"Neiti on (...) erityisen naivi nimitys täysikasvuisille naisille ja näyttää lähinnä ilmoittavan asianomaisen avioliittoon vapaaksi", huomautti Helle Cannelin kipakasti Naisten Äänessä eräässä vuonna 1935 nimimerkillä Lehtirouva kirjoittamassaan kommentissa. Aiheen kommenttiin oli antanut ennakkouutinen Sairaanhoitajaliiton 10-vuotisjuhlista. Siinä oli ilmoitettu ohjelmansuorittajiksi joukko neitejä, muutamien tohtorien, professorien ja yhden kapellimestarin lisäksi. Neitejä voitiin kuitenkin esitelmän aiheistaan päätellen epäillä sairaanhoitajiksi. Ilmensikö uutinen kenties sitä, että sairaanhoitajat häpesivät ammmattisäätyään, kyseli Lehtirouva. Vuotta myöhemmin hän pääsi jälleen ihmettelemään naisten ammattien vähäistä arvostusta heidän siviilisäätyynsä nähden kommentoidessaan kuolinilmoitusta, jossa kuuluisaa laulajatarta oli kutsuttu miehensä sotilasarvosta johdetulla tittelillä "kenraalitar".
1920- ja 1930-luvulla Naisten Äänessä käytiin ajoittain niin innokkaasti tittelikeskustelua, että Helle Cannelin otsikoi erään aihetta koskevan kirjoituksensa "Se iänikuinen tittelikysymys". Kysymys "rouvako vai neiti" oli hänen mielestään paitsi naurettava myös tunkeileva, saattoihan sen tulkita sietämättömäksi sekaantumiseksi asianomaisen yksityiselämään, koska se ilmaisi halua tietää, kuuluiko kyseinen nainen jollekin miehelle vai ei. Hänestä kaikkia täysi-ikäisiä naisia olisi voinut kutsua yleisnimellä "rouva". Eihän herrojakaan eroteltu siviilisäädyn mukaan.
Helle Cannelin osasi löytää kyseenalaistettavia ajatuskantoja ja arvostuksia myös kohteliaisuuskäytäntöjen takaa. "Naisen, joka taistelee suurempien oikeuksien puolesta tasa-arvoon pyrkien, on jo ennakolta kieltäytydyttävä sellaisista "etuoikeuksien" ryynivellistä, jota rajoitetulla alalla entisaikoihin tarjottiin todellisten oikeuksien sijasta", julisti hän vuonna 1930 Naisten Äänessä otsikon "Millaista kohteliaisuutta miehiltä on vaadittava" alla. Hän viittasi miesten suusta joskus kuultuun, itse asiassa hyvin paljastavaan uhkaukseen siitä, että jos naiset pyrkivät valtaamaan itselleen miesten oikeudet heidän on luovuttava vanhoista etuoikeuksistaan, joihin kuului mm. miesten ritarillisuus heitä kohtaan. Hänen kokemuksensa mukaan iäkkäämpien ja korkea-arvoisten miesten taholta tuleva ylenmääräinen kohteliaisuus saattoi joskus saada ajattelevan naisen tuntemaan itsensä suorastaan "mitättömäksi". Hänen mukaansa vaadittiin "uutta tapojen etiikkaa", ei vanhan galanterian paluuta. Oli edellytettävä, että "voimakas, oli tämä sitten mies tai nainen, suojelee heikompaansa ja auttaa häntä missä voi".
Kirjoitus on aika hyvin "linjassa" erään alustuksen kanssa, jonka Helle Cannelin oli parikymmentä vuotta aiemmin pitänyt Tampereen suomalaisen tyttökoulun toveripiirissä ja joka käsitteli koulukarkeloiden tanssisalietikettiä. Tuo etiketti, joka pakotti tanssinhaluisenkin tytön passiivisena odottelemaan, suvaitsiko joku kavaljeeri mahdollisesti saapua häntä hakemaan, kuvasti Hellen mukaan "naissuvun syvää alennustilaa". "Vääryytenä" ja kohtuuttomuutena varsinkin köyhempien poikien kannalta mutta samalla "nöyryytyksenä" tyttöjä kohtaan hän piti "pistouvaamisjärjestelmää", joka edellytti herrojen kustantavan daamiensa "nautitsemukset". Tässäkin asiassa hän peräänkuulutti tasavertaisempia, 20:nnen vuosisadan tilannetta paremmin vastaavia etikettikäytäntöjä.
Tituleeraus- ja kohteliaisuuskäytännöt ovat sitten 1930-luvun aika lailla muuttuneet. "Rouva"-nimityksen alkuperäistä merkitystä tulee enää harvoin ajatelleeksi, kun kaikki täysi-ikäiset naiset "pääsevät" miltei poikkeuksetta rouviksi esimerkiksi kauppojen ja pankkien asiakkaina, synnytyssairaaloiden potilaina ja armeijan varusnaisina. Neidit enempää kuin rouvatkaan eivät liene viime aikoina juuri esiintyneet ohjelmansuorittajina. Mutta mitä kuvastaa se, että naispuolisista tarjoilijoista, olivatpa nämä naimattomia tai ei, käytetään vieläkin toisinaan nimitystä "neiti"?
Feministiksi leimattu nainen voi nykyäänkin saada välillä muistutuksia siitä, että miesten taholta tulevien kohteliaisuus on kompensaatiota vähäisemmistä oikeuksista: esimerkiksi ovi saattaa sulkeutua nenän edestä huomautuksen "feministeille erityiskohtelu" säestämänä. Mutta millaista kohteliaisuutta naiset, olivatpa feministejä tai ei, tulevat enää herroilta "ilman muuta" edellyttäneeksi? Ja kuinka paljon "naissuvun alennustilaa" ilmentävästä tanssisalietiketistä mahtaa vielä olla jäljellä nykykoulukarkeloissa?
(Lähteet: mainitut artikkelit)