Eduskuntapuolueet esittävät taas katteettomia vaalilupauksia
Muutosvoimat
Suomi rp:n puheenjohtaja, tohtori Ilkka Hakalehto puhui perjantaina 21.2.2003
Helsingissä. Hän sanoi mm. seuraavaa:
Pidän täysin
edesvastuuttomana eduskuntapuolueiden maalisvaalien lähestyessä
aloittamaa katteetonta lupailukampanjaa, sen jälkeen kun ne itse
alistamalla maamme EU-komentoon ja harjoittamalla Unionin vaatimaa
politiikkaa ovat aikaansaanet suomalaisen hyvinvointivaltion alasajon
ja sen nykyisen alennustilan. Jos työttömyyden poistaminen
olisi pääministeri Paavo Lipposelle ja muille EU-mielisten
puolueiden puheenjohtajille kynnyskysymys, he ryhtyisivät
toimiin pääomien vapaan maasta viennin rajoittamiseksi ja
kotimaisten työvoimavaltaisten yritysten toimintaedellytysten
turvaamiseksi. Näin he eivät tee, koska ovat asettaneet
EU:n ja sitä hallitsevan raha- ja pääomavallan edut
oman maamme ja kansamme edelle.
Kuka voi tosissaan uskoa
puoluevallan lupauksiin, kun sen toiminta työllisyysasioiden
hoidossakin on ollut niin leväperäistä, että
viime vuosina on säästetty ja käytetty muihun
tarkoituksiin kymmeniä miljoonia markkoja työllisyysmärärahoja,
Hakalehto sanoi.
|