Tervehdys Kari Mielikäinen!
Viestisi vahvistaa sen esitetyn ajatuksen, ettei kansallisessa
metsäohjelmassa todellakaan voida sanoa suojelualueiden verkoston olevan
riittävä. Sinunkin mielestäsi tietoa on vielä riittämättömästi tällaiseen
johtopäätökseen.
Tässä tulee vastaan Riossa sovittu varovaisuusperiaate, joka toteaa, ettei
tiedon puute saa olla esteenä toimimiselle lajikadon pysäyttämiseksi.
Riskejä ei saa ottaa tietämättömyyteen vedoten.
Siis, jos tietoa ei ole tarpeeksi, ei ohjelmaan ainakaan voida kirjoittaa
että suojeltu on riittävästi.
Toisaalta, ymmärtääkseni, maamme johtavat suojelubiologit ovat kyllä
yksimielisiä siitä, ettei nykyinen suojelualueverkosto ole ainakaan
Etelä-Suomessa riittävä.
Sitten koivun hävitykseen. Kirjoitat:
Olen samaa mieltä, että koivun hävitys oli näin jälkiviisaasti asiaa
>pohtien virhe. Asiassa on kuitenkin kaksi lieventävää asianhaaraa:
>
>1. Kukaan ei 1950-luvulla tiennyt, miten pienikokoisesta koivusta
>tehdään paperia. Koivun käyttö polttopuuna oli romahtanut, joten noissa
>oloissa isillämme ei ollut paljoakaan hyviä vaihtoehtoja koivun
>käytölle. Koivujen säästäminen silloin olisi ollut hieman sama, kuin jos
>kalastaja heittäisi tänään kiisket takaisin järveen kasvamaan siinä
>toivossa, että niillä olisi joskus käyttöä arvokalana. Hyvälaatuisia
>vanerikoivuja tai niiden aiheita ei kuitenkaan kaadettu.
Koivuhan on mainio puu paitsi vanerin myös sahatavaran jalostuksen
raaka-aineeksi.
Ja kun koivua raivattiin, ei siinä kyllä katsottu sen enempää
huonekaluteollisuutta kuin vaneriteollisuuttakaan. Vain sitä, ettei
koivusta osattu tehdä sellua. On myös muistettava se, että projektia
toteutettiin vastoin metsänomistajien tahtoa, pakolla. Kuuntele vanhoja
isäntiä tarkemmin, niin vakuutut, ettei kysymys ollut isillämme vapaasta
valinnasta.
Minusta tämä oli järkyttävä yritys monella tapaa. Järkyttävintä kaiketi
se, että metsätieteilijät antoivat tällekin selluteollisuuden ehdoilla
tapahtuneelle hankkeelle tukensa.
Tilastojen perusteella rohkenet arvella, ettei koivun hävitys ole
ollutkaan niin laajaa kuin perimätieto kertoo, onhan tilastoissa koivun
määrä pysynyt melko ennallaan.
Tapasin Metlan tutkimusjohtaja Matti Kärkkäisen taannoin huoltoaseman
kahvilassa sattumalta Iisalmessa ja ihmettelin tätä samaa asiaa. Oliko
suurella tohinalla toteutettu koivun hävitys tosiaan ainoa operaatio jossa
metsäammattilaiset "epäonnistuivat". Matti sanoi, että selitys on siinä,
että varsinaisilta kovilta metsämailta (n. 15 milj ha) koivu on hävitelty
mutta tilastojen kuutiot löytyvät ojitetuilta soilta (5milj ha).
Ilmeisesti meidän kaikkien kannattaisi suhtautua hyvin varauksella
metsiemme tilaa koskevien keskilukujen antamaan informaatioon, jos
tällainenkin erehdys sinne mahtuu! Yrjö Haila onkin sattuvasti kuvannut
tällaista metsäinformaatiota "outformaatioksi".
Kirjoitat vielä sekametsistä:
>Onneksi sekametsien hävittäminen ei meillä kovin hyvin onnistu.
