INTERNET - TIEDONHAUN OPAS 2.0
Tiedonlähteet ja hakuvälineet


@ Olen tarjonnut 15.01.2000 lähtien kaikkien kiinnostuneiden käyttöön sivua Internet - tiedonhaun opas. Sille onkin ollut kysyntää. Kävijälaskurin mukaan oppaan sivu avattiiin 30.04.2001 mennessä 4 300 kertaa eli keskimäärin yhdeksän kertaa päivässä.

@ Sekä oma edistymiseni internet tiedonhaussa että internetin kehitys tiedonlähteenä ovat mahdollistaneet oppaan uudistamisen.

@ 2.0-versio johdattaa tehokkaaseen tiedonhakuun täsmällisemmin kuin tammikuussa 2000 julkaisemani opas, jota olen päivittänyt ainoastaan tarkastamalla 10.11.2000 sen linkkien toimivuuden.

@ Vanha opas on kuitenkin yhä hyödyllinen apuväline, joten suosittelen varsinkin aloittelijoille myös siihen tutustumista 2.0-version rinnalla. Uudessa oppaassa en toista kaikkia vanhaan versioon sisältyviä neuvoja ja yleistyksiä.

@ Versio 2.0 esittelee internetissä tarjottavan tiedon kaikki keskeiset hakuvälinetyypit. Kokonaisuuden tunteminen tekee tiedonhausta tehokkaan riippumatta siitä, minkälaista tietoa käyttäjä etsii. Yleistykset perustuvat omaan nettitiedonhaun kokemukseeni sekä eri hakuvälineistä netissä tarjolla oleviin arvioihin ja selvityksiin.

@ Uudessa versiossa kuvailen eri tiedonlähteiden ja hakuvälineiden roolia tiedonhaussa hieman eri tavalla kuin vanhassa. Arvelen, että 2.0-versio on selkeämpi kuin edeltäjänsä ja että yleistykseni ovat aiempaa tarkempia.

@ Etsittävän tiedon luonne kuitenkin yhä ratkaisee sen, mitä tiedonlähteitä ja hakuvälineitä sekä niiden yhdistelmiä kussakin tiedonhaussa kannattaa käyttää.

@ Vanhan oppaan tapaan keskityn ilmaisiin tiedonlähteisiin.

@ Tiedonlähteiden luotettavuuden arvioimisen tarve korostuu internetissä, jossa tiedon tarjoaminen on helppoa teknisesti ja mahdollista vähin kustannuksin. En ole kuitenkaan sisällyttänyt lähdekritiikin kysymyksiä tiedonhaun oppaisiini. Pätevästi aihetta käsitellään muun muassa metoxin sivuston artikkelissa Historiatutkimuksen aineisto ja lähdekritiikki sekä aineistoissa, jotka Lundin yliopiston historian laitos on linkittänyt hakemistoonsa Källkritik och Internet.


Avattu 03.05.2001
Päivitetty 12.11.2001

Osa linkkejä selostavista
teksteistä on viikkoliite
NYT:n toimituksen
tekemiä ja julkaistaan
tällä sivulla niiden
tekijöiden luvalla.

© Juhani Artto

Rakentava palaute
on tervetullutta


ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

     Kaksi osaamisaluetta

Kehittynyt tiedonhaku internetin avulla - kriteereinään laatu ja nopeus - vaatii osaamista kahdella alueella.

  1. On tunnettava pätevät tiedonlähteet.
  2. On hallittava hakuvälineet.

Tämä kahtiajako muodostaa oppaan perusjäsennyksen. Käsittelen osaamisalueita erillisinä kokonaisuuksina, jotka olen edelleen jakanut luettelomaisesti alakohtiin.

Käytännön tiedonhaussa kummankin osaamisalueen osia hyödynnetään toisiinsa lomittuneina. Tiedonlähteiden ja hakuvälineiden yhteys on sitä saumattomampi, mitä edistyneempää työskentely on. Parhaiden hakuvälineiden web-sivuilta pääsee usein vähillä klikkauksilla tiedonlähteelle, joka sisältää etsityn tiedon.

 

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

     1. Tiedonlähteet

Ranskalainen laatulehti Libération selvitti internetin käyttöä maaliskuun alussa 2001 Pariisin nettijuhlassa. Tappajasovellutukseksi (killer application) osoittautui sähköposti! Tieto kiinnosti käyttäjiä enemmän kuin viihde. Otos koostui 3 500 internautista. www.liberation.com/multi/fi2001/actu/sondage.html

Internetin muut tärkeät tiedonlähteet ovat

  • world wide web,
  • postituslistat (mailing lists)
  • ja keskusteluryhmät, joita kutsutaan myös uutisryhmiksi (englanniksi newsgroups).

Uutistyötä palveleva tiedonhaku on tehokkaimmillaan hyödyntäessään webin, postituslistojen ja sähköpostin yhdistelmää.

