Mutta toistaiseksi naiset muodostavat valtion valtiossa ja puolueissakin oman järjestönsä. (...) Olot ovat kerta kaikkiaan vielä nähtävästi hyvin monista syistä, myös naisten omasta haluttomuudesta tunkeutua yleisiin poliittisiin järjestöihin ja taistella niissä itselleen valtaa, sillä kannalla, että nuo yhteiset järjestöt ja toimikunnat sittenkin suurin piirtein otettuina ovat miesjärjestöjä ja harrastavien naisten on liityttävä yhteen saadakseen äänensä kuuluville. Tärkeätä näyttää myös olevan valmistaa mahdollisuuksia naisille omassa piirissä, sanoisinko "tyttöjen kesken", harjaantua asioiden käsittelyyn ja julkiseen esiintymiseen. Vaikka lainsäädännön alalla pian tasa-arvo onkin saavutettu, on paljon "naisasioita", naisten omia erikoisintressejä vielä ajattevana, eivätkä miehet katso asiakseen niitä edistellä, hyvä kun eivät vastaan pane. (...) Naisten omia järjestöjä ei puolueissa sitä työnjakoa varten tarvita, että naiset keräävät rahaa ja miehet tuon rahan käyttävät, vaan kyllä molempien on rinnakkaina varoja niin kerättävä kuin käytettäväkin.
Mainitsin, että naisten tottuakseenkin on sopiva pitää omia kokouksiaan ja neuvottelujaan. Naisten tottumattomuudessa (...) voi käsittääkseni sanoa olevan heidän sekä heikkoutensa että - voimansa. (...) Ibsen lausui puheessaan Trondhjemin työväelle v. 1885 sanat: "Se luonteen aateluus, jonka minä toivon kansamme saavan omakseen, on tuleva meille kahden ryhmän taholta, joita puoluehirmuvalta ei vielä ole ehtinyt auttamattomasti turmella. Se on tuleva naistemme ja työväkemme taholta." Nyt on työväki ennättänyt tulla puolue-elämän läpitunkemaksi - onko se turmeltunut, sitä ei tässä ole mahdollisuus tutkia. Naiset ovat sitävastoin vielä (...) yleisesti katsottuna melkoisen nuoria ja kokemattomia puolue-elämän alueella. Ja eiköhän tässä kaikesta heikkoudesta huolimatta todella ole voimaakin: puoluejuonitteluihin tottumattomammat suhtautuvat yleisiin asioihin tottuneita välittömämmin, tuoreemmin, ottaen asian kerrallaan, uskaltaisiko sanoa epäitsekkäämmin. (...)
Traagilliselta näyttää, että tottumattomana ei saa vaikutusvaltaa ja sittenkun tottuu ja voi jo sitä saavuttaa, ei ehkä enää olekaan mitään uutta ja tuoretta esitettävänä. (...) Kaikesta huolimatta ei auta muuta kuin tehdä työtä minkä jaksaa sen hyväksi, että naisetkin entistä enemmän tulisivat julkiseen elämään mukaan ja saavuttaisivat siinä tottumusta. Niin naisten kuin miestenkin täytyy siten voimainsa mukaan koettaa taistella tottumuksen vaaroja vastaan. Ja kun ei toistaiseksi asioiden kansanvaltaista johtoa varten ole keksitty parempaa järjestelmää kuin puolueryhmityksiin perustuva parlamentarismi, on käsittääkseni niiden naisten, jotka tahtovat jotain yleisiin asioihin vaikuttaa, parhaan ymmärryksensä mukaan puolue-elämäänkin sijoittauduttava ja koetettava asioita vähitellen johtaa sille kannalle, ettei politiikan alalla tulevaisuudessa enää tarvitse erotella miehiä ja naisia, ei puolueihin naisosastoja perustella eikä juhlissa "naispuhujien" siinä ominaisuudessa esiintyä.
(Kansallisen edistyspuolueen puoluejuhlassa pidetystä puheesta)
(Kirjoituksesta Naisten Äänessä 6/1929)