Helle osasi tehdä teräviä havaintoja sukupuoliroolien nurinkurisuudesta myös koululaismaailmassa. Vuonna 1911 hän piti tyttökoulun toveripiirissä alustuksen tanssisalietiketistä todeten mm. että "tässä on naissuku vielä syvässä alennuksen tilassa", koska "tytöt ovat kokonaan pojista riippuvaisia" joutuessaan odottamaan, milloin "kavaljeerit suvaitsevat tulla heitä tanssiin pyytämään". "Vääryytenä" poikain kannalta hän puolestaan piti "pistouvaamisjärjestelmää", "koska ei ole köyhän miehen kukkakrossa arvioitava vähäksi kohteliaisuudesta daameja kohtaan aiheutuvat menot". "Nöyryytys" oli kuitenkin tässäkin naisten puolella,
Kesäiset kokemukset uimarannalla saivat hänet puolestaan pohtimaan päiväkirjassaan yleistä suhtautumista alastomuuteen ja sukupuolisuuteen laajemminkin. Elokuussa 1911 Helle kirjoittaa, ettei "voi muuta kuin sisimmässään ihmetellen nauraa alastomuuden kauhua", joka ilmenee mm. siinä, että "alituinen fiksuilun aihe pojilla on tyttöjen uimaan menenminen". Ja jos pojat "joskus vilkaisevat" tyttöihin päin, "syntyy sekasorto" viimeksimainittujen kesken. Hän tunnustaa uneksivansa ajasta, jolloin "molemmat sukupuolet pitävät aivan luonnollisena ja ei ollenkaan häpeiltävänä mennä yhdessä uimaan ilman uimapukuja. "Koettakaamme olla kaikessa luonnollisia, älkäämme olko turhankainoja!" oli hänen ohjelmansa "siveellisyyskysymyksessä".
Myös lukukokemukset saivat Hellen välillä ihmettelemään sukupuoliroolien omituisuuksia. Huhtikuussa 1911 Helle kertoo päiväkirjassaan "lukeneensa ajatellen" L.Onervan runon "Te naiset", jossa todetaan naisten, kaikista tekopyhistä peittely- yrityksistään huolimatta, vain "tahtovan miestä miellyttää ja kulkea vieressä vietin". Hän toteaa, kuinka runossa on "pelottavan suorasti tuotu esiin väite, että naiselle, vaikka näytteleekin toista, sukupuoliseurustelu on pääasia". "Entä jos tämä on totuus", hän kysyy ja päätyy pohtimaan, eivätkö tytöt yleensä, "yhdeksän kymmenestä ainakin" lue kirjoista ensiksi ne paikat, joissa sukupuoliasioista puhutaan. Hän tunnustaa harrastavansa tätä myös itse, vaikkei ehkä aina "niin intresseerattuna" kuin jotkut toiset.
(Lähteet Kauppi 1976, 27-29 + mainitut arkistolähteet)