Ihmisoikeuksien lähin vastine kansallisessa oikeudessa ovat perusoikeudet. Sanalla tarkoitetaan valtion perustuslaissa kaikille ihmisille tai kaikille kyseisen valtion kansalaisille turvattuja oikeuksia. Useimmiten perustuslaissa suojataan samoja tai samantyyppisiä oikeuksia kuin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.

Suomessa ei ole valtiosääntötuomioistuinta, eivätkä muutkaan tuomioistuimet tutki eduskunnan säätämien lakien perustuslainmukaisuutta. Silti myös perustuslain perusoikeussäännöksiin voi vedota tuomioistuimessa tai viranomaisen käsittelyssä, ja niitä voidaan soveltaa muun lainsäädännön tulkinnassa ja rinnalla. Eduskunnan oikeusasiamies, valtioneuvoston oikeuskansleri ja muut laillisuuden valvojat huolehtivat toiminnassaan myös perusoikeuksien toteutumisesta.

Kansainvälistä oikeutta ja sisäistä lainsäädäntöä pidetään Suomessa periaatteessa toisistaan erillisinä oikeusjärjestyksinä. Käytännössä ero katoaa, jos eduskunta säätää erillisen lain, joka antaa jollekin kansainväliselle sopimukselle kansallisen lain aseman. Tällainen asema on esimerkiksi lapsen oikeuksien sopimuksella, Euroopan ihmisoikeussopimuksella ja YK:n yleissopimuksella kansalais- ja poliittisista oikeuksista.

Yksilö voi Suomessa vedota kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin asioidessaan esimerkiksi poliisin, kouluviranomaisen tai tuomioistuimen kanssa. Viranomaisilla on velvollisuus tuntea ihmisoikeussopimusten sisältö ja tarvittaessa soveltaa niitä. Maamme ylimmät tuomioistuimet, korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus, ovat jo useissa kymmenissä ratkaisuissaan viitanneet kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.