Peru

Andien vuorijono jakaa Perun kulttuureiltaan ja luonnonoloiltaan kolmeen osaan: kuivaan rannikkoon (Costa), arktiseen Andien vuoristoon (Sierra) ja trooppiseen Amazonasin sademetsään (Selva). Espanjalaiset valloittivat alueen 1500-luvulla inkoilta, ja valtio itsenäistyi vasta vuonna 1821. Tällä hetkellä monietnisen valtion väkiluku on noin 28,5 miljoonaa. Suurin väestönosa on alkuperäisväestö (45 %), kun taas mestitseihin kuuluu yli kolmannes väestöstä. Muita pieniä väestöryhmiä ovat kreolit, afroamerikkalaiset, japanilaiset ja kiinalaiset. Alkuperäisväestöstä suurin osa kuuluu Andien vuoristossa asuviin ketsuoihin ja aymaroihin, joita on yhteensä lähes yhdeksän miljoonaa. Perun Amazonasin alueella taas elää noin 300 000 alkuperäiskansan edustajaa, jotka kuuluvat 65 etniseen ryhmään. Huolimatta alkuperäisväestön suuruudesta he ovat yhä edelleen aliedustettuina poliittisessa järjestelmässä, ja alkuperäisväestöön kuuluminen aiheuttaa negatiivista leimautumista. Vaikka puolet perulaisista elää köyhyysrajan alapuolella, valtio on luokiteltu keskitulotason maaksi ja sen saamaa kehitysapua on vähennetty.

Educacion, Arte e Interculturalidad
Suomen Suurlähetystö, Lima