|
"Hän halusi poimia vihanneksia, mutta
häntä huijattiin. Vihannesten poimimisen sijasta 16-vuotias
liettualainen Dangoule Rasalaite lukittiin asuntoon Arlövissä
Ruotsissa ja pakotettiin prostituutioon. Muutaman kuukauden
kuluttua hän tappoi itsensä hyppäämällä sillankaiteelta
Malmössä." (Aftonbladet 26.8.2002)
|
Dangoule Rasalaite joutui 16-vuotiaana ihmiskaupan
uhriksi. YK:n arvioiden mukaan hänen kohtalonsa jakaa
vuosittain jopa neljä miljoonaa naista, lasta ja miestä.
Loukkauksia ihmisarvoa kohtaan tapahtuu jatkuvasti - sekä
lähellä että kaukana. Avain ihmisoikeusloukkausten torjuntaan
on omien oikeuksien tunteminen ja tätä kautta myös toisten
oikeuksien kunnioittaminen.
YK on nimennyt vuosikymmenen 1995-2004
ihmisoikeuskasvatuksen vuosikymmeneksi. YK:n yleiskokouksen
päätöslauselmassa 49/184 kehotettiin kaikkia jäsenvaltioita
laatimaan kansallinen toimintaohjelma ihmisoikeuskasvatuksen
edistämiseksi, ja vuonna 1997 annetun UNESCOn suosituksen
mukaan ihmisoikeuskasvatus tulisi sisällyttää koulujen
opetussuunnitelmiin. Ihmisoikeuskasvatus on kaikkeen opetukseen
luontevasti sisältyvää asennekasvatusta. Helpottaakseen
ihmisoikeuskasvatuksen tuomista luokkahuoneisiin suomalaiset
ihmisoikeusjärjestöt ovat tuottaneet kaksi uutta
oppimateriaalikokonaisuutta.
Ihmisoikeudet.net on
virtuaalinen oppikirja ihmisoikeuksista lukioiden,
ammattikoulujen ja peruskoulun yläasteen oppilaiden ja
opettajien käyttöön. FRIIDU -
naisten ja tyttöjen ihmisoikeudet on ensisijaisesti
yläasteiden ja lukioiden opettajille sekä
ihmisoikeuskasvatusta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa
edistävää työtä tekeville kansalaisjärjestöille suunnattu
opetusmateriaali.
Ihmisoikeudet.net ja FRIIDU tarjoavat perustietoja
ihmisoikeuksista ja näkökulmia ihmisoikeuskysymysten
tarkasteluun. Tämä cd-rom antaa esimerkin siitä, miten
ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen kysymykseen voidaan ottaa
ihmisoikeusnäkökulma ihmisoikeudet.netin ja FRIIDUn avulla.
Miten
lähestyä naiskauppakysymystä ihmisoikeudet.netin avulla?
Miten
lähestyä naiskauppakysymystä FRIIDUN avulla?
Huom! Kaikki punaisella
merkityt linkit vievät cd-romin ulkopuolisille Internet-sivuille. Näiden linkkien toimiminen edellyttää
Internet-yhteyttä. Cd-rom soveltuu kuitenkin hyvin myös
käytettäväksi ilman Internet-yhteyttä.
Yläpalkin valokuvat
ovat
elokuvasta Lilja 4-ever, ©2002 Memfis Film.
|