Osittain tiedonlähteiden pääryhmät menevät päällekkäin, koska esimerkiksi osa postituslistojen ja keskusteluryhmien aineistoista on tarjolla myös webissä. Osaan postituslistojen ja uutisryhmien aineistoista sovelletaan muita jakelutapoja kuin webiä. Niitä käsittelen tämän oppaan kohdissa 1.2. ja 1.3.


1.1. World wide web

Aihesivustot | Yleisportaalit | Aihetietokannat | Lehdet
Juttupankit | Instituutioiden sivustot | Tietosanakirjat | Sanakirjat

Esittelen world wide webin (web) tiedonlähteenä ainoastaan esimerkeillä pyrkimättä lainkaan asettamaan eri aihepiirien sivustoja "paremmuusjärjestykseen" tai käsittelemällä kaikkia aihealueita. Esimerkeiksi olen kelpuuttanut aihepiiriensä antoisia, hyvin tehtyjä sivustoja. Jaotteluni alaotsikotkin ovat vain esimerkkejä, eivätkä yhdessä peitä kuin osan webin erilaisista sivustoista. Moneen esimerkkisivustoon sisältyy myös hakemistoja, joita varsinaisesti käsittelen kohdassa 2.3.


1.1.1. AIHESIVUSTOT

Arkitieto

Elokuva

  • Internet Movie Database. Jättimäisessä elokuvatietokannassa tekijätiedot, arvostelulinkit, keskustelu, tulevat... Tunnistaa myös paljon suomenkielisiä käännösnimiä. akas.imdb.com

Eläkeikäiset

  • SeniorenNet palvelee saksankielisiä, eläkeikäisiä ihmisiä.

Globalisaatio

Internet

Kansalaisena Suomessa

  • Kansalaisen käsikirja selostaa asiallisesti sosiaaliturvaa ja montaa muuta eri elämänvaiheisiin kuuluvaa perusasiaa.

Kehitysmaiden velkaongelma

Korruptio

Koulutus

  • Kesäyliopistot antavat opetusta yli 130 paikkakunnalla. Osallistuminen on kaikille avointa pohjakoulutuksesta ja iästä riippumatta. www.kesayliopistot.fi/

Kulttuuri

  • Unikankare on Turun seudun kulttuurielämää monipuolisesti seuraava saitti.

Laki ja oikeus

  • Finlex. Suomen lainsäädäntö 1734-2000. www.finlex.fi
  • Oikeuslaitoksen sivuilla kerrotaan mm. tuomioistuinten, syyttäjälaitoksen ja oikeusavun toiminnasta. www.oikeus.fi

Maailman kehitysongelma

  • Maailma.net on maailmanlaajuisen Oneworldin itsenäisesti toimitettava, suomenkielinen osa.

Maat pähkinänkuorissa

Monikansalliset yritykset

Naiset

  • Ellit. Sonera Plaza ylläpitää Suomen parasta pullalle, meikeille ja pölynimurille tuoksuvaa naissaittia. fi.soneraplaza.net/ellit
  • Feminist Majority kampeaa maailmaa tosissaan kohti tasa-arvoa. Maailmanlaajuinen uutispäivitys toimii. http://www.feminist.org/

Päihteet

  • Päihdelinkki jakaa tarkkaa, moralisoimatonta tietoa alkoholista, tupakasta, huumeista ja nettiriippuvuudesta. www.paihdelinkki.fi/

Seksuaalisuus

Talous

  • Eurosetelit ja -kolikot lasketaan liikkeelle 1. 1. 2002. Markka katoaa maksuvälineenä 1. 3. 2002. Julkaisu "Euro - uusi raha" tarjoaa asiasta kaiken tarpeellisen. www.euro.fi/
  • Osakemarkkinoiden tila vartin viipeellä Helsingin pörssistä. www.hex.fi/suomi/markkinainfo/osake_indeksi.html
  • Talous.com pyrkii rahamiesten aloitussivuksi. Syötteinä toimivat etusivun kaunotar sekä linkit pörsseihin, USA:n kuumiin uutisiin, alan lehtiin ja netin suomalaisiin talouskeskusteluihin. www.talous.com

Terveys

  • Lääketietokeskus jakaa tietoa lääkkeistä koteihin, matkoille ja myrkytystilanteisiin. www.laaketietokeskus.fi/laakeop.htm
  • Tohtori.fi. Suomen laajin digitaalinen lääkärikirja, lääkeopas ja palveluhakemisto. Lääkärien tekemä. www.tohtori.fi

Urheilu

  • Keho.net. Artikkeleita, tutkimuksia ja keskustelua terveydestä, kuntoilusta ja ravinnosta sekä eri liikuntalajeista. www.keho.net
  • Suomalaisen liikunnan tietopankki tuntee noin 30 000 suomalaista liikuntapaikkaa, yli 7000 urheiluseuraa ja liikuntajärjestöä sekä noin 12 000 ulkoilu- ja virkistysaluetta. www.sport.jyu.fi
  • Tuuli.net. Tuuli Matinsalo ja Anne Heikkilä ovat mukana verkkopalvelussa, joka tarjoaa asiaa ja viihdettä kunto- ja kilpa-aerobicin maailmasta. Ohjeita mm. peruskuntoharjoitteluun ja kuntosalille sekä kalenteri ja keskustelupalsta. www.tuuli.net

