[puhekupla] Jarkko Laine
From: hans nissen (hans@christiangirl.com)
Date: 11.03.2002 - 13:32:32
Jarkko Laineen mielipiteiden aheuttamasta elämöinnistä sananen.
Minulla keitti taasen yli tämän uusimman keskustelun takia. On kovin ilmiselvää että ne jotka eivät osaa tehdä muuta, tekevät sarjakuvia ja ne jotka eivät osaa kirjoittaa mistään, kirjoittavat sarjakuvasta. Listan anti on oikeasti kovin surullista luettavaa ja kertoo minunkin ajoittain edustamani taiteenlajin valitettavasta älyllisestä tasosta.
Ensin pitäisi määritellä mitä on taide. Mitä se on? Selkein määritelmä on että taide on sitä että päättää tekevänsä taidetta. Eli on tietoinen prosessista. Se onko se hyvää vai huonoa, ei ole merkityksellistä. Mutta tällöin tippuu pois esim. lasten piirrokset (taidetta!) sekä outsider-projektit (taidetta!). Voi myös määritellä siten kuten minä että yhtenä ääripäänä on taide ja toisena viihde, mutta se on varsin mustavalkoinen tapa nähdä asia ja monet teokset ovat sekä taiteellisia että viihdyttäviä kuten vaikka Valtakunta-sarja. Silti tässä määritelmässä piilee totuuden siemen koska viihde tarkoittaa yleisölähtöistä tekemistä ja taide tekijälähtöistä. Tässä ollaan nyt vähän Platonin linjoilla siinä että on taiteilijoita sekä lahjakkaita käsityöläisiä. Voi tietysti määritellä taiteen myös siten että taidetta on se mitä yleisesti pidetään taiteena. jne.
Onko Viivi ja Wagner taidetta? ei. Se on helvetin hyvää viihdettä ja Juba on ammattimies. Pitäisikö sitä tukea apurahalla? ei. Onko kaikki UG-tuotanto taidetta? Niin väittävät, mutta mielestäni ei. Pitäisikö tukea? ei. Olenko minä taiteilija? Sarjakuvatekijänä kyllä, kirjoittajana ja kuvittajana tinkimätön käsityöläinen. Platonistisessa mielessä Viivi ja Wagner on jotakin merkittävää koska siinä kirkastuu huumorian idea sekä parisuhteen idea. Kataisto, et silti voi vetää Viiviä ja Wagneria mukaan taidekeskusteluun, koska se ei kuulu sinne. Aikuinen mies. On vähän vaikea puhua hyvästä sarjakuvataiteesta Suomessa, koska se melkein loistaa poissaolollaan.
Tämä nyt on vähän sama juttu kuin maalaustaiteen ja kirjallisuuden kanssa että missä menee raja? miten elitisti saa olla? Onko Kaj Stenvall enää taiteilija kun se tuottaa kuin kone liukuhihnalta teoksia keski-ikäisten taidekeräilijäkantturoiden seinille (ja itkee sitten paikallislehdissä "olen muutakin kuin ankkataiteilija")? Jos Remo-pokkarin kirjoittaja haluaa viihteen keinoin kertoa itseään painavasta asiasta ja suomalainen menestyskirjailija kirjoittaa kustannuspäälikön toivomuksesta muistelmateoksen johon on tilauksen mukaan annosteltu seksiä ja tunnustuksia niin kumpi on kirjallisuutta? Vittu tämä on taas samoja juttuja kuin että mihin avaruus loppuu ja mistä aika alkaa. niitä asioita joiden miettimisestä tulee vain paha mieli.
Kävin katsomassa Lee Millerin valokuvanäyttelyn Tennispalatissa. Valokuvan paikka on seinällä sarjakuvan ei. Perinteisen sarjakuvan paikka on painettuna sivulla. Esimerkiksi Kiasman näyttely aikoinaan oli niiiiin turha. Ymmärrän sen funktion ns. sarjakuvan aseman kohottajana. Mutta moniko niistä virheettömistä seinillä killuvista tekeleistä oli taidetta? Valokuvassa on tärkeää vedostus, koko: nyanssit. Näyttelyssä teosten pikku yksityiskohdat pääsevät oikeuksiinsa paremmin kuin kirjassa. Tai siis kirjassa valokuva on ihan eri eläin kuin kehyksissä seinällä. Mutta ehkä kyse on tasosta. Minusta tuntuu että jos Matti Halgelbergin paremmasta tuotannosta rakennettaisiin isolla rahalla innovatiivinen spektaakkeli jossa olisi lasivitriineissä installaatioita ja videoesitys "matti rapsuttaa" niin uskoisin sen olevan yhtä kiinnostava kuin Lee Millerin näyttely tai Jan Saudekin näyttely VB-keskuksessa. Se asia joka ihmisiltä tuntuu tässä keskustelussa unohtuvan täysin on että joka ikisellä ilmaisun alalla 90 prosentti
a tuotannosta (vähintään) on jotain joka olisi voinut jäädä syntymättä. Mielestäni sarjakuvalle pitäisi antaa mahdollisuus kehittyä samalla tavalla kuin muillekin taiteenaloille ja jos mitään ihmeitä ei tapahdu niin koko touhu saa vajota underground-puuhailuksi, mikä ei loppujen lopuksi ole mikään paha asia. Jari Halonen muistaakseni sanoi asiasta mainiosti televisiossa että kun hän oli lapsi, äitinsä osoitti nöyränä metrossa näyttelijää ja totesi "tuo mies, hän on taiteilija". Nykyään eli ole taiteilijoita on vaan pöhöttyneitä naamoja makkaramainoksessa. koko taiteilijakäsite on romahtanut. Tai ehkä kyse on sellaisesta molemminpuolisesta leikistä jossa ylemmät taiteet väittää yhtä ja alemmat toista. Taistelua omasta olemassaolosta, eikö se ole hyvä asia?
Kyse lienee kuitenkin etupäässä rahasta. sarjakuvaihmiset haluaa samat tuet kuin ooppera ja vastaavat valtiollista tekohengitystä nauttivat sivistyksen kulmakivet. Apurahasysteemi Suomessa sarjakuvan osalta on aika helvetin paljon parempi kuin monessa muussa paikassa ja jos joku tekee jotain oikeasti hienoa ja uskoo tekeleisiinsä eikä heti luovuta jos ei tule 5-vuotisapurahaa niin kyllä tunnustusta tulee lopulta. Muodossa tai toisessa. Sarjakuvapiirtäjät pakenevat omaa ammattitaidottomuuttaan taidekäsitteen mystiseen suojaviittaan. Ja alan sisältä on vaikea hahmottaa isompaa kokonaisuutta. En ymmärrä miksi sarjisihmisten pitää olla sellaisia vitun itkupillejä. Mutta ehkä suhtaudun asioihin eri tavalla koska olen apurahasysteemin lempilapsi ja aina ollut tiedoitusvälineiden suosiossa. On helppo olla katkera kun tekee helvetin huonoja sarjakuvia tai merkityksetöntä journalismia.
mä en tarvii taidetta, mä tarviin kiksejä!
hans nissen
_____________________________________________________________
Get email for your site ---> http://www.everyone.net
_____________________________________________________________
Run a small business? Then you need professional email like you@yourbiz.com from Everyone.net http://www.everyone.net?tag
