MUUTOSV
OIMAT SUOMI RP:n ENSIMMÄISEN, TAMPEREELLA 27.10.2002
PIDETYN LIITTOKOKOUKSEN KANNANOTTO
Kansanvalta on toteutettava käytännössä
Maamme ja kansamme tulevaisuuden kannalta keskeisen tärkeät
ratkaisut on annettava Suomen kansalaisten päätettäviksi.
Tällaisia kansanvaltaisesti ratkaistavia kysymyksiä ovat esim.
EU:n perustuslakikonventin tuleva esitys Unionin perustuslaiksi samoin kuin
Muutosvoimien vastustama maamme alistaminen EU:n ja NATO:n ulko- ja sotilaspoliittiseen
määräysvaltaan.
Ilman kansalaisten tukea eivät mitkään poliittiset ratkaisut
voi kauaa menestyä. Nykyiseltä suuryritysten ja suursijoittajien
etujen ajamiseen uusliberalistisen talousopin mukaisesti keskittyneeltä
talousjärjestelmältä puuttuu ymmärrettävästi
kansalaisten tuki. EU-suurvallan rakentamisessa ihminen ja ihmisyys on jätetty
tietoisesti taka-alalle, eivätkä vallanpitäjät ole rehellisesti
kertoneet, mitä Suomen kansan alistaminen Unionin ja sen keskuspankin
ylikansalliseen määräysvaltaan todellisuudessa merkitsee.
Pitkän päälle on kaikkien etu, että poliittisten
puolueiden ja taloudellisen vallan käyttäjien todelliset pyrkimykset
tuodaan rehellisesti esiin, mitään salaamatta. Muutosvoimat Suomi
vaatii avointa, julkista keskustelua maamme ja kansamme tulevaisuuden vaihtoehdoista,
myös niistä, jotka ovat vallassa oleville epämieluisia. Kansalaisten
on saatava itse ratkaista, haluavatko he elää vapaina kansalaisina
vai alamaisina.
Muutosvoimat Suomi vaatii ihmisoikeuksien kunnioittamista ja kaiken yhteiskunnassamme
esiintyvän riiston ja alistamisen lopettamista. Se haluaa herättää
kansalaiset toimimaan sekä tuntemaan yhteisvastuuta isänmaamme
tulevaisuudesta ja myös yhteiskuntamme heikoimpien ja vähäosaisten
elinehdoista.
|