Uskonto

  • Islam ilman länsimaisia silmälaseja, islamin kannattajien itsensä esittelemänä. www.islamopas.com
  • Juutalaisuuden koko kuva pro-Israel-näkökulmasta löytyy about.comin erikoissivuilta: Torahista kosher-ruokiin ja sinkuista rabbien ohjeisiin. Tarjolla on jopa juutalaista clip artia. www.judaism.about.com/religion/judaism
  • Suomen evankelis-luterilainen kirkko kertoo asiallisesti itsestään. www.evl.fi

Vähemmistöt

  • Kulttuurikeskus Caisa on maahanmuuttajien ja suomalaisten monikulttuurinen kohtauspaikka myös netissä. Sivuilla mm. ajantasainen tapahtumakalenteri ja hyviä linkkejä. www.kulttuuri.hel.fi/caisa/frame.html
  • Monikulttuurinen kanava Monika jakaa perustietoa Suomen suurimpien etnisten vähemmistöjen kulttuureista. Päivitys lopetettu lokakuussa 1999, mutta saitin tieto ei ole vanhentunut. www.monika.st/mks_intro.html
  • Pakolaiset maailmalla. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR raportoi kunkin maan pakolaistilanteen, pakolaispolitiikan sekä omat toimensa kussakin maassa. www.unhcr.ch/world/alpha.htm
  • Seta. Homojen, lesbojen ja transihmisten järjestön uusituilta sivuilta voi mm. lukea, miksi samaa sukupuolta olevien kumppanien pitäisi saada virallistaa parisuhteensa. Hyvä linkkihakemisto. www.seta.fi

Ympäristö

  • EnviroLink Network kuuluu netin monipuolisimpiin ympäristösaitteihin. Tarjolla uutiset, taustat ja periaatteet. envirolink.netforchange.com
  • Ilmaston muutos. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä IPCC synkensi ennusteitaan tammikuussa ja määritteli johtopäätöksensä yhä kiistattomammiksi. www.ipcc.ch


1.1.2. YLEISPORTAALIT

Yleisportaalien etusivut ovat maailmanlaajuisesti kaikkein suosituimpia avaussivuja. Niillä on suuren ja monipuolisen tietomassansa ansiosta paljon käyttöä tiedonhaussa.

Suomessa suosittuihin kotimaisiin yleisportaaleihin kuuluvat muun muassa

Maailmanlaajuinen, portaalikilpailu on joidenkin asiantuntijoiden mielestä jo päättynyt AOL Time Warnerin, Yahoo!:n ja MSN:n voittoon. Kaikki eivät ole samaa mielestä. John F. Ince tiivistää tilannekuvan Upsidetodayssa.

Nomade. Ranskalaisen yleisportaalin erikoisuus on etusivun "beauté"-painike, joka vie pyöreiden naisten kauneudelle omistettuun ja yhdeksään muuhun sähköiseen kauneusjulkaisuun.


1.1.3. AIHETIETOKANNAT

Suomen tieteellisten kirjastojen Tilke-verkkojulkaisussa on linkkejä kymmeniin tietokantoihin. Linkit Tilken sivuille on sijoitettu kohtaan 2.3. Hakemistot.

Artikkelien viitetietokanta

  • Arto - viitteet noin tuhannen jatkuvasti ilmestyvän aikakauslehden juttuihin pääosin vuodesta 1995 (maksullinen)

Lääketiede

  • PubMed on miljoonien lääketieteellisten dokumenttien tietokanta.

Musiikki

  • Viola - musiikkiaineistojen yhteistietokanta, nuotit vuodest 1977,  äänitteet vuodesta 1987

Ympäristö


1.1.4. MEDIA

Tuhannet tiedotusvälineet ympäri maailmaa julkaisevat juttujaan tuoreeltaan webissä. Niiden sivustoilla on tiedonhaussa suuri merkitys, mutta niiden hyödyllisyyttä rajoittaa se, että harva tiedotusväline tarjoaa sähköistä juttuarkistoaan ilmaiseksi tehokkaalla hakutoiminnolla varustettuna. Poikkeuksiin kuuluvat:

Suuri määrä kansainvälisesti ja/tai omissa maissaan vahvoja lehtiä ja uutistoimistoja tarjoaa keskeisen aineistonsa verkossa.