>Sekametsiä on suosittu virallisella tasolla noin vuodesta 1980 lähtien.
>Me itsenäiset ja itsepäiset metsänomistajat olemme suosineet niitä, jos
>olemme halunneet.
Onkohan näin? Käsittääkseni jopa vetämässäsi nuorten metsien hoito-
kampanjassa ja valtaosassa taimikonhoitoa nykyisellään pääosa pois
raivattavasta puusta on lehtipuuta.
Nyt kun luonto on itse hoitamassa aukkohakkuiden katastrofien jälkeä
nostamalla sinne leppää, haapaa, pihlajaa, koivua, ne valtaosin
raivataan pois yhä. Luulen että tässä tehdään taas, valtion tuella
vielä, selvää ekologista ja ekonomista vanhinkoa.
Annettakoon nousta luontaisen dynamiikan mukaisesti koko puulajien kirjo ja
kyllä se sieltä nousee myös se selluteollisuuden kuusi- ja mäntypuu( Jos
nyt 40 vuoden kuluttua puusta tehdään paperia ylipäänsä!)
Kommenttiisi harsintametsien tilasta 50-luvulla vastaan eri viestissä
myöhemmin.
Vastaat myös ajouraproblematiikkaan. Tämä onkin monelle metsänomistajalle
tänä päivänä ajankohtainen kysymys. Laskeako monitoimikone
ensiharvennukseen. Kirjoitat:
Tieteelliset mittaukset osoittavat,
>että noin puolet ajouran leveydestä korvautuu tieuran varrella seisovien
>puiden paremmalla kasvulla (mikäli niitä ei kolhita). Näin viiden metrin
>tie vastaa 2,5 metrin "hukkatilaa". Kuutiometreinä tämä tietää
>kasvutappiota, joka kestää noin 10 vuotta ja on suuruudeltaan
>kokonaisuudessaan 7-10 m3 hehtaarilla 10 vuoden aikana (Isomäki &
>Niemistö).
>Kommentti: Myös maataloustraktori tarvitsee suurinpiirtein samanlaisia
>ajouria kuin metsätraktorit (leveys 2,6 metriä)? Vain hevonen,
>moottorikelkka ja pieni metsätraktori kulkevat kapeammalla.
Jos tehdään koko kiertoajan pituinen laskelma ja lasketaan metsäalan
tukkipuun tuotto, ajourat merkitsevät paljon suurempaa menetystä. Sentään
viidennekseltä metsän pohjapinta-alaa ei saada tukkia ollenkaan, vain
propsia.
Oikea tapa vertailla ajourien tappioita olisi ottaa vertailukohdaksi
erirakenteiskasvatus.
Siinä nimittäin ajoura voidaan tehdä aukkokohdista, poistettavista puista
ja puurymistä toiselle ja ajoura on samalla olennainen osa metsän
uudistumista. Koska samaa uraa ei tarvitse ajaa toista kertaa, peittyy
ura taimikolla ympäryspuiden toimesta nopeasti ja reunavaikutus tulee myös
tässä tapauksessa reunapuiden hyödyksi. Tukkipuuta saadaan koko
pohja-alalta. Ymmärtääkseni tässä on selvä etu erirakenteisen metsän
kasvatuksen hyväksi.
Yhdestä asiasta olen kanssasi vahvasti samaa mieltä. Loppujen lopuksi
päätösvalta on metsänomistajilla. Yhtiöiden komentoon, edes
pystykauppapakkoon ei olisi pakko alistua.
Tässä suhteessa ongelmallista on kuitenkin ollut se, ettei
metsänomistajien etujärjestönä esiintyvä MTK ole kyennyt hoitamaan
edunvalvontavastuutaan.
Jos metsänomistajat kieltäytyvät pystykauppa/avohakkuu-komennosta
tarpeeksi laajalla rintamalla, muutos metsätalouden rakenteisiin tapahtuu
välittömästi.
terveisin Iisalmesta
Hannu Hyvönen
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.