YHTEISKUNTAPOLITIIKAN SUUNNANMUUTOS ON VÄLTTÄMÄTÖN
MUUTOSVOIMAT SUOMI RP:n ensimmäisen, Tampereella 27.10.2002
pidetyn liittokokouksen kannanotto
Maamme ja kansamme alistaminen EU:n ja sen keskuspankin määräysvaltaan
sekä kytkeminen globalisaatio- eli vapaakaupallistamiskehitykseen on
merkinnyt poliittisen päätösvallan siirtymistä täydellisesti
rahavallan myötäilijöille.
Tämän seurauksena eduskunta on leikannut sosiaali- ja terveysmenoja
sekä muita julkisia palveluja vuoden 1994 tasosta lähes 60 miljardia
markkaa, mistä kuntien valtionapujen osuus on runsaat 25 miljardia
markkaa. Samanaikaisesti kansan työn tulos eli bruttokansantuote on
kasvanut n. 500 miljardista markasta yli 800 miljardiin markkaan eli runsaat
300 miljardia markkaa. Kansan työn tulokset ovat koituneet pääasiallisesti
ulko- ja kotimaisten suursijoittajien hyväksi.
Hallituksen ja eduskunnan päätökset ovat suosineet rikkaita
pääomapiirejä ja heikentäneet pieni- ja keskituloisten
asemaa syrjäyttäen osan kansasta yhteiskunnan ulkopuolelle.
Muutosvoimat Suomi haluaa täydellisen suunnanmuutoksen maassa harjoitettavaan
yhteiskuntapolitiikkaan. Muutosvoimat Suomi ei hyväksy sitä, että
vallanpitäjien toiminnan tulokset sälytetään heikoimpien
ja puolustuskyvyttömimpien kannettavaksi. Sairaala- ja vanhainkotipaikkojen,
terveysasemien sekä lasten päivähoitopaikkojen sulkemiseen
ja valtion asuntolainojen kohtuuttoman korkeisiin korkoihin ei ole asiallisia
perusteita, kun otetaan huomioon edellä todettu kansantuotteen kasvu.
Pääomatulojen verotus on muutettava progressiiviseksi, jolloin
pienten pääomatulojen veroa vähennetään ja suurten
korotetaan. Valtion asuntolainojen korkoa on tuntuvasti alennettava. Pk-yritysten,
jotka ovat parhaita työllistäjiä, toimintaedellytyksiä
on parannettava siirtämällä niiden kohtuutonta verorasitusta
nyt suhteellisesti kevyemmin verotetuille, automatisoiduille suuryrityksille.
Näin saadaan nopeasti käyttöön varat, jotka tarvitaan
suomalaisen hyvinvointivaltion pelastamiseen, terveyden- ja sairaanhoidon
sekä vanhusten ja vammaisten palvelujen turvaamiseen, asunto- ja aluepoliittisten
ongelmien ratkaisemiseen sekä työttömyyden poistamiseen.
Kuntien talous ja mahdollisuudet huolehtia yhteiskunnallisten palvelujen
järjestämisestä on turvattava valtionapujärjestelmän
avulla ja lisäämällä kuntien osuutta yhtiöveron
tuotosta.
Peruselintarvikkeiden ja -hyödykkeiden arvonlisäveroa on alennettava
ja tulevaisuudessa se on kokonaan poistettava. Arvonlisäverovelvollisuuden
ylärajaa on nostettava pienten yritysten aseman parantamiseksi.
|