  • Aftonbladet profiloi ruotsalaista kansankotia poliittisten ja seksiskandaalien rämäkäksi maaksi, jossa rikolliset uhkaavat kaikkia kaikkialla ja jossa mikään ei ole enää "lagom". www.aftonbladet.se
  • Bangkok Post. Tasokkaan englanninkielisen thaimaalaislehden nettisivuilla tuntuu hienonhieno sitruunaruohon tuoksu. www.bangkokpost.com
  • CNN. Päivän uutiset runsaine taustalinkkeineen, myös ääntä ja kuvaa. Ilmaisen sähköpostipalvelun erikoisuutena räätälöidyt osoitteet mm. ammatin, asuinpaikan, luonteen tai harrastuksen mukaan. www.cnn.com
  • Daily News. Zimbabwessa sananvapaus on kovilla. Tuntemattomat tekijät räjäyttivät itsenäisen Daily News -sanomalehden painokoneen 28.1.2001. Lehden verkkoversiota se ei vaientanut. www.dailynews.co.zw
  • El Mercurio Online. Chilen liike-elämää myötäilevä laatulehti keskittyy politiikkaan, talouteen, kulttuuriin ja urheiluun. Tapaus Pinochet ylittää harva se päivä uutiskynnyksen. Ei arkistopalvelua. Linkkejä Chilen maakuntalehtiin. www.emol.com
  • Financial Times. Varmaa, konservatiivista brittilaatua. Tehokas haku kolmeen edelliseen kuukauteen. www.financialtimes.com
  • Folha de São Paolo. Tuoreet uutiset ja taustat Brasilian laadukkaimman sanomalehden verkkojulkaisusta. Haussa runsaasti muitakin brasialaislähteitä. www.uol.com.br/folha
  • Guardian Unlimited. Brittiläisen laatulehden monipuoliset ja upean näköiset nettisivut tarjoavat uutisia, taustoja, keskustelua ja runsaasti kuivaa huumoria. Päivän kuumimmat uutiset linkkivinkkeineen listan tilaajille joka arki-ilta. guardianunlimited.co.uk
  • Ha'aretz seuraa Israelin kaksisilmäisemmin kuin Jerusalem Post. Breaking news -osastoa päivitetään arkisin tiuhaan. www3.haaretz.co.il/eng/htmls/1_1.htm
  • Helsingin Sanomien Verkkoliite kertoo tuoreimmat uutiset vuorokauden ympäri. www.helsinginsanomat.fi
  • International Herald Tribunen sivut ovat visuaalisesti ja teknisesti elegantit, jutut washingtonilaiset. Arkisto rajoittuu viikkoon. www.iht.com/frontpage.html
  • Irish Times on pakannut etusivun aihevalikkoon kaikki irlantilaisittain olennaiset otsikot rugbyä, Dublinin iltaelämää ja pyhän Patrikin päivää unohtamatta. Epätoivoiselta tuntuva idea on toteutettu toimivasti. Arkistojutut löytyvät haulla. Journalismi varmaa laatua. www.ireland.com
  • La Jornada ei ole ongelmistaan huolimatta kuollut vaan ilmestyy päivittäin ja tarjoaa osan jutuistaan netissä. Laatua meksikolaismaustein. Puolitehoinen arkistohaku ulottuu maaliskuuhun 1995. www.jornada.unam.mx/index.html
  • Japan Times välittää uutisia Japanin liike-elämästä, politiikasta ja kulttuurista. Sisäsiisti tyyli läpäisee jopa sumo- ja elämäntapaosastot. Haku sanalla Finland kertoo, mikä suomalaisuudessa kiinnostaa japanilaisia.www.japantimes.co.jp/news.htm
  • Korea Herald seuraa laadukkaasti vastakohtien repimän niemimaan tapahtumia. Arkistohaku vuoden 1999 alusta. Keskusteluforumeilla sanaillaan hullun lehmän taudista ja jalkapallon MM-kisoista. www.koreaherald.com
  • Le Monde on harpannut laatulehtien nettiversioiden kärkiluokkaan. Kuukauden jutut ilmaiseksi, lähes 700 000 artikkelia vuodesta 1987 maksullisessa palvelussa. Huippuna interactif, joka erittelee kyberajan teknologiaa ja sitä soveltavaa taloutta. www.lemonde.fr
  • Mainichi Daily Newsiin mahtuu uutisia laidasta laitaan: pörssistä rikoksiin ja urheilusta ruokaan. Julkaisu heijastaa monipuolisesti idän huonosti tunnetun jätin todellisuutta. www.mainichi.co.jp/english/index.html
  • Malaysikini tekee kiitettävän itsenäistä journalismia sensuurin ja itsensuurin vaivaamassa Malesiassa. Arkiston käyttö vaivalloista. www.malaysiakini.com
  • Middle East Times -viikkolehti käsittelee kiihkottomasti lähi-idän mutkikasta menoa. Aarteina Egyptissä sensuroidut jutut. Tehokas haku rekisteröityneille. www.metimes.com
  • Namibian. Valkoisen vallan aikana pommeilla murjottu englanninkielinen lehti on nyt joutunut maan hallituksen ilmoitusboikottiin liiasta korruption paljastamisesta ja valtapolitiikan arvostelusta. Hyvä väline Namibian päivittäiseen seuraamiseen, mutta arkistopalvelu ontuu. www.namibian.com.na
  • New Internationalist. Suppea mutta laadukas ja maineikas aikakauslehti käy urhoollisesti maailman mahtavien kimppuun inhimillisen maailman toivossa. Klikkaa Magazine Mega Indexiin ja tee löytöjä vuosilta 1986-2000. www.oneworld.org.ni
  • New York Times. Itärannikon liberaalien vankasta lippulaivasta voi lukea ilmaiseksi kahden viikon jutut ja tiivistelmät jutuista vuodesta 1996 lähtien. www.nyt.com
  • Newsweek uskoo juttujensa kiinnostavuuteen ja on avannut vuoteen 1993 ulottuvan sähköisen arkistonsa maksullisena. Osa uusimman numeron aineistosta luettavissa ilmaiseksi. www.msnbc.com/news/NW-front_Front.asp
  • Pravda. Legendaarinen totuuden kertoja palvelee nykyään myös englanniksi. english.pravda.ru
  • Prensa Latina tarkastelee maailmaa virallisen Kuuban näkökulmasta. Vapise George Bush. www.prensa-latina.org
  • Slashdot. "Uutisia nörteille", mainostaa tämä Rob "CmdrTaco" Maldan perustama saitti. Täynnä oivalluksia. slashdot.org
  • Spiegel Online. Maineikas viikkolehti palvelee ajantasaisesti webissä ja päivän koosteella postituslistan tilaajille. Ilmainen tilaus painikkeen Newsletter takaa. Aiheet yhteiskunnan kovasta ytimestä. www.spiegel.de
  • Star. Malesian ykköslehti on jakanut juttunsa myös sähköisesti vuosia, mutta arkistohaku tulostaa vain seitsemän päivän jutut. thestar.com.my
  • Sunday Times heijastaa varmalla laadulla brittikonservatiivien maailmankuvaa. Quick Linksissä lehden kaikki linkkivinkit. Tehokas haku listaa jutut lokakuusta 1999. www.sunday-times.co.uk
  • Süddeutsche Zeitung. Saksan kärkilehtiin kuuluvan lehden haku 12 viime kuukauden juttuihin toimii rautaisesti. Testaa Archiv-painikkeen takana sanoilla stasi tai BSE. www.sueddeutsche.de
  • Time houkuttelee sivuilleen räätälöimällä Euroopalle, Aasialle ja Latinalaiselle Amerikalle omat versionsa. Wall Streetin arvomaailmaa heijastavat jutut tuoreina viikoittain. Haulla jutut viiden vuoden arkistosta. www.time.com
  • Trends in Japan. Viikoittainen juttupalvelu tunnistaa, mitä ajassa liikkuu. Helmikuun luetuimmat aiheet olivat monitoimikännykkä, robotit ja sukkahousut.www.jinjapan.org/trends/index.html
  • Village Voice. Legendaarinen newyorkilainen viikkolehti ylläpitää komeaa verkkosivustoa. Tuoreet jutut kuumina linkkeinä, vanhat sekavasti tulostavalla sanahaulla.www.villagevoice.com
  • Vladivostok News. Englanninkielinen ikkuna Suomen itänaapurin elämään Tyynenmeren rannalla. Verkossa neljän vuoden arkisto. vn.vladnews.ru/2000/current/front.html
  • Wired. Tulevaisuuden, tietotekniikan ja ihmisyyden johtava lukemisto. www.wired.com


