Oikeus opetukseen luokitellaan sivistykselliseksi ihmisoikeudeksi ja siten osaksi TSS-oikeuksien kokonaisuutta.

Oikeus opetukseen esiintyy myös vapausoikeuksiin keskittyvässä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, jonka ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2. artikla turvaa oikeuden opetukseen ja vanhempien oikeuden varmistaa lapsilleen uskonnollisen ja aatteellisen vakaumuksensa mukainen kasvatus. Sopimusmääräys painottaa vapautta valita tai järjestää haluttu opetus. YK:n TSS-sopimuksessa painopiste on enemmän valtion velvollisuuksissa järjestää mm. maksuton ja pakollinen alkeisopetus ja kehittää koulujärjestelmää kaikkien saatavilla olevaksi. 

Ihmisoikeussopimuksista voidaan johtaa oikeus perustaa yksityiskouluja, mutta suoranaista julkisen vallan velvollisuutta osallistua yksityisten oppilaitosten rahoitukseen siitä ei seuraa. Jos kuitenkin valtio tunnustaa yksityiskoulut osaksi virallista koulujärjestelmää esimerkiksi muodostamalla niitä varten omat alueelliset koulupiirit, taloudellisen tuen epääminen saatetaan tulkita vakaumuksen tai asuinpaikan perusteella tapahtuvaksi syrjinnäksi.

Oikeutta saada opetusta omalla äidinkielellään ei ole turvattu ihmisoikeussopimuksissa. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön eräissä ihmisoikeusasiakirjoissa osallistujavaltiot ovat tosin sitoutuneet turvaamaan uskonnollisen opetuksen oppilaiden omalla äidinkielellä. Koska alkeisopetuksen on TSS-sopimuksen mukaan oltava pakollista ja maksutta kaikkien saatavissa ja koska kaiken muunkin opetuksen on oltava yleisesti saavutettavissa, valtioilla on kuitenkin velvollisuus järjestää esimerkiksi maahanmuuttajalapsille vähintään sellainen omakielinen opetus, joka mahdollistaa muun opetuksen seuraamisen.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa sekä YK:n TSS- ja KP-sopimuksissa ja lapsen oikeuksien yleissopimuksessa kiinnitetään erikseen huomiota uskonnollisen tai maailmankatsomuksellisen opetuksen sisältöön. Mainituissa sopimuksissa on havaittavissa myös selvä siirtymä lapsen vanhempien vakaumuksen kunnioittamisesta lapsen oman vakaumuksen korostamiseen opetuksen sisällön lähtökohtana. Kun vuonna 1952 laadittu Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirja painotti vain vanhempien vakaumusta, vuodelta 1989 peräisin olevassa lapsen oikeuksien yleissopimuksessa lapsi mielletään jo itsenäiseksi ihmisoikeuksien subjektiksi.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.