Sotien luonne on selvästi muuttunut toisen maailmansodan jälkeen. Taisteluja käydään entistä harvemmin kahden eri valtion asevoimien välillä. Sen sijaan kyse on maiden sisäisistä selkkauksista, joissa vastakkain ovat usein hallituksen joukot ja puolisotilaalliset sissijärjestöt.

Myös monet rauhan ajan konfliktit johtavat kärjistyessään väkivallan tekoihin. Aseteknologian kehitys on lisännyt uhrien määrää ja aineellisia vahinkoja. Siinä missä toisen maailmansodan 51 miljoonasta kuolonuhrista 2/3 oli varsinaisiin taisteluihin osallistumatonta väestöä, nykyaikaisessa sodankäynnissä peräti yhdeksän uhria kymmenestä on siviilejä.

Joko tietämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä johtuen Geneven sopimuksia ja muita humanitaarisia periaatteita rikotaan maailman kriisialueilla päivittäin. Huolestuttavina voidaan myös pitää aikeita liittää kansainväliseen avustustoimintaan aseellista suojaamista tai rauhaan pakottamista. Tällöin avustustoiminnan puolueettomuus vaarantuu ja esimerkiksi Punaisen Ristin merkin suojaava vaikutus heikkenee.

Sota kylvää paitsi välitöntä myös välillistä tuhoa, kuten nälkää, tautiepidemioita ja pakolaisuutta. Taistelujen päätyttyä edessä on mm. miinanraivaus ja jälleenrakennustyöt.