1.1.5. JUTTUPANKIT

  • Oneworld on yli 700 kansalaisjärjestön uutisten ja uutistaustojen saitti. Aineistoa ympäri maailmaa. Pienen ihmisen ja kestävän kehityksen puolella, arvostelee vallankäyttäjiä. www.oneworld.net
  • Maailman Sivu - Kehitysmaatoimittajien yhdistyksen sivusto sisältää kehitysmaita koskevan suomenkielisen juttupankin


1.1.6. INSTITUUTIOIDEN SIVUSTOT

Usein toimivan reitin etsittyyn tietoon tarjoaa kansainvälisen ja kansallisen elimen tai järjestön web-sivusto.  Keskeisistä yhteisöistä on tullut viime vuosina merkittäviä verkkotiedon julkaisijoita.

Valtiollisten elinten ja suurten järjestöjen sivustojen käyttökelpoisuutta rajoittaa monessa tapauksessa tiedon järjestäminen hallinnollisten kaavioiden mukaan. Etsitty tieto voi olla monen klikkauksen takana. Ongelma koskee monin tavoin myös alle linkitettyjä esimerkkisivustoja. 


1.1.7. TIETOSANAKIRJAT

  • Encyclopaedia Britannica on maailman arvostetuin tietosanakirja. Etusivulla painikkeet taiteen, viihteen, historian, tieteen, terveysasioiden, maantieteen, matkailun ja kasvatuksen pääsivuille. World&Travel vie maavalikkoon, jonka takana aukeavat perusteelliset selvitykset kunkin maan perusasioista ja erikoisuuksista. Vain huippulaatua. www.britannica.com
  • Suomalainen tietosanakirja. Gummeruksen ja Jippiin teos koostuu noin 50 000 hakusanasta lyhyine selityksineen. www.jippii.fi/tieto


1.1.8. SANAKIRJAT

Web palvelee kieliongelmiin törmäävää tiedon etsijää lukuisilla sanakirjoilla ja edelleen varsin vajavaisesti toimivilla käännösohjelmilla. 


