17-vuotiaan Samin ylioppilaskirjoitukset olivat pian edessä. Koko syksy oli ollut Samille raskasta aikaa. Hän ei ollut jaksanut lukea, ja kouluun meno oli tuntunut vastenmieliseltä.

Eräänä päivänä kouluterveydenhoitaja soitti äidille Samista. Terveydenhoitaja kertoi havainneensa terveystarkastuksen yhteydessä, että Sami oli viillellyt itseään käsiin ja jalkoihin. Sami oli vastaanotolla sanonut, että hän ei jaksa enää elää. Päätettiin ottaa aika koulupsykologille heti seuraavaksi päiväksi.

Psykologin vastaanotolla Sami kertoi pahasta olostaan ja masennuksestaan. Viiltely oli alkanut jo vuosia sitten samoihin aikoihin kuin yölliset siemensyöksyt. Samista murrosiän muutokset olivat tuntuneet vastenmielisiltä. Monena iltana ennen unta hän oli toivonut muuttuvansa yön aikana toisenlaiseksi.

Sami alkoi itkien kertoa ottaneensa selville netistä transsukupuolisuudesta ja löytäneensä transihmisten kuvauksista paljon omaa itseään. Hän kertoi kokevansa oman kehonsa vieraaksi. Nyt hän pelkäsi tulevaisuutta ja sitä, ettei kukaan ymmärtäisi häntä.

Yhteisessä palaverissa Samin ja vanhempien kanssa psykologi kertoi arvelevansa, että Samin oireiden taustalla oli Samin epäily omasta sukupuolestaan, mikä vaatisi laajempaa selvittelyä. Psykologi kertoi mahdollisuudesta saada tukea ja tietoa asiasta SETAn Transtukipisteestä. Isä kielsi ehdottomasti ottamasta yhteyttä SETAan ja totesi, että tuollaisiin hömpötyksiin ei lähdetä ja että poikahan tarvitsee psykiatrista laitoshoitoa.

Pohdittavaksi

1. Miettikää, miten tilanne jatkuu?  
2. Miten toimisit äitinä tai isänä?  
3. Mistä eri paikoista Sami voisi saada apua?  
4. Mitä ongelmia arvelet Samin kohtaavan, kun hän hakee apua?