[puhekupla] kritiikeistä
From: Mikko Keinonen (Mikko.Keinonen@uta.fi)
Date: 06.02.2002 - 12:56:56
Muutama pointti tuli mieleen kritiikkikeskustelusta. Kirjoitan nyt kriitikon ja
toimittajan näkökulmasta. Vuosien varrella olen kirjoittanut sarjakuva-aiheisia
juttuja pääasiassa Aamulehteen, sitä ennen myös Aviisiin, Sarjismediaan sekä
satunnaisesti lähes kaikkiin Suomeen maakuntalehtiin. Viime aikoina en ole
juuri kirjoittanut kritiikkejä, koska minulla ei ole ollut aikaa ja toisekseen
tunnen itseni auttamattoman tyhmäksi aina, kun yritän esittää jotain oman
näkemyksen kaltaista.
Asiallisten kritiikkien kirjoittaminen omalla nimellä tällaisella listalla ei
olisi lainkaan huono idea, jos vain listalaisilla on vain selkärankaa välttää
paskanheittoa. Tähän liittyy samat edut ja samat haitat, joihin törmäsin
varsinkin, kun kirjoitin suhteellisen säännöllisesti Aamulehden Allakkaan.
Yritin tuolloin noteerata kotimaisia sarjakuvia mahdollisimman paljon, mutta
samalla huomasin, että tunsin henkilökohtaisesti suurimman osan piirtäjistä ja
kirjoittajista, joiden töitä arvioin. Toisaalta tämä oli tietysti uhka
journalistiselle riippumattomuudelleni, mutta toisaalta kaikille arvioille piti
olla selkeä perustelu, koska todennäköisesti joutuisin vielä joskus katsomaan
kritiikin kohdetta silmiin.
Norsunluutorni ei ole pelkkä menneen maailman kielikuva. Siihen on hyvin helppo
jäädä - niin kriitikon kuin taiteilijankin. Kriitikollekin kehittyy nopeasti
maneereita, ellei joku välillä vähän ravista hereille. Muutenkin on helppo
lähteä toistamaan yleisiä käsityksiä ja iskulauseita. Näistä yleisin tyyppi
lienee nostalginen kategorisointi: "Se ja se piirtäjä oli silloin 1980-luvulla
vielä hyvä, mutta ei se ole sen jälkeen tehnyt mitään hyvää. Silloin 1991 luin
yhden sen tekeleen, mutta se oli niin huono, etten ole viitsinyt uudempia edes
vilkaista."
Kuulostaa ehkä kärjistetyltä, mutta moista kuulee yllättävän usein. Aika kultaa
muistot.
On myös olennaista, että kritiikeissä käytetään omaa nimeä - jo senkin takia,
että silloin joutuu miettimään, mitä kirjoittaa. Toisaalta se on hyvä senkin
vuoksi, että jokaisella kirjoittajalla on omat mieltymyksensä ja myös
maneerinsa. Sarjakuva on sinänsä niin laaja kulttuurin alue, että on älytöntä
olettaa, että yksi kriitikko voisi tietää tai olla todella kiinnostunut
kaikista sarjakuvan alalajeista. Toisaalta hyvää kritiikkiä voi tuskin
kirjoittaa, jos aihe ei lainkaan kiinnosta. Jos on säännöllisiä kirjoittajia ja
säännöllisiä kirjoittajia, lukija voi oppia tunnistamaan kriitikoista ne,
joiden kanssa on yleensä samaa mieltä. Tällaista on tietysti turha toivoa
suuren yleisön medioilta, mutta harrastajien sähköpostilistalla se voi toimia.
Tämä on tietysti ylioptimistista ja ainakin täysin teoreettista. Jotain piti
sanoa, mutta pointti hukkui matkalla.
Mikko
P.S. Tämä menee jo vähän aiheen vierestä, siksi laitan tämän tänne. Sarjakuvaan
ei ole muodostunut sellaisia instituutioita kuin esim. elokuvaan tai
musiikkiin. On nimittäin mielenkiintoista, kuinka vaihtelevasti media suhtautuu
populaarikulttuurin kansainvälisiin menestyjiin. Esimerkiksi Renny Harlinista
kirjoitetaan sen mukaan, mitä amerikkalainen media hänestä sanoo. Oletus on,
että kaikki mitä hän tekee on aivan tuhoon tuomittua, vaikka kaikki hänen
elokuvansa eivät ole Kurkunleikkaajien saaria. Toisaalta harva viitsii sanoa,
että HIM on tylsää ja Bomfunk MC'sin lava-akti on lähinnä nolo (perustuu
puolitoista vuotta vanhaan arvioon).