1.2. Postituslistat

Postituslistat muodostavat olennaisen osan tehokasta tiedonhakua. Niitä on kymmeniätuhansia. Osa niistä tarjoaa aineistonsa sähköpostin lisäksi webissä. Postituslistoja käsitellään tarkemmin kohdassa 2.2. Postilistojen käyttö.


1.3. Keskusteluryhmät

Keskusteluryhmien merkitys tiedon etsinnässä on rajallinen mutta ei merkityksetön. Viestien sisällön kartoitusta käsitellään kohdassa 2.1. Hakukoneet.


1.4. Muut tiedonlähteet

Radioasemat sekä videoiden ja kuvien online-tarjonta täydentävät internetiä tiedonlähteenä. Niistä on mainintoja kohdassa 2. Hakuvälineet.

 

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita
hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

     2. HAKUVÄLINEET

Keskeiset nettitiedon hakuvälineet ovat

  • hakukoneet,
  • tilatut postituslistat,
  • hakemistot
  • ja vakiokierrokset webissä


2.1. Hakukoneet

Yleiset | Uutiset | Kirjoitukset | Pdf-tiedostot
Kuvat, äänitteet ja videot | Keskusteluryhmät
Kieliversiot | Sähköpostiosoitteet | Erikoistuneet

Parhaiden hakukoneiden käyttö on yksinkertaista ja ne vastaavat hakuihin upeasti. Niiden käyttökelpoisuus on lisääntynyt parissa vuodessa radikaalisti.

Google valittiin hiljattain Search Engine Watchin lukijaäänestyksessä parhaaksi hakukoneeksi. AltaVista ja AskJeeves kiilasivat aiemmin ykköskoneena pidetyn Fastin ohi. Perustelut ja muut palkitut osoitteesta searchenginewatch.com/awards/index.html.

Tehokkain: Google

Kesällä 1999 aloittanut hakuohjelma Fast on indeksoinut satoja miljoonia web-sivuja ja organisoinut ne tiedon hakijaa tehokkaasti hyödyttävällä tavalla.

AltaVista ei ole enää ykkönen, mutta sen hakua ja hakemistoa ei kannata unohtaa.

Researchville hyödyntää parhaita hakukoneita ja hakemistoja.

Dogpile on nopea metahakukone.

Ask Jeevesissä tehty haku reitittää sivuille, joilla mahdollisesti vastataan tiedonhakijan esittämään kysymykseen.

Evrekan hakupalvelu kuuluu Suomen parhaisiin, joskin sen tarkkuudessa ja laajuudessa on toivomisen varaa.

Yahoo! News löytää tuoreimmat uutiset ratkaisevasti tehokkaammin kuin tähtihakija Google.

Globalisator linkittää Helsingin Lasipalatsista käsin vartin välein tuoreimmat uutiset. Järjestelmä soveltaa samaa Moreover-yhtiön kehitelmää kuin Yahoo!:n uutishaku. Globalisator hakee jutut yli 200 maan lähes 3 000 lähteestä. Mukana suomalaisten lehtien online-sivustoja.

Infojump on indeksoinut viisi miljoonaa kirjoitusta yli 4 000 julkaisusta. Määrittele aihealue ja anna hakusana. Toimii tehokkaasti.

Euroseek hakee 40 kielellä. Sen idea hyvä mutta toteutus huono: tulokset ovat osin keskinkertaisia, osin avuttomia.

  • Euroseek (haku 40 eurooppalaisella kielellä)

Pdf-tiedostot on Googlen uusin valloitus. Se on indeksoinut 13 miljoonaa pdf-julkaisua. HUOM! Lisää haussa hakusanan jälkeen välilyönti ja inurl:pdf. Tuloksena laatuaineistoja, joita muut hakukoneet harvoin tunnistavat.

Lukuisten aihesivustojen, yleisportaalien, mediayhtiöiden online-julkaisujen jne. etusivuilla on usein niiden omaan aineistoon kohdistuvat hakujärjestelmät. Niiden toimivuuden taso on kirjava.

Fastilla on erillinen hakutoiminto kuville, ääniteille ja videoille.

AltaVista image search etsii kuvat jpg:n yms. nimien perusteella.

Googlen keskusteluryhmähaku etsii hakusanoilla yllättävän tuloksellisesti 650 miljoonasta viestistä, jotka on lähetetty vuosina 1995-2001 Usenetin tuhansiin keskusteluryhmiin.

Sähköpostiosoitteita voi etsiä usealla ohjelmalla.

Osa hakukoneista suorittaa rajatuista aiheista erikoishakuja.

