiivinen asia.
>Myöskin aika ajoin tulee joku tekijä, jolla on jotain sanottavaa ja joka
>löytää sarjakuvasta välineen asiansa sanomiseen.
Näin päin sen soisikin menevän. Siitähän usein puhutaan, että jos jollain
on se tarina tai sanottavaa, niin minkä välineen tai median se kertoja
valitsee? Sen jolla tavoittaa isompaa yleisöä tai sen mikä on in. Sarjakuva
ei ole kumpaakaan :(
Kun puhutaan suuresta yleisöstä, taiteesta ja sarjakuvasta niin minulle
tulee aina mieleen Maus. Spiegelmanilla oli sanottavaa, ja hän valitsi sen
tyyppisen sarjakuvailmaisun, että sanoma saattaa tavoittaa muutkin kuin
alan harrastajat.
Ville Rannan etsiskelemästä kulttuuridiggariyleisöstä sen verran, että
fragmentoitunut se on sekin porukka. Hajallaan ja pahasti. Muutenhan joku
Huitulan Kalevava olisi myynyt tuhannen sijasta miljoona kappaletta!
- Digipainaminen
on minusta kyllä aika marginaalinen juttu, kun muutenkaan ei tahdota päästä
ihmisten tietoisuuteen, niin ei sitä millään 5 tai 10 kpl painoksilla
ainakaan tehdä.;-)
- Puupäähatun jakaminen
oli minullekin aika mystinen juttu kunnes pääsin sitä itse vuuoden
vaihteessa todistamaan ja tekemään. Kansanperinteenä kulkevien
valintaperusteiden mukaan hallituksen oletetaan olevan asiasta
yksimielinen. (Tämä on mielestäni hieno periaate!) Jokaisella oli tietenkin
omia suosikkeja mutta ehdokkaiden listaamisen ja keskustelun jälkeen oli
tänä vuonna lopulta melko helppo päätyä Tilsaan.
Jos asiaa tarkastelee historian, eli jaettujen lakkien valossa, selkeitä
kriteerejä on ainakin minun mahdoton nähdä. Valinta myös perustelleen, ja
tämä valaisee kutakin casea huomattavasti.
Jos taas miettii: moniko olisi kotsan aiemmista vuosista löytyvän
"pienimmän nimittäjän" mukaan "ansainnut", niin lista on pitkähkö.
Takavuosina oli kuulemma joskus vaikea löytää sopivaa hatutettavaa mutta ei
enää, ks. esim. Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia (vai mikä se Pulkkisen
ja Jokisen kirja nyt oli). Nais- ja mies kiintiöistä ei onneksi tarvinnut
vääntää kättä!
Puupäähatun funktio on myös toimia koko alan ja seuran tunnetuksi tekijänä.
Palkinnolla onkin erittäin hyvä julkisuusarvo, tämä seikka usein unohtuu
itsekkäämpien äänien raikuessa.
- Rautakirjasta.
(Tästähän keskusteltiin jo tapaamiset listallakin viime vuonna) Jos kuka on
valmis ottamaan hengentuotteestaan vähintään 5000kpl:n painoksen, puhumaan
kumoon ko. putiikin päättäjät ja odottamaan rahojaan puoli vuotta, niin
siitä vaan. R:n myyntipalkkio on jotain 60% ja 22% alv. lehden tai albumin
kansihinnasta. Vielä pienenä vinkkinä, kovin epämääräisellä sisällöllä ei
kannata yrittää, sillä ärrä paitsi levittää, myös arvottaa lehtiä.
Kannattaa varautua pyörittämään julkaisuaan vähintään vuosi tai kaksi,
sillä yksittäisjulkaisun eteen tehtävä markkinointi ym. työ ei muuten ole
kovin järkevää.
Julkaisemisen realiteeteista, budjeteista yms. löytyy lisätietoa
Kupla-akatemian kerroksesta 1, luokasta 1D. http://www.kupla.net/akatemia
- Sarjakuvien toimittamisesta
Olen samaa mieltä Hansin kanssa siitä, että pienempien talojen sarjikset
(ja iso osa isompienkin) on huonosti toimitettu ja tehty. Varmasti tästä
voi syyttää resurssien (eli rahan) puutetta, mutta älytöntä tuhlausta se
on. Itse koin tuskaisia hetkiä yrittäessäni tekstata muuan Judgea joka oli
käännetty päin persettä (Kyseessä EI ollut Heiskas Jukan käännös). Eli joka
lenkistä pitäisi löytyä rakkautta sarjakuvaan, mutta se tuntuu olevan ihan
mahdoton vaade.
Juuri oli muuten puhe hallituksen kokouksessa (esityslistan ulkopuolelta)
siitä, että sarjakuvakustantajat eivät tunnu juuri välittävän tallinsa
piirtäjistä. Kirjailijoita jonkin verran nostetaan, mutta sarjistyyppien,
siis tekijöiden esiin nostaminen on pikemminkin poikkeus kuin sääntö.
Ymmärrän, että tämä on vain yksi osa markkinointia, mutta kumminkin.
