Seuran toiminta | Puhekupla | Arkisto

Re: [puhekupla] Kotimaisen sarjakuvan myytti


From: Reima Mäkinen (kuvagra@nic.fi)
Date: 20.07.2002 - 13:11:11


>Joo. NonStop ei ollu mulle mitään. Kun synnyin myöhään
Alun perin kyse oli siitä, miksi meillä on ollut hyvin myyviä
sarjakuvatuotteita (ja mistä niitä löytyisi lisää?!). Ainakin luulen, että
siitä oli kyse. :-)

>Mutta ketkä tekijöistä kuuluvat 60-luvun loppupuolen
>supersankarisukupolveen. onko listalla ketään joka olisi Ihme-sarjan parista
>innostunut sarjakuvaan? Niinkun Veltto Virtanen? onkohan Mannisen Pekka
>sitten sieltä ponnistanut? Entäs 70-luvun kauhusarjakuva buumista sysäyksen
>saaneita?
Manninen taitaa olla Tarzanin miehiä?!
-50 luvun lopussa ja -60 luvun alussa syntyneet eivät päässeet liian montaa
hyvää/kiinnostavaa/potentiaalista sarjakuvaa skidinä näkemään. Eli jos oli
veressä vetoa kuvasarjoihin päin, niin sieltähän ne suosikit löytyy
Ihme-sarja, Teris, Batman, Tarzan, Barks ja Tintti -osastosta, ehkä jopa
Pecos Billistä. Kaikki muu sälä tuli vasta sitten vuosikymmenen lopulla ja
vaihteessa. Ekat kauhulehdetkin vasta 30 vuotta sitten, kun sarjakuva oli
jo muuten tuttua kauraa.

Aika jännä juttu olikin sitten se, miten lehtimarkkina suorastaan räjähti
1970 luvun alussa. Mistähän se johtui? Oliko sattuma, että useampi iso
kustantamo alkoi satsata sarjakuvaan niin paljon samaan aikaan? Vai kävikö
niin, että Tintti ja Asterix -albumien suosio näytti että markkinoilla on
kermaa kuorittavaksi?

Mikä sitten johtaa omaan tekemiseen tai ylipäätään innostumiseen siitä
tekemisestä? Onko se se väitöskirjan väittämä vastarinta? Kyllähän aika
monet piirtää sarjiksia pienenä ja vielä murkkunakin, mutta harva sitä
jaksaa enää aikuisena. Ehkä tämä on suurin ero vanhemmassa ja
nykymeiningissä, alalle on tullut ihmisiä jotka ovat saaneet herätyksen
vasta aikuisella iällä!

Itellä kilahti eniten just Ihmesarja, sitä voisi luonnehtia oikeastaan aika
maagiseksi kokemukseksi. Nimittäin edelleen Kirbyn ja Ditkon jälkeä
katsoessa tulee vähän outo olo. Akkarit ja Tintit oli hauskoja mutta
supersankarit oli jumalia. Glooria säteili silmissäni niistä lehdistä jopa
niiden omistajiin. Joka jannulla ei nimittäin ollut varaa tai
mahdollisuutta kerätä niitä, onneksi kavereilta pystyi lainaamaan. Oi sitä
onnea kun sai omakseen jonkun mustavalkoisen Hämiksen. Sillä kelpasi
brassailla ja yrittää opetella lukemaan niistä kuplista. Mustavalkoisen
sarjakuvan hyviin puoliin kuului eittämättä myös se, että niitä pystyi ite
värittelemään puuväreillä.

reim


S u o m e n S a r j a k u v a s e u r a n S ä h k ö i s e t S i v u t
pääsivu
| seuran toiminta | kupla-akatemia | piirtäjät | alan toiminta | viikon verkkosarja | posti | linkit