Oikeus asuntoon

YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa oikeus asuntoon mainitaan 25. artiklassa, joka koskee oikeutta tyydyttävään elintasoon. Sama oikeus sisältyy TSS-oikeuksien sopimuksen artiklaan 11.

TSS-sopimuksen noudattamista valvova YK:n TSS-komitea on pyrkinyt täsmentämään sopimuskohdan tulkintaa laatimalla niin sanotun yleisen tulkintakannanoton oikeudesta asuntoon. Siinä korostetaan, että vaikka oikeus asuntoon ei ehkä ole kaikilta osin toteutettavissa tuomioistuinteitse sellaisena kuin se on turvattu TSS-sopimuksessa, oikeudella on silti ulottuvuuksia, joiden toteuttamista on mahdollista vaatia tuomioistuimessa. Niitä ovat esimerkiksi vuokralaisen irtisanomissuoja ja suoja oikeudettomia häätöjä vastaan.

Vaikka oikeus asuntoon on yleismaailmallinen ihmisoikeus, sen toteuttamiseen vaadittavat toimenpiteet vaihtelevat eri paikoissa. 

Oikeus asuntoon Suomessa

Suomessa oikeus asuntoon voidaan määritellä kuntien velvoitteeksi huolehtia siitä, että kunnassa on tarjolla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Jos hinnat eivät pysy kohtuullisina yksityisillä asuntomarkkinoilla, tarvitaan kunnallisia vuokra-asuntoja.

Lisäksi oikeus asuntoon velvoittaa valtiovallan luomaan asumistukijärjestelmän, joka reagoi vuokra-asuntomarkkinoihin ja turvaa riittävän väljän asumisen kohtuullisin asumiskustannuksin. Samoin valtiovalta on velvollinen ylläpitämään sellaista huoneenvuokralainsäädäntöä, joka turvaa tasapuolisesti sekä asunnon omistajan oikeuden nauttia omaisuudestaan että vuokralaisen asumisturvallisuuden. 

Jos valtion asuntopolitiikka suosii ensisijaisesti omistusasumista – kuten Suomessa –, valtiolta voidaan edellyttää sellaista verovähennysjärjestelmää tai muuta tukijärjestelmää, joka turvaa omistusasuntojen saatavuuden kohtuullisin kustannuksin.

Tiivistäen voidaan sanoa, että valtiossa, jossa on toimivat asuntomarkkinat ja asumiseen liittyviä riitoja käsittelevä tuomioistuinlaitos, oikeus asuntoon velvoittaa julkisen vallan puuttumaan tilanteisiin, joissa markkinamekanismit johtaisivat kohtuuttomaan lopputulokseen. Toisenlaisessa yhteiskunnassa samasta ihmisoikeudesta voidaan johtaa aivan toisenlaisia konkreettisia velvoitteita.

Oikeus asuntoon Brasiliassa

Esimerkiksi Rio de Janeiron slummien asumisturvallisuudesta puhuttaessa ei ole mielekästä keskittyä maanomistajan ja vuokralaisen välisen sopimussuhteen oikeaan tasapainoon. Suuri osa kehitysmaiden väestöstä elää itse kyhätyissä aaltopelti-, pahvi- tai savimajoissa suurkaupunkien laitamilla. Slummit on rakennettu ilman vuokrasopimuksia joutomaalle, jolla periaatteessa on omistaja mutta joka ei ole aiemmin ollut maanomistajan kannalta tuottavassa käytössä. 

Tällaisissa yhteiskunnallisissa oloissa oikeus asuntoon suojaa ihmisiä ensisijaisesti laajoilta häädöiltä. Maanomistajan ei esimerkiksi voida sallia ajaa mielensä mukaan puskutraktorilla slummialueita matalaksi, kun jollekin maa-alueelle tulee taloudellisesti tuottoisa käyttötarkoitus. Mahdollisten häätöjen on perustuttava kunkin tapauksen yksilölliseen tutkintaan, ja ennen häädön toimeenpanoa on selvitettävä uudelleenasuttamisen mahdollisuus. 

Kehitysmaissa julkinen valta onkin velvollinen laatimaan sellaisen asuttamisohjelman, jonka avulla slummien asutus joko laillistetaan ja muutetaan asumistasoltaan vaatimuksia vastaavaksi tai jonka avulla rakennetaan uusia asuinalueita slummeissa asuvan väestön käyttöön.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.