  • Domain Atlas löytää yli kolmesta miljoonasta domainista, minkälaisia nettiosoitteita on missäkin maassa. www.domainatlas.com
  • Paikankuntien paikantamiseen maapallolla on olemassa oma hakujärjestelmänsä Getty Thesaurus of Geographic Names
  • Find a grave. Tietokannasta löydät kuuluisien vainajien hautapaikat käden käänteessä. www.findagrave.com
  • Foreign Correspondent ylläpitää sivua, jolta voi edetä eräisiin asiantuntijoiden hakujärjestelmiin. Experts


2.2. Postituslistojen käyttö

Postituslistoja, jotka palvelevat hyvin määrätyistä aihepiireistä kiinnostuneita tiedon etsijiä, on runsaasti. Usein niistä on mainintoja tilausohjeineen samojen aihepiirien pätevissä web-sivustoissa.  Osa postituslistoista on kenen tahansa tilattavissa, osassa tilaamiselle on asetettu ehtoja. Nykyään monen postituslistan viestit näkyvät myös webissä.

Tämän tai tuon listan käyttökelpoisuus selviää parhaiten ryhtymällä tilaajaksi. Se ja tilauksen peruuttaminen on tavallisesti vaivatonta ja helppoa. Siihen voi tutustua vaikkapa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen omia ja eräitä muita listoja koostavalla sivulla.

Tarjolla on kaksi englanninkielisen maailman postituslistoihin keskittyvää linkkihakemistoa.

2.3. Hakemistot

Yleiset | Aihekohtaiset | Tietokannat | Asiasanat | Räätälöidyt
Pikahakemistot | Suomalaisten keskusteluryhmien hakemisto


2.3.1. YLEISHAKEMISTOT

Suomen paras linkkihakemisto - Makupalat - koostuu noin
30 000 linkistä, jotka on valittu ja järjestetty laatuperustein. Asialliset selostukset. Maankuulua palvelua ylläpitää Hämeenlinnan kaupunginkirjasto.

Sähköisten lähteiden hakemisto. Aihevalikon kautta aakkostettuihin painikelistoihin. Valikoimassa pelkästään päteviä verkkosivustoja. Kunkin sisällöstä lyhyt luonnehdinta.

Muut pätevät suomalaiset:

  • ELKI on eduskunnan kirjaston ja valtioneuvoston tietopalvelujen yhteistyötä. Se keskittyy Suomen ja muiden maiden viranomaislähteisiin
  • Jyväskylän yliopiston kirjaston Virtuaalikirjasto
  • Vakavien friikkien linkkihakemisto: Kaapelisolmu suosittelee. Filosofiaa, ihmisoikeuksia, kansalaistoimintaa, kulttuuria. solmu.kaapeli.fi
  • Webinfo. Linkkihakemistosta löytyy yli 50 000 suomalaisen yhteisön, yrityksen ja viranomaisen sivustoa. Haku myös talousalueittain ja kunnittain. www.webinfo.fi
  • WebStudio. Vuonna 1997 perustetusta linkkihakemistosta on tehty yli kuusi miljoonaa hakua. Linkkejä yli 50 000. www.webstudio.fi

Ulkomaiset:

Parhaimpiin maailmanlaajuisiin yleishakemistoihin kuuluvat

Yhä useamman maan ja kielen netin käyttäjien tarpeisiin on perustettu ja kehitetään maa- ja kielikohtaisesti räätälöityjä yleishakemistoja.

  • "Ruotsin Makupalat". Mölndalin kaupunginkirjasto ylläpitää Ruotsin valistuneinta linkkihakemistoa. www.molndal.se/bibl/subject.htm
  • Yahoo! Deuschland on näköispainos amerikkalaisesta emosaitista. Sisältää ylettömästi linkkejä, hyvät ja huonot lomittain. Ei ansaitse nimitystä "Saksan Makupalat" de.yahoo.com
  • Google tarjoaa yli 60 kielen omat hakemistot. directory.google.com/Top/World
  • AltaVista International toimii lähtösivuna hakemiston pariinkymmeneen maakohtaiseen sovellutukseen. Mukana mm. Suomi, Ruotsi, Espanja ja Intia. AV:n hakutulokset ovat yhä sekavia. doc.altavista.com/international.shtml
  • Venäjä. Idän karhu on herännyt nettiunestaan. Russia on the Net -sivujen linkkihakemistossa runsaasti antoisia venäjän- ja englanninkielisiä saitteja. www.ru
  • Ekspress hotline 1182. Eestiläinen hakemisto toimii viroksi ja englanniksi. www.1182.ee


2.3.2. AIHEHAKEMISTOT

Monessa aihepiirissä erikoistuneet aihehakemistot voivat toimia mainiosti tiedon haun lähtösivuina, samoin portaalien ja yleishakemistojen aihehakemistot. Seuraavassa on esimerkkejä aihehakemistoista. 

