Vieläkö tarvitaan erottelua mies- ja naiskansalaisiin?

Milloinkahan asiat on saatu sille kannalle, ettei politiikan alueella tarvitsisi enää erotella miehiä ja naisia, perustella puolueisiin ja kansalaisjärjestöihin erillisiä naisosastoja ja etsiä tilaisuuksiin erityisiä naispuhujia, kyseli Helle Cannelin Kansallisen edistyspuolueen puoluejuhlassa vuonna 1929. Hän oli kuitenkin valmis myöntämään naisosastojen tarpeellisuuden harjaantumisfoorumeina ja naisten omia erityisintressejä koskevien esitysten valmistelupaikkoina. Sitä työnjakoa varten naisosastoja ei kuitenkaan hänen mielestään tarvittu, että naiset keräisivät rahaa, jota kyseisen yhtymän miehet sitten käyttäisivät.

Vuonna 1966 esitelmöidessään radiossa naisten äänioikeuden 60- vuotisjuhlallisuuksiin liittyen Helle Kannila kyseli jälleen naisten erikseen organisoitumisen tarpeellisuutta. Hänen mukaansa äänioikeuden vallitessa kasvaneiden naispolvien olisi jo pitänyt sopeutua toimimaan puolueissa miesten joukossa.

Nyt kun äänioikeuden saavuttamisesta on kulunut 90 vuotta, puolueiden naisjärjestöillä ja -osastoilla ei ehkä enää ole aivan samaa merkitystä kuin vielä 1960-luvulla. Naisilla näyttäisi kuitenkin olevan edelleen vahva tarve organisoitua erikseen naisina, jopa politiikan alueellakin. Tämä organisoituminen on kuitenkin osin aika toisentyyppistä kuin aiemmin. Naiset, mm. naiskansanedustajat, ovat muodostaneet verkostoja yli puoluerajojen. Mitähän Helle Kannila olisi sanonut tästä kehityksestä?

Kysymys siitä, että johonkin tilaisuuteen olisi löydettävä myös naispuhuja, pulpahtanee vieläkin toisinaan esiin erinäisissä puolueissa ja kansalaisjärjestöissä. Ja edelleenkin ainokaiseksi pakkonaiseksi miespuhujien joukkoon pyydetty nainen voi ihmetellä kuten Helle Cannelinkin 1930-luvulla: onko naispuhujakysymyksen esiinnouseminen osoitus tasa-arvon edistymisestä vai ehkä suorastaan päinvastoin? ("Puhtaita" miespuhujalistojakin vielä näkee!) Voisiko naispuhujaksi pyydetty kenties käyttää Helle Kannilan joskus soveltamaa taktiikkaa: ottaa tehtävä vastaan mutta alleviivata tilanteen kummallisuutta parodian keinoin?

(Lähteet: Kauppi 1976, 89-91 + mainitut artikkelit ja arkistolähteet)