Muutosvoimat Suomi rp:n puheenjohtaja Ilkka Hakalehto puhui sunnuntaina 9.3.
Helsingissä. hän sanoi mm. seuraavaa:
Nykyisillä eduskuntapuolueilla epäpuhtaat vaaliaseet
Paheksun muiden puolueiden puheenjohtajien haluttomuutta kertoa rehellisesti,
mitä EU:ssa mukanaolo ja Unionille parhaillaan laadittävä perustuslaki Suomen
kansalle merkitsevät. Tällainen vaitiolo osoittaa, että nykyiset
eduskuntapuolueet käyvät vaalitaistelua epäpuhtain asein väärän asian puolesta.
Niiden yhteinen ja yksimielinen EU-politiikka on alistanut ne Unionia taustalta
ohjaavan raha- ja pääomavallan nöyriksi käskyläisiksi. Ne ovat mitätöineet
Suomen valtiosäännön ja itsenäisyyden sekä näin syyllistyneet suurimpaan
mahdolliseen rikokseen, petokseen omaa maataan ja kansaansa kohtaan.
Luovuttamalla suurimman osan eduskunnan lainsäädäntövallasta EU:lle ja sen
keskuspankille, tekemällä kansastamme EU-byrokratian rahoittajan ja avaamalla
rajamme pääomien rajoittamattomalle maasta viennille sekä kansainväliselle
huumekaupalle ja rikollisuudelle nykyiset eduskuntapuolueet ovat aikaansaaneet
vallitsevan suurtyöttömyyden, suomalaisen hyvinvointivaltion alasajon ja
kasvavan turvattomuuden yhteiskunnassamme.
EU:n määräysvaltaan alistumisensa ja sitoutumisensa vuoksi nykyiset
eduskuntapuolueet eivät kykene toteuttamaan välttämättömiä yhteiskunnallisia
uudistuksia, poistamaan suurtyöttömyyttä ja palauttamaan itse leikkaamiaan
peruspalveluja entiselle tasolle. Soneran yli 24 miljardin markan tappioiden
syyt - ilmeisesti korruption ja muiden väärinkäytösten peittämiseksi -
selvittämättä jättäneiden, EU:hun sitoutuneiden puolueiden vaalilupaukset ovat
katteetonta propagandaa, johon kenenkään ei pidä enää erehtyä uskomaan.
Valtamedioiden vastustuksesta huolimatta maassamme on voitava aloittaa laaja
kansalaiskeskustelu EU:n ja sen keskuspankin määräysvallasta irtaantumisesta.
Ilman sitä ja omaa itsenäistä päätösvaltaa ovat kansallamme edessä kasvava
työttömyys, entistä alempi palkkataso ja entistä alhaisempi
sosiaaliturva.
|