Ajankohtaiset aiheet

Arkitietoa

Energia

Historia

Journalistin työ

Kartat

Kulttuuri

  • Kulttuuri.net on portti suomalaiseen kulttuuriin, suolana taiteenaloittaiset linkkihakemistot. www.kulttuuri.net

Kuvat

Lapset ja nuoret

  • Kirjastot.fi ylläpitää monipuolistoa hakemistoa, joka on mitoitettu lasten tarpeisiin. Linkkejä lapsille

Latinalainen Amerikka

  • Latinalainen Amerikka Rio Grandelta Tulimaahan: suvereenia linkkihakemistoa ylläpitää Texasin yliopisto. lanic.utexas.edu

Media

Lehdet löytyvät helposti maanosittain ja maittain järjestetyistä linkkihakemistoista. 

Musiikki

  • Sibelius Academy - Music Resources linkittää musiikinlajien mukaan alan verkkosivustoja.
  • Suomalaisten bändien Bandit-rekisterissä 8700 yhtyettä. "Bändi kasaan" -osiossa bändit etsivät uusia jäseniä, ja taiteilijat uusia mahdollisuuksia. "Keikalla" kertoo tulevista tapahtumista. www.banditrekisteri.com

Naiset

Palvelut

Talous

Työelämä ja ay-liike

  • Labourstart linkittää työelämää ja ay-liikkeen toimintaa koskevia uutisia usealla kielellä. Maittainen haku tulostaa uutiset tuoreusjärjestyksessä.

Uskonto

Uutistoimistot

Kehitysmaatoimittajien yhdistys Maailman Sivu ylläpitää suurten uutistoimistojen ilmaisten verkkopalvelujen linkkihakemistoa.

Uutta makupaloissa

Painavaa tietoa etsivien suosikkihakemisto palvelee myös listaamalla uusimmat linkkinsä.


2.3.3. ASIASANAHAKEMISTOT

2.3.4. TIETOKANTAHAKEMISTOT

Tietokantojen aineistoihin ei yleensä pääse käsiksi hakukoneilla. Kuitenkin tietokannoissa on mittava määrä eri aihepiirien tietoa.


2.3.5. RÄÄTÄLÖIDYT HAKEMISTOT

Jokainen webin käyttäjä voi räätälöidä selaimeensa henkilökohtaisen linkkihakemiston. Sitä kannattaa pitää hyvässä järjestyksessä.

  • Suosikit/Favourites; Bookmarks/Kirjanmerkit

Eräät kehittyneet sivustot tarjoavat netin käyttäjälle mahdollisuuden räätälöidä itselle parhaiten sopiva sivuston etusivu.


2.3.6. PIKAHAKEMISTOT

  • Ylen tietopalvelun sivu koostuu tiukalla seulalla valituista linkeistä. Ne ovat hyödyllisiä monenlaisille ihmisille.
  • "Suitsait" -  nopeasti luotettavaa tietoa webistä on parinsadan etupäässä suomalaisen verkkosivuston minihakemisto. Se on tarkoitettu vasta-alkajille kannustavaksi näytteeksi verkon tarjonnasta.
  • Evrekan parhaat linkit -sivulla linkitetään mm. uutislähteitä, hakukoneita, virastoja ja asuntosaitteja. Pääosa suomalaisia saitteja. Hyödyllinen erityisesti uusille netin käyttäjille. www.evreka.fi/parhaat

2.3.7. Suomalaisten keskusteluryhmien hakemisto

Fourtalk linkittää suomalaisia keskusteluryhmiä.


2.4. Vakiokierros webissä

Päteviä web-sivustoja, joita päivitetään tiuhaan mutta joiden palveluun ei sisälly postituslistaa, tiedon tarvitsija voi seurata tehokkaasti muodostamalla omaan kirjanmerkki/suosikit-koosteeseen "Vakiokierros webissä" -osan.

 

 

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

     3. MUITA HAKUOPPAITA

Lisätietoja voi hankkia muista nettitiedon hakuoppaista.

Hakukoneiden käytön opettelussa mainion lähteen muodostavat Suomen yleisten kirjastojen verkkopalvelujen Kirjastot.fi:n tiedonhakusivut. Niillä selostetaan hakuohjelmien toimintaperiaatteita ja neuvotaan suosituimpien hakuohjelmien käyttötapoja. Aineistoon sisältyy linkkejä suureen määrään hakuohjelmien etusivuja.

Hakurobottien johtava tarkkailija Search Engine Watch on kelpuuttanut Major Search Engines -listalleen 22 järjestelmää ja esittelee lyhyesti niiden

@ Tiedonhaun taito kehittyy nopeiten kertaamalla käytännön tiedon etsinnän lomassa päteviä oppaita.

@ HYVIÄ HAKUJA!

 

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU

 

ALKU

1. Tiedonlähteet
1.1. World wide web
1.2. Postituslistat
1.3. Keskusteluryhmät
1.4. Muut tiedonlähteet

2. Hakuvälineet
2.1. Hakukoneet
2.2. Postituslistojen käyttö
2.3. Hakemistot
2.4. Vakiokierros webissä

3. Muita hakuoppaita

LOPPU