- Suomi filmin renessanssista
Puhun seuraavassa kotimaisesta tuotannosta, ulkomainen on erikseen.
Uskoisin, että jokin vaikutus on ollut myös tuotantopuoleen satsaamisella,
eli tuottajakoulutuksella. Ainakin mulla on sellainen kuva, että ennen -90
lukua elokuvia vain roiskittiin ohjaajavetoisesti kasaan, ja katottiin,
että miten yleisö ottaa vastaan. Myöhemmin mukaan on tullut tiettyä
laskelmointia (positiivinen asia) aihevalinnoissa, joka on tuonut yleisöä
ja samalla mahdollistanut kässäriin paneutumisen (siis myös sisältöön
juonitason lisäksi). Muuten eka suomi-leffa jota muistan mainostetun
"uudella tavalla" oli Kaivo joskus -80 luvun puolivälin jälkeen.
- Sarjakuvien tuottaminen?
Tuolla ajan takaa sitä, että uusia keinoja pitäisi ehkä ottaa käyttöön myös
sarjakuvassa. Esimerkiksi pienjulkaisijoiden yhdistys voisi olla hyvä
juttu. Siis vähän Aseman tapaan, laatuun, markkinointiin ja koulutukseen
voisi panostaa ihan erilailla ja hakea vaikka avustuksia tähän
"kulttuurityöhön". Sekä verkkosarjis, että printtipuolen tuotanto vaatii
menestyäkseen paljon paljon enemmän kuin mihin jonkun yhden pöytänsä
ääressä puurtavan sarjakuvataiteilijan rahkeet riittävät. Tästä aiheesta
keskustelemiseen voisi perustaa vaikka ihan oman säikeen tänne.
- 'Spirou'
Novellisarjakuvaa julkaisevan lehden realiteeteista puhuttiin myös
tapaamiset listalla. Kotimaisen materiaalin "sekatavarakauppa" on minusta
mahdoton yhtälö ja toive silloin jos työstä pitäisi maksaa tekijöille edes
kohtuullinen korvaus. Ilman mittavia tukiaisia (enkä nyt puhu Katjan
suvusta) tämä ei onnistu. Viimeisin yrittäjä Laaki -lehti veti vesiperän
reilut 5 vuotta sitten, vaikka sekin kai nautti OPM:n avustusta.
Esim. Madin/Myrkyn maksamasta palkkiosta jää piirtäjälle käteen max
20mk/tunti (laskutavasta riippuen). Idea menee diilissä kaupan päälle, eli
jos tekijänä on käsikirjoittaja-piirtäjä pari, tuon summan voi vielä
puolittaa. Tarkat summat eivät ole oleellisia, vaan palkkion kilpailukyky
muihin piirustusduuneihin verrattuna. Tässäkin tapauksessa piirtäjän tulee
toki olla nopea ja ammattitaitoinen.
Ennen viisasten kiven löytymistä on tyytyminen tällä hetkellä ilmestyviin,
eli Glömppiin, Napaan, Sarjariin, yms. Ja näistäkin puhuttaessa pitäisi
nuistaa, että jossakin piirtäjän täytyy harjoitella. Huippulahjakkuuksia
(vrt. esim. Hiltunen, Korhonen, Huitula, Tukiainen), putkahtaa esiin yksi
viidessä tai 10 vuodessa, muut joutuvat vetämään homman pitkän kaavan mukaan.
- Myrkky
Minulla on se käsitys, että sen paremmin Myrkyllä kuin Madillakaan ei mene
kovin hyvin. Eli painokset ovat pienentyneet jo vuosia (vrt. Pahkis).
Korjatkaa jos olen väärässä. Ja eiköhän sen Aku Ankankin levikki ole
kaventunut, vaikka siitä on paha sanoa minkä verran tuotepaletin
laajentuminen on vaikuttanut tähän.
- Top 10
Suomalaisen kirjakuapan kuukauden "10 myydyintä kirjaa" -listalla muuten
komeili juuri viime viikolla 3 kotimaista sarjista. Juban/Otavan
lahjakirjat I ja 3.:ntena ja Maisa&Kaarina muistaankseni 7:ntenä. Eihän se
pihtiputaan mummon nuorempi versio, eli kotiäiti, kauheasti välitä siitä,
minkä maalainen sarjakuva on, mutta meitä alan ihmisiä tieto lämmittää.
- Juba ja histoia
Viivin ja Wagnerin suksee hakee todellakin vertaistaan. Sellainen löytyy
kai vasta n. 50 vuoden takaa Rymy Eetusta ja Puupäästä. Noitahan myytiin
parhaimmillaan luokkaa 50 000-100 000 (tarkkoja lukuja löytyy "Sarjakuvat"
kirjasta) per kirja. Että siinä mielessä on kyse uudesta menestystarinasta.
(Väkilukuun suhteutettuna tilanne ei ole ihan noin ruusuinen) Vielä pari
alppua ja Jubaa voi aiheellisesti tituleerata sarjakuvan Kalle Päätaloksi
ja Kaari Utrioksi!
Reima
Reima Mäkinen
gsm 040-7157 222
kuvagra@nic.fi
www.nic.fi/~kuvagra
