"Se iänikuinen tittelikysymys"
(...) Se vaatimus, että aikuisia naisia on nimitettävä samalla yleistittelillä heidän naimisissa tai naimattomana olostaan huolimatta, on niin järkeen menevä ja käytännön vaatima, että se pakostakin tulee toteutumaan vieläpä riippumatat siitä, "ajaako" sitä jokin määrätty ryhmä vai ei. (...) Naisten yhä runsaammin osallistuessa julkiseen elämään käy lopulta ihan mahdottomaksi aina ottaa selvää siitä, kuka on naimisissa, kuka ei. Yhä useammat alkavat myös pitää sietämättömänä sekaantumisena yksityiselämään tuota naurettavaa kysymystä "rouvako vai neiti". Ja periaatteessa on kerrassaan luonnotonta ja sopimatonta jakaa naiset jyrkästi kahteen ryhmään sellaisen seikan mukaan, onko asianomainen kerran mennyt naimisiin (kuten tunnettua ei se, joka on ollut naimisissa, vaikka sitä ei enää ole, saa neiti- nimeään takaisin). Naimattomien äitien ja nimenomaan heidän lastensa asema on tässä yhteydessä myös muistettava.
Lisäksi on huomattava, että tällainen kahtiajako on omiaan vielä lisäämään sitä juopaa ja molemminpuolista epäluuloa, jota usein tavataan naimisissa olevien ja naimattomien naisten välillä ja jota vastaavaa ei miesten puolella yleensä tapaa. Tämä juopa on milloin epäedullinen toiselle, milloin toiselle ryhmälle. Viime aikoina se pääasiassa on ollut haitaksi naimisissaoleville, jotka esim. työssään ulkopuolella kodin heti jo erilaisen nimityksen vuoksi joutuvat niiden huomion esineiksi, jotka kannattavat sotahuutoa "rouvat pois ansiotyöstä". Naisten yhteistoimintaa kaikkien hyväksi voi tuon juovan keinotekoinen syventäminen vaikkapa vain tällä nimityseroavuudellakin myös suuresti heikentää. (...)
(Helle Cannelinin kirjoituksesta Naisten Äänessä 19/1935)
Takaisin edelliselle sivulle